Jokainen, joka on tullut jätetyksi viimeiseksi koulun pesäpallotiimien valinnoissa, tietää, miltä se tuntuu. Hylkääminen. Harva kuitenkin tajuaa, kuinka pitkäaikaisia ongelmia jatkuva hylätyksi tulemisen kokemus voi tuottaa.
Behavioraalisilla termeillä seuraukset voivat olla kauaskantoisia. Psykologi Guy Winch on kirjoittanut hyvän kirjan aiheesta (Emotional First Aid: Healing Rejection, Guilt, Failure and Other Everyday Hurts). Hän kirjoittaa osuvasti hylkäämisen pelon olevan itseään toteuttava ennustus.
"Emme usko olevamme tarpeeksi hyviä, vähättelemme itseämme emmekä tavoittele sitä, minkä ansaitsisimme". Tämä tulee myös ilmi sosiaalisessa mediassa; jos laitat sinne kuvasi, eikä tule yhtään tykkäystä, tai jos huomaat Facebookissa, että ystäväsi on pitänyt kekkerit, eikä sinua ole kutsuttu, niin tunne nostaa päätään.
Kalifornian yliopistolla tehtiin kerran koe, jossa kolme osallistujaa kytkettiin fMRI-skanneriin ja heidän tuli pelata palloa keskenään. Kun homma meni kahden henkilön väliseksi kopitteluksi, kolmannen henkilön aivot reagoivat samalla tavalla kuin hän olisi saanut fyysisen iskun.
Katse työpaikoille paljastaa, että naiset ovat herkempiä hylätyksi tulemisen pelolle. Sukupuolien välisiä eroja tutkiva instituutti Stanfordin yliopistossa raportoi tutkimuksesta, jossa havaittiin miesten pitävän matalampia suoritustasoja onnistumisena kuin naiset, joiden mielessä on korkeampi saavutustaso ja joiden mielestä sen saavuttamattomuus on epäonnistumisen merkki.
Kanadalainen hiljattain eronnut IT-konsultti Jason Comely huomasi muutettuaan uuteen kaupunkiin työnsä perässä, että vaativa työ ja koko elämäntilanne aiheutti sen, että hän alkoi vähitellen eristäytyä ja huomasi, että hänen oli erittäin vaikeaa puhua vieraille ihmisille tai jopa tutuille. Varsinkin puhuminen naisille tuntui ahdistavalta. Hän saikin lopulta idean hylkäämisterapiasta, jossa pienin askelin yritetään päästä pois siitä tilanteesta.
Lyhentelen sitä tähän alle. Joka päivä olisi suoritettava ainakin yksi askel/tehtävä ohjelmasta.
Tehtävä 1: Pyydä vieraalta istumapaikkaa bussissa tai junassa.
Erityisoikeuksien pyytäminen vieraalta voi olla vaikea asia, ellei siihen ole kunnon syytä. Todennäköisesti valitset tähän vaarattomimmalta näyttävän "uhrin".
Tehtävä 2: Sekaannu tuntemattomien ihmisten keskusteluun vaikka kahvilassa tai baarissa.
Todennäköisesti tunnet itsesi hiukan hölmöksi, mutta tuskin sinua käännytetään pois, jos olet kuitenkin kohtelias. Olet tullut pois omalta mukavuusalueeltasi, mikä on hyvä juttu.
Tehtävä 3: Näytä jollekin vieraalle ihmiselle kuvaa lemmikistäsi/partneristasi/puolisostasi.
Todennäköisesti saat aikaiseksi ihan rennon keskustelun ja voit tuntea itsesi sen jälkeen ylpeäksi.
Tehtävä 4: Hae hyväksyntää sosiaalisesta mediasta.
Postaa itsestäsi selfie provokatiivisella tekstillä, kuten "Kuuma pakkaus" tjsp. Todennäköisesti tunnet itsesi hiukan noloksi ja haluaisit selitellä sitä kavereillesi vitsinä, mutta älä tee sitä. Todistettavasti sosiaalinen media lyö lyttyyn ihmisten itsetunnon, joten älä itse mene siihen mukaan!
Koska et voi nähdä, kritisoivatko muut ihmiset toimintaasi, älä ainakaan oleta heidän tekevän niin!
Itsensä nolaamisen pelko on monen ihmisen painajainen, ja monta hyvää saavutusta jää tällöin tekemättä, koska ei yksinkertaisesti edes uskalla yrittää. Muistele jotakin hylkäämiskokemustasi ja nosta se esille humoristiselta kantilta katsottuna. Todennäköisesti alat itsekin nähdä asiat siten ja samalla voit myös auttaa muita. Ei kenenkään tarvitse olla täydellinen ja virheistäkin voi vain oppia!
Jokaisella meillä on myös pelkomme ja siihen vastaaminen tällä tavalla (kertomalla omista tuntemuksistaan) voi olla todellinen rakkauden teko. Jokainen meistä on myös uniikki omalla tavallamme ja se pitää pitää mielessä.
Kerro aina suoraan, mitä haluat, sillä muuten et sitä voi saada. Aina kannattaa kysyä, mutta jos olosuhteiden pakosta et voi saada sitä, mitä haluat, älä tarraa siihen asiaan kiinni, ellet voi asialle mitään. Pidä mieli positiivisena ja muista myös se, että on aina helpompi jättää kuin olla jätetty.
Tästä tulee mieleeni eräs, nyt jo kauemmin syöpään kuolleena ollut nuori nainen, joka jätti poikaystävänsä heti kun sai kuulla sairautensa olevan terminaalivaiheessa. Hänen tarkoituksensa oli säästää rakkaansa oman kuolemansa aiheuttamalta tuskalta, mutta ei uskaltanut laittaa itseään ja kuolemansa lähellä tarvitsemaansa tukea ensiarvoiseksi. Pariskunta saatiin kuitenkin yhteen ammattiauttajien tuella, ja nuori nainen sai kuolla rauhassa viettäen viimeiset hetket rakkaansa kanssa. Liikuttava tarina, jota seurasin läheltä.
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvo. Näytä kaikki tekstit
lauantai 30. toukokuuta 2015
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Putkivaurio ja kosteusongelma
Sen jalkeen kun asunnossani todettiin seka lammonjohtoputkien, etta kerralleen jo remontoitujen kayttovesiputkien vaurio (siis molemmat juuuri minun kylpparissani ja eteisessani), koko homman hoitaminen on kuin olisi keksinyt pyoraa uudestaan.
Laitan tahan hiukan muistilistaa ja ohjeita niille, joille on sattunut samanlainen epaonni, jospa naista ohjeista olisi jotain hyotya muillekin.
1. Oma vakuutusyhtiosi
Koska tallaisissa tapauksissa asunto tulee todennakoisesti asumuskelvottomaksi yhtakkia, ja noin kolmeksi kuukaudeksi (kylla, tassa ei ole kirjoitusvirhetta), on pikaisesti loydettava valiaikaisasunto. Toivottavasti sinulla on tallaiset tilanteet kattava kotivakuutus.
Vakuutusyhtioilla saattaa olla oma agentti, jolle he antavat toimeksi sopivan asunnon etsimisen. Ala kuitenkaan luota siihen, etta sellainen loytyy, vaan ole itsekin aktiivinen. Esim. Pohjola, jossa minun kotivakuutukseni on, kayttaa Bonar-nimista firmaa, joka ei edennyt asiassa minnekaan. Loppujen lopuksi loysin itse pari sopivaa asuntoa, toinen Forenom-nimiselta firmalta ja toinen Kotimaailma-nimiselta.
Sitten tulikin esiin uusia pulmia: Forenom (jonka asunnot ovat kuulemma vahemman hyvakuntoisia, kuulin), laskuttaa lemmikista (jos nyt edes sellaisen tuontia asuntoon sallivatkaan) 250 e heti kattelyssa, ja sen jalkeen 9 e per viikko. No sen voi kuvitella, etta vakuutusyhtio ei tahan kustannukseen osallistu.
Kotimaailmassa oli hyva palvelu, ihan uusi asunto ja koirakin oli tervetullut. Plussana oli viela loppusiivouksen kuuluminen pakettiin, EIKA irtisanomisaikaa, joka joillain muilla firmoilla, mukaanlukien Forenom, olisi ollut kuukausi. Valitettavasti oman asunnon remontin valmistumista ei voi tietaa nain tarkalleen.
Pohjolasta valitettiin taman asunnon olevan liian kallis (390 e per viikko). Seurasi pienta kadenvaantoa, koska tarvitsin paikan, jonne menna sairaalasta palattuani. Uhkasin menna sitten hotelliin vakuutusyhtion piikkiin (se vasta kallista olisi ollut!), ja sain tingattua asunnon hinnan kympin alaspain. Painostuksen alla vakuutusyhtio sitten taipui antamaan laskutusluvan Kotimaailmalle.
Kuulemma Bonar kayttaa naita samoja kalustettujen asuntojen vuokrafirmoja, mutta ottaa tietty itse siita valista, joten todennakoisesti on vakuutusyhtiollekin edullisempaa, jos hankit asunnon itse.
Tama on todellakin ihan kiva, kalustettu asunto, liinavaatteet ja astiat + pesukone kuuluvat pakettiin. Astianpesukonetta odottelen...ja muutamaa kaapin oven ripaa, mutta hyvin parjaan ilman niitakin.
Huomaa myos, etta vakuutusyhtiosi maksuvelvollisuus evakkoasunnostasi loppuu tarkalleen sina paivana, kun oma asuntosi todetaan asumiskelvolliseksi (tama saattaa tapahtua vaikka ei remontti viela olisikaan ihan valmis, joten seuraa rempan edistymista tarkkaan).
2. Taloyhtion vakuutusyhtio
Isannoitsija esitti minulle, etta 50% remonttikustannuksista kuuluu minun maksettavakseni. Ei kyllakaan kay, silla en ole minkaanlaista kylppari- tai eteisremonttia suunnitellut, enka siis myos maksa siita. Olen kuullut tarinoita siita, etta tallaisissa tapauksissa liki koko remontti menisi taloyhtion vakuutukseen (ja minun tapauksessani myos muutama vuosi sitten remontoidut kayttovesiputket ovat kasittaakseni silloisen urakoitsijan vastuulla, tokihan niiden pitaisi kestaa enemman kuin muutama vuosi).
Olen tarjoutunut maksamaan uudet kaapit, mutta kaakeloinnin, eteisen lattian, vessanpytyn ja lavuaarin ainakin pitaisi tulla muusta pussista kuin omastani.
Lisaan viela juttua, kunhan asia etenee.

![]() |
| Yhden sortin "vesivahinko". |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)