Tänään on ollut kyllä niin unettava päivä, ettei ole tosikaan. En tietenkään muistanut vaihdattaa talvirenkaita, mutta salille sain kuitenkin raahauduttua. Miten voikin väsyttää näin, kuukahdan kyllä kohta petiin.
Kun tulin kotiin, niin olkkarista se viimeinenkin lamppu poksahti ja siellä oli miltei täyspimeys. Oletteko koskaan kiivenneet korkealle keittiöjakkaralle miltei pilkkopimeässä huoneessa ja vaihtanut lampun? Minä jouduin sen tekemään, ja se sujui yllättävänkin helposti. Jakkaran portaat itse asiassa nousee vakaammin kun ei katsele ympärillee, ja siellä päällä myös seisoo vakaammin kun on aikalailla pimeää. Yllättävää. Tuli nyt sitten sekin havaittua.
Minulle on napsahtanut nakki kuulua rotaryklubini piirikonferenssin puolisoidelle järjestettävän ohjelman huvitoimikuntaan, ja täytyy sanoa, että noin isolle sakille on aika vaikea keksiä mitään. Itse aktiviteetti on vielä työn alla, mutta olen nyt jokatapauksessa pyydellyt jo kuljetuksiin bussifirmoilta tarjouksia. Tylsää hommaa, mutta jonkun on se tehtävä. Toivottavasti saisimme kasaan hauskan ohjelman, sillä ilmeisimmin siellä pitää olla mukana emäntänä, vaikkei tähän puolisokatraaseen kuuluisikaan.
Olen hiukan myös tässä vaatteitten lajittelun lomassa miettinyt jotakin tuunailuja, kuten esimerkiksi tämän mekon leveään kaula-aukkoon voisi väliaikaisesti laittaa jonkinlaisen boaviritelmän. Nauhan pitäisi olla aika kapeaa, mutta nyt olen onnistunut parilla eurolla hankkimaan tällaista (kuva alempana).
Toisaalta ei tuo nauha kyllä kovin leveätäkään ole. Kokeilen harsia sen kiinni. Poishan sen joutuu joka kerta pestessä ottamaan.
Nyt kömmin nukkumaan ja jatkan huomenna mielenkiintoisemmalla aiheella. Jos kaamosväsymys vaivaa, niin heivatkaa ylimääräinen sokeri ja hiilihydraatit pois ravinnosta, minä tunnustan, että muutaman karkin syönti on mitä ilmeisin osasyy tähän väsymykseen.
Onko joku kuullut Denova Prosta? Se on nimittäin huomisen postauksen aihe.
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi, joskaan siitä ei ole sen kummemmin ollut vaivaa. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunailua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunailua. Näytä kaikki tekstit
tiistai 26. marraskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
