Iltareissu Valkenburgiin

Kävin eilen Dr. Lenan vastaaontolla ikävän konjuktiviitin vuoksi. Tylsää kun silmät vuotavat jatkuvasti, tosin itse en osannut epäillä tulehdusta vaan kuvittelin sen vaan "vanhuuden vaivaksi". 

Olin vastaanotolta päin menossa apteekkiin, kun juolahtikin mieleen hypätä junaan ja lähteä katsomaan, millainen paikka Hollannin puolella oleva Valkenburg on, olihan niin kaunis ilmakin.

Heti kun käveli asemalta ulos, osuivat silmiin nämä muhkeat hortensiat. Noin metrin korkuisia olivat ja kukkien painosta keikollaan. Samanlaisia oli muuallakin kaupungissa.

Valkenburg sijaitsee Alankomaissa, samaisessa Limburgin maakunnassa, jossa olen viime aikoina pörrännyt. Kaupungin läpi virtaa Maastrichtiakin halkovan Meuse (Maas)-joen sivujoki Geul. Tämä sivujoki halkoo myös Belgian puolella Kelmisin kaupunkia (aiempi postaus Kelmisistä on täällä), ja joki on pahasti saastunut alueen sinkki- ja lyijykaivostoiminnan johdosta.

Samalla reissulla tuli testattua uusi, monta vuotta lähinnä byrokratiasyistä myöhästynyt, heinäkuun 9. päivä avattu kolmen maan läpi kulkeva LIMAX-juna, joka kulkee aikatauluissa RE18:na. LIMAX on lyhenne sanoista Liège-Maastricht-Aachen Express (Xpress), jos joku ihmettelee outoa nimeä.

Tämä kaupunki ei olut ihan niin päräyttävän pittoreski kuin Monschau, josta kirjoittelin aiemmin. Tosin viehättävämpi tämä oli kuin Liége tai Kelmis. Päätelkääpä itse kuvista!

Vanha mylly.

De Geulpoort ja Old Hickory Brug -silta.

Katolinen kirkko (Oude Kerk), joka on pyhitetty H.H. (His/Her Holyness) pyhimyksille Nicolaas ja Barbara

Taka-alalla mäen päällä pilkistävät vanhan linnan rauniot.

Torni taka-alalla on De Geulpoort, joka oli vanhan kaupunginmuurin portti. Portti tuhoutui vähitellen vuodesta 1644, mutta rakennettiin uudelleen vuonna 2014.

Vanhan näköinen ristikkotalo aseman liepeillä.

Kaupungintalon edessä puistossa oli tykki.

Se on saksalainen PaK 40 panssarintorjuntatykki, muisto kaupungin vapauttamisesta toisen maailmansodan aikana varhain aamulla 17. syyskuuta 1944, kun Yhdysvaltain 30. jalkaväkidivisioonan 119. rykmentti nimeltä "Old Hickory" rynni paikalle. 

Tämä sama rykmentti takavarikoi tämän panssarintorjunta-aseen pois syyskuussa 1944 ja se jäi jonkun puutarhaan, jossa se pysyi vuoteen 1989 asti. Vuonna 1989 saksalainen ase siirrettiin nykyiselle paikalleen 119. rykmentin, "Old Hickory" -laatan kanssa. Laatta lisättiin niiden miesten muistoksi, jotka taistelivat vapauden puolesta.

Valkenburgin rautatieasema

Pikkuhiljaa oli aika valua takaisinpäin asemalle, ja samainen LIMAX/RE18 toiseen suuntaan toi takaisin kotiin Aacheniin.

Siellä apteekissa on sitten edelleen käymättä...

Reissunaisen matkatarvikkeita

Olen jonkinverran aiemmin kirjoitellut kaikenmaailman matkoja ja lomia varten pakattavista tavaroista, mutta en ole laittanut niihin mitään hakusanaa, jolla postaukset löytyisivät paremmin. Linkittelen niitä hiukan tähän. Esimerkiksi camping-retkille on pientä vinkkiä täällä, ja ylipäätään reissuilleni usein pikkupullossa mukaan pääsevä tuote on esitelty täällä. Täällä taas on kirjoitettu mm. kätevästä käsienpesuaineesta.

Ellei Dr. Bronneria ole saatavilla, hampaitten pesuun voi varata Lushin hammastahnatabletteja. Vaatteitten pesuun voi varata toisen tuotteen, joka on pakattu paperinpalasilta näyttävään muotoon.

En muista, mistä nämä on ostettu, mutta tuollaisia saa mm. täältä. Huomaa, että jotkut tuollaiset käyvät myös käsien pesuun ym., mutta vaahtoavat niin paljon, ettei niitä voi laittaa pesukoneeseen. Jokatapauksessa nuo ovat kevyitä ja menevät pieneen tilaan.

Mitä tulee juomapuoleen, en tykkää mehuista tai limppareista, mutta minulla on yleensä mukana jotakin urheilupalkkarijuomaa jauheena. Etenkin kuumissa oloissa se korvaa hikoilun aikana hien mukana häipyvät mineraalit, ja toimii hätätilassa blandiksena, ja rankkojenkin pippaloiden jälkeisenä aamuna on vielä freesi olo :)

Olen tykännyt Hart Sportin palkkarijauheesta, mutta sen valmistus on lopetettu, joten nyt on satunnaisesti matkalaukussa tätä.

Mitä tulee kosmetiikkapuoleen, on keksitty jauhemaisiakin kasvoputsareita, joita vaan sekoitetaan veteen ja käytetään kuin  - niin normaalia kasvojenpesuainetta. Kosén Sekkisei-sarjassa on yksi, jolla on hyvänkokoinen matkapakkaus.

Voiteitakin voisi kehittää pulverimuotoon, tosin ymmärrän kyllä, että se saattaisi vaatia tislatun veden kantamista mukana, mutta kuitenkin.... Tässä kuitenkin Wei (Eastin) kätevia liftausvoidepakkauksia, joihin lisätään vain vesi. En ole nähnyt näitä myytävänä hetkeen aikaan, joten kaiketi valmistus on lopetettu, mutta idea on hyvä. Eikä itse tuotteessakaan ole moittimista.

Reissunaisen tarinoita, osa 2 - leidit Intiassa

Luulisi, että kuka tahansa lähtisi työmatkalle Intiaan riemusta kiljuen - mutta tottapuhuen työmatkat eivät koskaan olleet hupimatkoja, vaikka niillä saattoikin kaikenlaista hauskaa tapahtua. Vuosia sitten olimme minä ja vanhempi naispuolinen kollegani - sanotaan häntä nyt vaikka Maijaksi - kartoittamassa mahdollisia uusia yhteistyökumppaneita työnantajallemme.

Koko reissu kesti hiukan yli viikon ja majaa pidimme Mumbaissa Leela-hotellissa ja siitä sitten kävimme päivittäin milloin missäkin kaupungissa, kuten Hyderabad, Ahmedabad, Bangalore jne. Kaikkia paikkoja en edes muista, koska niitä tuli nähtyä vain taksin ikkunasta matkalla lentokentältä jonnekin ja taas takaisin.

Ruuhkaa ja meteliä.

Oli alkukesää ja monsuunin aika, eikä siinä helteessä tehnyt mieli olla ulkona, vaikkei olisi satanutkaan, joten illat kuluivat hotellihuoneessa kirjoitellen raportteja. Monsuunin takia olisi myös pitänyt olla kumpparit mukana, sillä jos jonnekin ajoi taksilla, melko varmasti taksista (tai siis hotellin autosta) noustessaan kahlasi vähintään nilkkoja myöten vedessä, tai oikeammin liejussa.

Mumbaussa myös levennettiin katuja, jonka takia katujen varsilla olevat kerrostalot oli revitty puoleen alkuperäisestä koostaan ja näytti todella kummalliselta kun taloista näkyi huoneenpuolikkaita, jotka olivat siis käytössä ja kalustettuja, mutta kukaan ei ollut vetänyt mitään suojaa julkisivun peitoksi.

Onneksi firman travel policy salli meidän matkustaa Intian sisäiset lennot businessluokassa, joten oli hiukan helpompaa kun ei tarvinnut jonotella väkipaljouden keskellä.

Maijalla on erittäin hyvä huumorintaju, joten vaikkakin matka oli erittäin puuduttava, oli se hiukan helpompi kun oli mukavaa seuraa.

Saavuimme Mumbaihin ja asetuimme hotellihuoneisiimme. Ensimmäisenä päivänä meillä oli kokous hotellissamme eräiden yhteistyökumppanien kanssa ja sitten seuraavana päivänä lähdimme Bangaloreen Air Saharalla. Tätän kommentoi brittiläinen miesystäväni puhelimessa: "Are you sure that you are on the right continent?". 

Lentoyhtiö oli muuten ihan parhaasta päästä mielestäni, näin isoa jalkatilaa ja sellaista ruokalajien paljoutta en minkään muun firman busineksessa ole kuunaan nähnyt. Ruokailimme kaikessa rauhassa kunnes Maija pyrskähti nauruun. Mitä ihm...? "Näitkö sä tuon lentoemännän nimen?", hän sai sanottua naurunsa lomassa. "No en." Pitikin sitten katsoa tarkemmin ja hassuhan se olikin ja väsyneenä sitä olisi nauranut melkein vaikkei olisi ollutkaan... Nimikyltissä luki "Kaveri Puri". 

Hassut nimet eivät siihen loppuneet. Meitä oli vastaanottavassa firmassa vastassa tummiin pukeutunut miesjoukko, ja vaihdettiin siinä sitten käyntikortteja, joita piti kohteliaisuuden mukaan tutkia kun sen käteensä sai. No, yksi mies oli nimeltään "Puijari" ja sukunimi oli "Pani".

En uskaltanut katsoa Maijan päällekään, ettemme olisi taas purskahtaneet nauruun.... Jälkeenpäin muuten intialainen kollegamme (joka ei tietenkään pitänyt nimiä ollenkaan hauskoina, vaikka osasi hyvin suomea ja tiesi kyllä mitä ne suomeksi tarkoittivat) valisti meitä tiedoilla, että kaveri on leveä joki ja puri ja pani erityyppisiä leipiä.

Olihan siellä sitten vielä nainen nimeltä Kamala, sukunimi ei jäänyt mieleen.

Viimeisenä päivänä lopetimme työt Mumbaissa iltapäivän auringon alkaessa vaipua mailleen ja olimme jättäneet minun huoneeni lepäilytilaksi, koska lento lähtisi vasta kolmelta yöllä. Tuli mieleen kysyä Maijalta että oliko hän huomannut, että hotellin kellarikerroksessa oli liikkeitä. No sinne sitten shoppailemaan. Löysimme myös kauneushoitolan, jonne Maija jäikin sitten hoidattamaan kasvojaan. Kosmetologin nimi muuten oli "Bimbo". Ei tosin ollut blondi.

Sanoin meneväni sillä aikaa ostamaan käsilaukun ja silkkihuiveja ja odottavani häntä baarissa. Hän sitten parin tunnin jälkeen saapuikin ja kertoi nukahtaneensa heti kun pääsi hoitotasolle pitkäkseen. Oli sitten kuitenkin herännyt omaan kuorsaukseensa homman loppupuolella.

"Ootko sä varma, että sun naamallesi on jotakin tehty, vai antoiko hän vaan sun nukkua peri tuntia?" Oli pakko kysyä... :D  Sitä jäimme sitten meittimään ja hän siveli koko loppuillan kasvojaan tuumien, että "kyllä se eika pehmeältä vaikuttaa, kaipa se jotakin sitten teki mun nukkuessani".

Kotiin päästiinkin sitten ihan kunnialla, ja Mumbain kentällä tosiaan pääsee kaikista lopuista "ruvista ja paiseistaan" (rupia, paise, paikalliset rahayksiköt), silllä niin älyttömän kallista kaikki on siellä. Mutta mikä oli ihanaa, siellä oli ihania petintapaisia, joilla voi loikoilla odottelemassa lentoa. Juotiinpa me sitten baarissa lasilliset shampanjaakin minun syntymäpäivälleni ja hyvin onnistuneelle reissulle.

Gateway to India Mumbaissa.

Reissunaisen tarinoita

Lupailin jo jokin aika sitten laittaa tänne muutamia kommelluksia paljon työkseen matkustavan naisen elämästä. Niin että tässä niitä tulee pieni kokoelma. Toivottavasti ovat viihdyttäviä. Tai siis ainakin viihdyttävämpiä, kuin miten allekirjoittanut aikoinaan ne koki.

Ranskalaismiehet voivat olla vaarallisia  - monella tavalla. Tapahtuipa kerran Amsterdamissa, jossa silloin myös paljon asustelin….

Oli hiukan hulvakampi viikonloppu ja palailtiin hotellille ravintolasta. Westerkerkin (ja Pink Pointin) luona oli katukiveykseen istutettu lamppu rikkoutunut, ja kolo oli pudonneiden lehtien peitossa. Tietty sitten kompuroin siihen ja mursin kynteni, johon kehittyi muhkea kynsivallintulehdus.

Ja miten sitten ranskalaiset liittyvät tähän?

Seuraavalla viikolla konferenssissa tapasin ison joukon ihmisiä, ja eräs ranskalaisherrakin halusi tulla esittäytymään kuunneltuani esitelmäni. Ei muuten mitään, mutta kädenpuristus oli niin luja, että olisi saanut tajun kankaalle normaalistikin, mutta tämän kynsivallintulehduksen kanssa...silmissä musteni. Ja nyt sitten se sormi on kuin limppu niveleen saakka...

Tämä ollut ensimmäinen "encounter of the third kind" ranskalaismiehen kanssa. Joskus takavuosina sattui sellainenkin nolo juttu, että firmani järjesti ison kv. kokouksen Roomassa, ja kentällä eräs monsieur halusi hyvästellä hiukan liiankin lämpimästi, eli poskisuudelmin. Taisin olla hiukan pökkelö enkä heti tajunnut aikeita, ja hän nyhtäisi minut samalla tavalla kädestä rutistaen lähelleen, ja valitettavasti hänen leukansa osui kulmakarvani kohdalle otsaan kopsahtaen. Siinäkin jo hiukan näin tähtiä, mutta reissun kruunasi lennolla vessareissulla hoksaamani mahtava musta silmä.

Oli siinä käytettävä kaikki taidemaalarin kykynsä että sai pandalookin peitettyä. Vielä enemmän asiaa sai selitellä työkavereille seuraavana päivänä töissä. Noloa.

Samaisessa kaupungissa kipitimme kerran De Pijpiin illalliselle. Katua ylittäessa tarttui edellisellä viikolla Nizzasta ostamieni hienojen korkkareiden korko ratikkaraiteeseen. Sitä saikin kiskoa kahden hengen voimalla siitä irti (onneksi ei tullut ratikkaa samaan aikaan). Kun sen viimein sai irti, napsahti raudalla täytetty korko poikki keskeltä. Koron alaosa lienee siellä jumissa edelleen...

Opetin kerran erästä työpaikkani junioria, jolle oli aikomus siirtää osa töistäni. Lähdimme sitten käytännön hommiin Ranskaan tarkastamaan erään tutkijamme töitä. Koska määränpäähän oli usea lento (kotikaupunki-Helsinki-Pariisi-Bezier) ja noilla Ranskan pikkupaikkakunnilla, kuten Bezier, olet matkalaukkuinesi myöhäisimmän lennon todnäk ainoa matkustaja, jolla on muutakin kuin käsimatkatavaraa. Toisinsanoen, siinä vaiheessa kun saat pakaasisi, ovat muut jo häipyneet, eikä takseja missään plus että lentokentän harvalukuinen porukka napsauttaa ovet lukkoon takanasi kun poistut rakennuksesta ja häipyy omine autoineen ennenkuin ehdit suutasi avata. Kaupunki itse häämöttää jossain horisontissa.

Lähdimme siis aamulennolla varmuuden vuoksi. Tämäpä sitten sattuikin olemaan varmaan kymmeneen vuoteen se ainoa aamu, jolloin lähtökenttä oli sellaisen sumun vallassa, että meidät kärrättiin pitkän odottelun jälkeen bussilla Helsinki-Vantaalle.

Tarpeetonta sanoakaan, että oltiin missattu Pariisin-lento ja meidät oli buukattu seuraavalle, joten siis joutuisimme juurikin siihen viimeiseen Bezierin-koneeseen.

Matka meni muuten ihan OK, mutta kun saavuimme Bezieriin, nappasin työkaveria hihasta kiinni ja vedin mukanani parkkipaikalle väijymään lentokentän työntekijöiden lähtöä. Autolastillinen miehiä olikin lähdössä ja kipitimme sinne ja työnsin työkaverini myös autoon sisään ja yritin (tuolloin) varsin alkeellisella ranskallani selittää tilanteen. Yhteisymmärrys saavutettiin ja niinpä meitä oli autossa viisi miestä ja me kaksi naista ja pääsimme kyydissä Bezierin keskustaan. Siitä sitten taksilla Narbonneen.

Seuraavana aamuna meidän piti ensin tavata Pariisista saapunut "agenttimme", jonka piti avustaa kieliasioissa ja vähän muussakin, mutta hänpä soitti ja kertoi myöhästyneensä lennolta joten hänellä ei ollut siis aikomustakaan olla paikalla.

Great. Tutkija itse ei puhunut kuin ranskaa ja venäjää, joten valitsin vähemmän vaikean, eli minun ranskallani oli siis pärjättävä. Itse asiassa kumman hyvin se menikin kun on kerran ihan pakko puhua. Saimme tutkijan haastateltua, dokumentaation tarkastettua (luojan kiitos tutkimuksen dokumentaatiokieli on englanti) ja kävihän siinä pari kielikömmähdystäkin kun sekoitin sanat "lääkäri" ja "lääke" (kyse oli siis lääketutkimuksesta). Niin, eihän niitä lääkäreitä siellä lääkekaapissa kontrolloidussa lämpötilassa tietenkään säilytetä, olenpa minäkin tyhmä...:) Tämä kömmähdys tosin rikkoi hieman jännittyneen ilmapiirin ja meitä kaikkia hiukan nauratti.

Saatuamme hommat hoidettua menimme työkaverin kanssa helpottuneena kaupungin aukiolle kahville ja katsoimme ansainneemme myös lasilliset roseta, Etelä-Ranskassa kun kerran olimme ja sää oli mitä mainioin. Istuessamme siinä seuralaiseni keksi että jospa saisimme aiemman lennon Pariisiin kun näin ajoissa saimme hommat hoidettua ja hän sitten rimpauttikin matkatoimistoon Suomeen. Ehtisimme hyvin shoppailemaan Pariisissa, jos vaihto onnistuisi.

Firman matkatoimistossa oltiin hiukan hämmästyneitä: eikö meille oltu ollenkaan ilmoitettu, että lentomme Bezieristä oli siirretty lähtemään Montpellieristä? No ei todellakaan oltu ilmoitettu. Montpellier? Sinnehän oli todella pitkä matka. Kulautimme juomamme ja lähdimme puolijuoksua hotellille, jossa matkatavaramme olivat säilössä. Siitä sitten puolijuoksua rautatieasemalle. Vain huomataksemme, että siellä oli kaikki seis. Lakko.

Tein päätöksen. Maksoi mitä maksoi, mutta menisimme sitten taksilla. 

Kuljettaja oli todella puhelias, emmekä ihan kaikkea ymmärtäneet, mutta sana "grève" toistui...kuljettaja yritti selventää asiaa matkien höyryveturia kättään veivaten: tsutsutsut - grève! Käden heilautus kiivaasti viimeisellä sanalla. Ahaa...tosiaan, olimme todellakin hoksanneet, että on lakko.

Montpellieriin ehdittiin ajoissa ja ehdimme käydä keskustan aukiolla syömässä muutaman crêpes ennen lentoa.

Loppumatka sujuikin suhteellisen vaivattomasti paitsi että Pariisin shoppailut saivat jäädä väliin. Uudelle työntekijälle reissu oli todella opettavainen, ja hän hankkiutuikin sen jälkeen ranskan kielen kurssille ja minä kirjauduin edistyneempien kurssille parantamaan omaa ranskaani.

Jokin aika tästä tapauksesta olin taas Ranskassa, La Rochellessa (siis kaupungissa, jonka edustalla on Fort Boyard, jos se jollekin soittaa kelloja). Kävin saavuttuani lähettämässä syntymäpäiväonnittelukortin anopilleni ja palatessani postitoimistosta eräs reppureissaajapariskunta pysäytti minut ja kysyi tietä postiin. Osasin ylpeänä neuvoa mutkaisen reitin ranskaksi pariskunnalle ja jäin vaihtamaan muutaman sanan heidän kanssaan kysyen mistäpäin he olivat. No, olivat suomalaisia....