Ajankohtaista

Kävin eilen kaupassa, ja kun lastasin tavaroita autoon, juoksi kaksi maahanmuuttajataustaista miestä ostoskasseineen eteen parkkeeratun auton luo kilpaillen  ilmeisesti siitä, kumpi ehtii ensin. Olin juuri nousemassa autoon  ja hätkähdin; ensimmäinen ajatus oli se, olivatko he ehkä  ryöstäneet jonkun.

He tempoivat nauraen kilvan autonsa ovea auki, jolloin paikalle kerääntyi muuta porukkaa. Minä harkitsin autoni ovien lukitsemista. Näin paljon on suomalaisten iltapäivälehtien nettiversioiden ja joidenkin keskustelupalstojen lukeminen vaikuttanut minuunkin. Voi vain kuvitella, miten paljon se vaikuttaa sellaisiin ihmisiin, joiden kokemus monikulttuurisuudesta on todella rajallinen.

Nuorukaiset + kolme muuta samanlaista pakkautuivat autoonsa, ja seuraavaksi alkoi kovaääninen auton torven tuuttailu. Siinä siis parkkipaikalla. Tarkoitus oli herättää minun huomioni, sillä olin taas laskenut osan ostoksistani auton katolle niitä autoon pakatessani, ja tietty unohtanut yhden pakkauksen sinne. Yksi näistä nuorista miehistä tuli sitten hyväntahtoisesti naureskellen antamaan minulle pakkauksen katolta. Ja puhui todella hyvää suomea. Varmaankin oli siis Suomessa syntynyt.

No, paniikki ohi, mutta minua nauratti, ja hiukan nolostuttikin  - oma ensireaktioni siis. Tavat toimia ja temperamentti on hiukan erilainen kuin suomalaisilla, mutta ihmetystä varmaan riittää toisinkinpäin. Vai mitä ajattelette allaolevasta pilapiirroksesta?

Akuutteja asioita

En ole niinkään seurannut Suomen asioita, mutta nyt ihmettelen, mistä tämä pakoilaisvirta NYT on sanut alkunsa, Lähi-Idässähän on sodittu jo ikuisuus. Mutta kuitenkin, apua tarvitaan, sillä esimerkiksi Punaisen Ristin vastaanottokeskusten määrä on pienessä ajassa räjähtänyt kuudesta yhdeksäänkymmeneen. Punaisen Ristin saamasta rahallisesta avusta menee 15% kuluihin, joten kehoittaisin teitä avustamaan suoraan. Vaikkapa vain järjestämällä toimintaa näille maahanmuuttajille.

Jos teillä on esimerkiksi jalkapalloa pelaavia poikia/tyttöjä, porukka on helppo kerätä kokoon, säännöt ymmärretään, vaikka ei olisi yhteistä kieltä. Lisäksi jälkikasvunne saa korvaamattoman arvokasta sosiaalista kontaktia ja toimintaa vierasmaalaisten kanssa. Tätä ei todellakaan katsota muuta kuin plussaksi CV:ssä.

Lukekaapa tämä, etenkin Turun alueen asujat! Hieno idea, mutta apua tarvitaan! Eikä mihinkään tarvita koulutusta. Jos koulutukselle on tarve, se järjestetään.

Työttömille työnhakijoille tämä on erinomainen tilaisuus saada CV:n täytettä. Jos työsuhteissasi on rako työttömyyden takia, hanki edes vapaaehtoistyöstä sinne täytettä. Ihan oikeasti! Se myös palkitsee.

Koordinoin itse  suomen kielen opetusta (tämä sujuu etäältäkin, opetin ennen itsekin ja nyt aina käytännössä, kunhan olen maisemissa), ja tarvitsisin kipeästi vapaaehtoisia minne tahansa Suomeen. Etenkin Turkuun. Tuntikin viikossa SINUN panostasi olisi todella kiitollisuudella otettu vastaan.

Hommaan tarvitaan vain halua ja hyvää tahtoa. Koulutusta järjestetään, ja se on ilmaista. Koulutus on yleensä syksyllä ja viikonloppuna, mutta kulut korvataan, ruoat tarjotaan ja hyvä mieli ja uudet kontaktit ovat taattuja.

Joskus maailmassa voi tulla tilanne, jolloin itse kukin saattaa tarvita apua.

Pakolaisia

Yhtäkkiä minusta on tuntunut, että noita pakolaisia kuljeskelee hiukan joka puolella. Hiukan hämmentävää.

Tuntuu kuin olisi mediassa hirveästi ollut haloota Suomen pakolaispolitiikasta (no UK:sta puhumattakaan...), mutta kukaan ei kirjoittele esimerkiksi Tanskan ja Norjan pakolaisvastaisesta (tai pitäisikö sanoa maahanmuuttajavastaisista) linjauksista. Kummassakaan maassa ei ole heitä otettu kovinkaan avosylin vastaan. Eikä esimerkiksi noissa maissa heitä paljoa olekaan!

Reutersin kautta levisi jokunen päivä sitten tämä kuva...

Tämä mentaliteetti sapettaa.

Olen monasti miettinyt yleensäkin maahanmuuttajien kotiutuskuvioita, koska olen suomen kielen opetuksen koordinoinnin (siis vapaaehtoisten) kautta ollut siinä jo vuosia mukana. Ennen kuin turvapaikka luvataan, ei maahanmuuttajilla ole periaatteessa mitään asiaa töihin, jos sellaista nyt sitten jostakin sattuisi löytymään. Homma menee joutenoloksi ja voi purkautua negatiivisella tavalla.

Paha pulma, jonka ratkaisuun pitäisi hiukan enemmän käyttää mielikuvitusta. Ei maailmassa työ tekemällä lopu, eikö edes jotakin hommaa löytyisi ja kotiuttamisen voisi suunnitella paremminkin sen kautta informatiivisuutta unohtamatta?

Torstain tohotuksia

Tämä päivä meni ihan yhtä haipakalla kuin eilinenkin. Klubimme vieraili paikallisessa maahanmuuttajavanhusten päiväkeskuksessa ja siellä menikin ilta rattoisasti teetä juoden ja rupatellen. Ehdin sen jälkeen juuri ja juuri kauppaan, koska eilen jäivät ostokset tekemättä.

Toiminnanjohtaja kertoi heidän pitävän kerran kuussa hemmottelupäivän, jolloin hierotaan kipeitä niskoja ja tehdään manikyyrejä jne. Tästä tuli yhtäkkiä mieleeni, että oma kynsilakkavarastoni on paisunut yli äyräittensä, joten lupasin viedä sinne kassillisen niitä heidän käyttöönsä.

Nyt illalla olen löytänyt paljon muutakin kosmetiikkaa, kuten kasvonaamioita, joita on kokeiltu kerran ja jotka ovat sittemmin unohtuneet johonkin laatikkoon, kuorintavoiteita yms. Tarkistin tietenkin, että ne ovat hygieenisissä pakkauksissa ja ettei mikään ole mennyt pilalle ennenkuin vien ne huomenna heille.

Varastoista löytyi pari parfyymiäkin, joita en ole itse käyttänyt, niin laitoin nekin samaan kassiin, saavat naiset hiukan jotakin kivaa ekstraa huomenna.

Jos teidän paikkakunnillanne on maahanmuuttajanaisten ryhmiä, siis päiväkeskuksia, joissa naiset käyvät, voi sieltä myöskin varmasti tiedustella, ilahtuvaisitko he tällaisesta lahjoituksesta, jos jollakin siis ylimääräistä kosmetiikkaa pyörii nurkissa. Itse en olisi ilman tämänpäiväistä vierailua mitenkään hoksannut tätä tarvetta.

Kiireistä keskiviikko-opetusta

Voisi sanoa, että joskus pienessäkin ajassa saa kulutettua energiaa ihan kuin punttisalilla konsanaan. Ainakin jos yrittä opettaa laumaa, joka on kuin kapallinen kirppuja.

Minä siis puhun nyt tästä opettamastani maahanmuuttajaryhmästä, ENKÄ halua heitä mitenkään moittia. Ryhmässä vaan on aina niin eritasoisia opiskelijoita, että se on opettajalle todella haasteellista.

Ihminen tunnistaa toisissa ihmisissä parhaiten ne piirteet, joita itsessäkin on. Tästä syystä minä opettajana noteeraan heti edistyneemmät, jotka suoriutuvat tehtävistään helposti ja nopeasti. Minulla on taipumusta mennä heidän mukaansa varsinkin, koska ymmärrän, miten turhauttavaa on istua tunnilla, jonka aikana edistyminen takkuaa ja on hidasta. Juuri tästä syystä lopetin aikoinani espanjanopinnot, koska siitä vaan ei tunneilla tuntunut tulevan mitään. Siksi yritän varata hitaammilla aikaa ja nopeammille uusia tehtäviä.

Aina ei sekään auta, sillä huomiota vaativat kaikki. Jos olet huomioimatta, niin jollain tekosyyllä huomiotta jäänyt toimeton liukenee selkäsi takaa "vessaan" ja kohta on seuraava hänen vanavedessään menossa "rukoilemaan". Vessaanmenijä löytyy sitten haettaessa keittiöstä juoruilemasta köksän kanssa (omalla kielellään, totta kai, vaikka on sovittu, että siellä puhutaan vaan maan kieltä).

Joku voisi nyt sanoa, että teen väärin, koska en päästä heitä vaan haen takaisin. Tämä siksi, että suomenkielenopetusta annetaan siksi, että maahanmuuttajat sopeutuisivat paremmin yhteiskuntaan ja sen tavoille. Tämä on myös vaatimus kansalaisuuden saamiselle. Kaiken lisäksi oppilaat saavat osallistumisestaan korvauksen, joten siellä on oltava. Tunninhan se vain kestää, ja oppilaat ovat aikuisia.

Vaikka puhutaankin aikuisten opettamisesta, on tässäkin tapauksessa opettajan oltava melko monipuolinen viihdetaiteilija. Minä en esimerkiksi puhu arabiaa kuin muutaman sanan, joten jotkut asiat, joita siis ei löydy kuvasanakirjastakaan, joutuu selittämään elekielelllä ja piirroksin. Hyvää oppia tähän saa matkustelemalla paikoissa, joissa ei puhuta mitään tuttua kieltä.

Meillä on kyllä hyvä, mutta valitettavan pieni opettajaporukka. Alkukaudesta oli pientä kahnausta, koska oli joku, joka piti minun tapaani opettaa ruumiinjäseniä lapsellisena (laulettiin välillä oppilaitten kanssa laulua "Pää, olkapää, polvet varpaat…"), toinen taas piti hölmönä erään toisen opettajan tunnin aihetta, joka oli saamelaiset. Noin heterogeeniselle oppilasainekselle on van pakko tunnilla joskus vaihtaa aihetta ja opetusmetodia ja sitäpaitsi laulaen olen minäkin oppinut esimerkiksi Suomen rannikkokaupungit. Saamelaiset  - noniin, osa suomalaista kulttuuria sekin.

Joitakin opettajia lähti ryhmästä tämän kissanhännänvedon johdosta oma-aloitteisesti, mutta minusta erilaisia opettajia ja opetustyylejä kyllä kaivataan, eikä muutenkaan ole ainoastaan yhtä oikeaa tapaa opettaa. Tämä (selän takana) nälviminen vaan ikävästi sanoen on naisvaltaisen työyhteisön heikko puoli.

Meitä saa ja pitää olla vähän joka lähtöön niin oppilaissa kuin opettajissakin. Minä olen ainakin periaatteessa iloinen siitä, että yhteiskunta suo näille ikänsä kotona olleille ja kouluttamattomille naisille edes tällaisen puolen vuoden pikakurssin uuden kotimaan kielessä ja tavoissa. Edistyneemmille järjestetään monasti kielikursseja eri tahojen puolesta, mutta nämä ovat yleensä sekakursseja, eivätkä monet meidän naisistamme voi eivätkä saa mennä kurssille, jossa on miehiä mukana. Toisekseen vain naisille olevilla kursseilla, joita me pidämme, käsitellään arkojakin naista koskettavia asioita, kuten perheväkivaltaa, naisten seksuaalisuutta ja terveyttä. Paljon on tehty, mutta vielä enemmänkin olisi tehtävissä.

Niin, tuosta energiankulutuksesta, josta aloitin. Pyyhin tunnin jälkeen hikeä otsaltani ja eräs paikalla olleista nuorista opettajaopiskelijoista tuli juttelemaan. Hän huomautti, että eräs heidän opettajansa oli sanonut, että tunnin pitoa voi miltei verrata tunnin huhkimiseen kuntosalilla. Allekirjoitan tämän täysin, sillä vaikka ei olevinaan juuri mitään taulullekirjoittamista kummempaa tekisikään, siinä tulee kuitenkin liikuttua välillä oppilaan luota toisen luo selventämässä asioita ja tarkistamassa, että kaikki pysyvät mukana  - ne hitaimmatkin. Olkoonkin, että paikalla oli nyt muutama apuopettajakin, joille iso kiitos  - jälleen kerran.

Keskiviikon touhuja & lehtikaalisipsit

Olin tänään taas opettamassa, ja vaikuttaa siltä, että tämä uusi opiskelijaryhmä on aikalailla erilaista ainesta kuin viime kevätkulukauden "riippakiviporukka". Kamalaa sanoa näin, mutta välillä se on kuin kirppulauman paimentamista, koska kieli ei ole maahanmuuttajille helppo, eivätkä monet heistä ole saaneet omassa synnyinmaassaan mitään koulutusta. Tai sitä on ollut hyvin vähän. Ryhmässä on myös melkoiset tasoerot, ja pitäisi yrittää antaa jokaiselle jotakin, eikä vain mennä edistyneempien mukana, jolloin ne, joiden taidot alunperin ovat olleet huonommat menettävät motivaationsa, ja sen sitten kyllä näkee keskinäisenä pulinana luokassa ja tarkkaamattomuutena. Välillä vastaillaan kännykkään ja poistutaan luokasta puhumaan siihen tai kaivetaan vaikka sukankudin esille.

Sukankudin sinänsä ei ole välttämättä paha juttu. Jotkut pystyvät paremmin keskittymään kuuntelemaan opetusta jos käsille on jotakin tekemistä. Tuollainen mekaaninen tekeminen keskittää toiminnot tietyille aivoalueille ja sulkee pois monia siinä tilanteessa turhia kanavia.

****

Noudin eilen tapani mukaan omenoita yhden ystäväni luota, hänellä kun on liikaakin omppuja omasta takaa. Tuli puhetta noista turhista verikokeista ja hän kertoi seuraavanlaisen jutun. Hänen lapsensa oli hakemassa paikallisesta terveyskeskuksesta sairaspoissaolosta työpaikkaansa varten, koska hänellä oli kuumetta ja yskää. Tk-lääkäri (nuori tämäkin) oli määrännyt hänet keuhkokuvaan, jonne piti lähteä puolen tunnin ajomatkan päähän toiselle paikkakunnalle. Oli myös määrätty nieluviljely ja sarja labrakokeita. Hei haloo! Kyse oli vain parin-kolmen päivän flunssasta! On tietty eri asia, jos se pitkittyy, mutta ei tuollaisia tutkimuksia ihan suoriltaan määrätä, eihän siinä ole mitään järkeä. Kuten ei kyllä siinäkään, että parin päivän flunssapoissaoloon kerran vuodessa vaaditaan lääkärintodistus.

****

Herkuttelu on hiukan viimepäivinä revennyt lapasesta. Nyt kun löysin Turun torilta niitä perunaleivoksia (Tuomisen kotileipomo myy niitä ja harvemmin saatavia tuhatlehtileivoksia torilla tiistaista lauantaihin), niin niitä on tuhhut hiukan rohmuttua jopa. 

Tuhatlehtikakku.

Toinen heikkous ovat pureskeltavan pehmeät nallekarkit. Lufthansan loungeissa on lentokentillä niitä aina tarjolla, joten ilmeisimmin saksalaiset niistä erityisesti tykkäävät. Minä myös. iHerbistä löytyi terveellisempi versio, jossa on käytetty vain luonnollisia aineita, makuja ja värejä. Niissä on myös C-vitamiinia. Pussissa on viisi pikkupussukkaa. Todella hyviä ja edullisia, suosittelen! Pikkupussukassa alle 75 kcal.

Nam, sopivan "lohkeavia", eikä liian sitkeitä!

****

Kuten jo kävikin ilmi, kävin taas torilla. Tällä kertaa ostin neulapapuja ja lehtikaalta ja törmäsin orgaanisia kasviksia myyvään tahoon, joka on aiemmin mennyt minulta täysin ohi silmien. Hän möi myös mustia tomaatteja, joita piti heti ostaa. Lontoossa myydään esim. Borough Marketilla jos jonkinvärisiä heritagelajikkeita, joita yleensä ostan. Suomessa tämä oli ensimmäinen kerta kun näen näitä. Myyjä oli kylvänyt niitä täksi kesäksi kokeiluluontoisesti, eikä kauppa ollut ollenkaan käynyt hyvin. Mitä ihmettä!!! Noissahan juuri on runsaasti antioksidantteja!

Lehtikaalesta ajattelin tehdä lehtikaalisipsejä. Ovat terveellisempi vaihtoehto perunalastuille. Ohje on helppo. Lämmitä uuni 175 C. Poista paksut ruodot ja lado kaalinlehdet sopivina paloina tai sellaisenaan leivinpaperille uunipellille. Pirskottele päälle hiukan oliiviöljyä ja vuorisuolaa ja anna olla uunissa n. 10 minuuttia tai kunnes sipsit ovat tarpeeksi kuivia.

Mustia tomaatteja ja lehtikaalta.

Ei kannata öljyllä kovin läträtä noitten lehtikaalisipsien kanssa. Otin hiukan öljyä käsiin ja pöyhin sillä lehtikasan, kun olin ensin suolannut sen. Ne myös kuivuvat valmiiksi n. 10 minuutissa! Minulla pääsi muutama hiukan ruskettumaan (eli palamaan), kun en ollut tarpeeksi tarkka ajan kanssa!

Pellillinen herkullista valmista naposteltavaa! Kevyttä ja rapeaa! Ja terveellisempää kuin perunalastut.

Opetuspäivän iloa

En muista olenko maininnut, että aloitin viime kuussa suomen kielen opetuksen maahanmuuttajille.  Joka tapauksessa olen todennut sen olevan kivaa puuhaa.

minulla on muodollinen opettajan pätevyys, mutta vähän päälle parikymppisenä aloin epäillä että onko minusta siihen kuitenkaan. Mitä nyt sitten jo ihan nuorena olen tehnyt englanninopettajan sijaisuuksia, koska olin kyseisen henkilön suosikkioppilas.

Minusta on ilahduttavaa nähdä näitten maahanmuuttajien into opetella suomen kieltä. Kirjoittamisessa ongelmia tuottavia ovat varsinkin kaksoiskonsonantit, mutta into on todellakin kova oppia! Sanoja kumitetaan vihoista pois ja kirjoitetaan uudelleen tarkastaen, onko opettaja samaa mieltä.

Minä tulen oppitunnilla niin hyville mielin itsekin.

Oppijaporukka on varsin heterogeenistä; on venäläisiä, jotka yleensä oppivat helposti, koska ovat jo kertaalleen oppineet lukemaan ja kirjoittamaan. Kyrillisten kirjainten käyttäjille ei näytä olevan kovin vaikeaa oppia suomen kieltä. Keskikategoriassa on sitten mm. turkkilaisia, vietnamilaisia, thaimaalaisia ja ylipäätään kauempaa idästä tulleita. He ovat innokkaita oppimaan ja iloitsevat saavutuksistaan.

Mutta nämä somalit! Lempioppilaani! Vaikka heistä osa ei edes osaa kirjoittaa tai lukea omalla kielellään. Voi sitä onnistumisen iloa, kun heitä opettaa! Ilo on molemminpuolinen!

Tämä kaikki on vapaaehtoistyötä, ja tällä hetkellä tuntuu että se on kovin, kovin palkitsevaa. Jos lukijoitani tämä toiminta kiinnostaa, niin tähän linkkiin on hyvä tutustua.