Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Aika kuluu niin nopeaan - tajusin vasta, että paluu saarivaltioon häämöttää jo ensi viikolla. Niin paljon pitäisi tehdä Suomessa ennen sitä. Viime tipassa tulla ropsahti vielä kutsu magneettitutkimukseen (nuo lannerangan kasvaimet), eikö sitäkään voinut nyt aiemmin lähettää, vaikka asia ei ole mikään uusi. Tietenkin aika on laitettu juuri silleen, että olen ehtinyt jo lähteä. Pitää huomenna soittaa ja yrittää sopia uusi, tai sitten joudun tulemaan Lontoosta vain sitä varten kesken kaiken.
Eilen oli sitten tokavikat pikkujoulut erään suomenruotsalais-romanialaisen pariskunnan luona. Kuten tavallista, erittäin kosmopoliittia porukkaa, mielenkiintoista ohjelmaa ja lähdin kerrankin ajoissa pois. Viimeksi meni kuuteen saakka aamulla, ja kävelin loskassa kotiin.
Lauluesityksiä, pianonsoittoa, leikkejä ja hupia, hyvää ruokaa ja viiniä. Kiva pikkujouluidea oli isäntäväeltä pyytää jokaista tuomaan mukanaan joulukortti, jonka taakse jokainen sai kirjoittaa ja kertoa kohta menneen vuoden kohokohtansa. Sitten kortit jaettiin summanmutikassa jokaiselle, ja jokainen luki saamansa tarinan ääneen. Sitten arvuuteltiin, ketä tarina koski. Hauska idis.
Eilen oli sitten se suuri päivä - jolloin siis minä saan sen ainoan kerran suomalaista jouluruokaa. Toki me Lontoossa leivomme joulutorttuja ja teemme jotakin pientä, mutta se ei ole sama asia.
Tuli siis eilen syötyä ja juotua, tarjoilu oli - kuten aina - mahtava. Katsokaapa vaikka!
Paikalliset "tontut", eli henkilökunta.
Joulutunnelmaa.
Herkkua on siinä monenlaista, mooneenlaista...kuiske kuuluu...... No hyväähän se tietenkin oli!
I-H-A-N-I-A marinoituja valkosipulinkynsiä! Jestas, että niitä menikin! Kuten aina, purkki keskellä buffet-pöytää tyhjeni nopeasti. Taidan haista tänään...bPitäisi onkia resepti jostakin.
Juustoja ja keksiä....
Tässä vaiheessa meitsi olikin jo ihan silmät nurinpäin. Liikaa ruokaa! Tai liian ahne minä!
...ja sitten näitä kivoja ihmisiä: vasemmalla PT:ni Nana, sitten Anna ja Tiina, jonka Lontoossa ollessanikin kuulen "sieluni korvilla" huutavan, että "jaksaa jaksaa!"
All in all; minusta on kiva käydä pienellä salilla, jossa likipitäen kaikki tuntevat toisensa. Mutta; hypesaleilta on tullut ainakin muutamia vanhempia tätejä, joita ovat nuoremmat pilkanneet noilla saleilla. Tuntuu karmaisevalta kuunnella niitä stooreja, sillä kaikki me vanhenemme - ellemme sitten satu heittämään veiviämme ennen "vanhuutta" (mikä sitäpaitsi vanhuus on, tai miten se määritellään nykyisin?).
Yhtä asiaa vaan ihmettelen. Ns. ikääntyneemmät ladyt yleensä eivät pysty istumaan matalilla tuoleilla. Siis tässä tapauksessa matalilla steppilaudoilla. Joten heitä varten on aina tuotu tuoleja.
Tämä on joka vuosi sama juttu. Kun ajatellaan, että suurin osa vanhuksista joutuu hoitokoteihin siitä syystä, että eivät omin avuin pääse vessanpöntöltä ylös, niin vähintään omaisten pitäisi havahtua siihen, että reisilihaksia treenataan vaikkakin vanhemmalla iällä, jos ei sitten aikaisemmin!
Sen kun keksisi, miksi se aerobinenkin joskus sujuu kuin rasvattu ja joskus ei sitten millään. Ennen koitosta otettava urheilujuoma tosin auttaa, mutta on siinä jotakin muutakin. Mystillistä.
Viime maanantaina menin salille aloittamaan viikon sen kirotun kuntopyörän kanssa. Kas, se meni kyllä niin kevyesti kuin vaan olla ja voi. Olisin varmaan pyöräillyt samalla vastuksella toisenkin mokoman, mutta oli muuta menoa salireissun jälkeen, joten aika ei riittänyt. Tällä kertaa oli kyllä paljon uutta lukemista pyöräillessä, joten ehkä se sikälikin rullasi hyvin.
Olen muuten huomannut, että useimmat käyttävät kuntopyörää ihan minimivastuksella, tai ainakin pienellä vastuksella, mutta minä laitan vastusta aikalailla kunnolla, niin, että reisissä tuntuu. Juoksumatossakin pitäisi käyttää vähintään kakkosen kaltevuutta että saisi ns. normaalin kävelykelin, ihan kuin ulkona kävelisi. Ainahan maasto muuttuu hiukan tai on vähintään ainakin tuulta.
Tiistaina kiersin kaikki laitteet normaalisarjoin ja keskiviikkon harjoitin yläkroppaa ja käsivarsia. Torstai jäi kaiken muun tohinan takia väliin liikunnoista, mutta perjantaina menin ilolla ennen aamuseitsemää pilatestunnille ja sitä ennen poljin parikymmentä minuuttia pyörällä. Nyt viikonloppuna on vuorossa joulusiivousjumppaa :)
Toinen viikon aerobinen jäi väliin, mutta ehkä se tulee korvattua viikonlopun touhuissa. Perjantaina sitten päivä huipentui pikkujoulujuhlaan salilla.
Erinomainen joulupöytä, tuli hiukan ylensyötyä ja ahmittua etenkin pöydän päässä isossa lasipurkissa tarjolla olleita marinoituja valkosipulinkynsiä. Sopivat hyvin salaatteihin, etenkin rosolliin.
Ohjelma oli aika hauska. Ensin tuli tutustuttua hyvän ryhdin salaisuuksiin (hehheh, kuka muistaa Annen ja Eevan), sitten meitä viihdyttivät salin tiistaisen 55+ -ryhmän ladyt, jotka toivat lavalle liikunnan saralta tunnettuja henkilöitä, kuten "Jane Fondan", "Kike Elomaan" ja "Anne Sällylän". Taisi siellä "Aira Samulinkin" piipahtaa. 14-vuotias Jenni oli laulamassa, ja tekikin sen todella hämmästyttävän hyvin, vaikka musiikki tulikin koneelta. Lopuksi oli ongintaa, ihan kuten lastenjuhlissa, ja hauskaa oli!
Siinäpä se ilta meni, ja takanani istuvat rouvat alkoivat jo olla melkoisessa "etukenossa" ja kovin äänekkäitä.Kyllähän siellä glögiä ja viiniä tarjottiin, mutta nämä rouvat olivat varmaan jo aloittaneet aikaisin…. Olin itse autolla, joten vissyvesi maistui.
Yksi näistä äänekkäistä rouvista alkoi olla jo aikamoisessa tuiskeessa, ei löytänyt paikkaansa (vaikkei se sali mikään suuri ollut) eikä kavareitaan ja kuljeskeli ympäriinsä. Hassun näköinen pitkä, pienipäinen ja terävänenäinen tyyppi, joka muistutti elävästi jotakin lintua nenä pitkällä kulkiessaan.
Minun hauskuuteni loppui siihen, kun hän ensin tapitti minun edessäni silmät selällään (siihen saakka olin luullut, että koko homma on vain outoa pelleilyä) ja hänen seuralaisensa kutsuivat häntä minun takaani. Rouva roiskautti lattialle kunnon oksennuksen juuri kun oli ohittanut minut.
Se niistä pikkujouluista, melkein tuli oksennut minultakin ja lähdin kotiin. Onneksi hän ei ryöpsäyttänyt oksennustaan minun päälleni, se osui vain hiukan harhaan ja onneksi lattialle. Hyi olkoon.
Tässä teille Nalle Puhin jumppavideo sunnuntain kunniaksi. Vetreyttää tämäkin kummasti.
