Minttuteetä ja yön mietteitä

Ennen en voinut sietää minttuteetä, mutta nyt olen siitäkin suosikkini löytänyt. Varustauduin tänään keksipaketilla ja puolentoista litran teetermoksella viettämään minulle harvinaista leffailtaa, mikä tuntui ihan kohtuulliselta ajanviettotavalta, varsinkin kun en vieläkään saa nukuttua kunnolla vaan kaipailen rakasta koissulia. Yön "haamu" siis täällä taas tänä yönä.

Uusi teepannu, joskin varsin pieni kooltaan.

Olen aiemminkin postaillut jotakin stereotyyppisistä naiskuvista tietyissä elokuvissa, ja tänään eräs toinen kanatyyppi sai minun vaihtamaan kanavaa. Olette varmaankin kaikki nähneet rikosjännäreitä, joissa rikostutkija-sankaritar hiippailee roistojen perässä pyssy ojossa, tyylikäs ja tyköistuva bleiseri päällään (tällaisessa tiukassa asussa varmaan onkin hyvä ruveta painiotteluun roiston kanssa) ja pitkä tukka auki hulmuten? Noniin, kuinka moni sellainen, joka olettaa saattavansa joutua fyysiseen yhteenottoon konnaporukan kanssa, pitää ylipäätään pitkiä hiuksiaan auki? Kysyy hän, jota eräs mielenterveyspotilas kerran retuutteli pitkistä hiuksista niin, että pää jäi oven väliin ja tuli lievä aivotärähdys.

Niin, ja näillä sankarittarilla on joskus vielä kynähame/tiukat farkut ja korkokengät.

Illalla tuli kuitenkin Schindlerin lista, josta entinen koulukaverini Facebookissa jo kommentoi. Kuulemma on tyrmistyttävää näyttää jotakin Lidlin mainoksia tällaisen elokuvan välissä. No jollainhan senkin leffan lisenssi pitää maksaa, ja ne välit ovat kallista mainosaikaa. Sitäpaitsi businessmielessä se filkkakin on tehty, vaikka todenperäisestä ja koskettavasta asiasta kertookin.

Tulipa tästä filmistä mieleen liki kolmekymmentä vuotta sitten vietetty juhannus. Tapasimme avis-vainaani kanssa heinäkuulla käydä autolla "kesämäessä" esim. Stubaissa autolla. Yhtenä juhannuksena loskaisen gletscher-päivän jälkeen tuli mieleen ajella Dachauhin, jossa oli aikoinaan yksi ensimmäisistä (ja alkeellisimmista) keskitysleireistä. Parkkitilaa oli paljon, ja se oli maksutonta, mutta kun saimme auton parkkiin, paikalle köpötti kiireenvilkkaa hampaaton, käkkyräinen vanha mies keräämään kolmen saksanmarkan kolehdin. Lähdimme kävelemään kohti kaasukammiorakennusta ja ex-avis tuumasi, että "ainakin tuo parkkipaikan vahti näytti just siltä kuin olisi viettänyt puolet elämästään keskitysleirillä pakkotyössä". Ilmeni sitten, että näin tosiaan olikin!

Ne kaasukammiot yms. tuli sitten nähtyä tuhkineen ja polttouuneineen, ja samana päivänä kävimme myös Berchtesgadenissa Hitlerin Kotkanpesällä. Jyrkkä oli tien nousu; moottori kuumeni matkalla niin sata kertaa ja välillä siis jouduimme pysähtymään ja lauhduttelemaan sitä. Perille kuitenkin pääsimme ja komea paikkahan se olikin.

Mutta palatakseni minttuteehen, minulla on todellakin kaksi suosikkia tällä hetkellä:

Minttuteesuosikit, iHerbistä saa molempia.

Vasemmalla Rishi Tean Vanilla Mint Chai  -irtotee, joka on orgaanista reilunkaupan pu-erh -teetä nimensä mukaan luomuvaniljalla, luomupiparmintulla, luomukanelilla ja luomulakritsinjuurella. Chai keitetään veteen ja maitoon.

Oikealla Zhena's Gypsy Tean Egyptian Mint, joka on myös luomua ja pohjana vihreää teetä (käytän kuitenkin maitoa ja steviaa sitä juodessani). Siinäkin on luomupiparminttua ja lakritsinjuurta. Purkki sisältää teepusseja.

Mahtaako ollakin juuri tuo lakritsinjuuri, joka tekee mintusta pehmeämmän? Ilmankos se tuntuu sammuttavan janontunteen aika hyvin. Ammoisina aikoina autiomaissa kamelikaravaanien kulkiessa on jo käytetty murskatun lakritsanjuuren palaa suussa koska se hillitsee janontunnetta.

Hoh, näin polveilevaa tajunnanvirtaa siis tulvii väsyneestä päästä yön pimeinä tunteina. Eikä nukuta. Pitäisi saada aivot nollattua jotenkin, mutta tämä surutyö vie aikansa.

LISÄYS 7.1.13: Tämä Celestial Seasoningsin Candy Cane Lane tuli avattua vasta tänään. Olipas hyvää! Eettisen kaupan vihreän teen (decaf) pohjassa on piparminttua, appelsiininkuorta, vaniljatankoa, kanelia, maarianohdaketta (milk thistle, puhdistaa maksaa), karhunvatukan lehtiä, paahdettua johanneksenleipäpuun hedelmää (carob) ja paahdettua sikurinjuurta.

Pieni rillienosto-opas

Naistenlehdissä ja optikkoliikkeiden omissa aviiseissa usein neuvotaan silmälasien ostamisessa. Valitettavasti vain liki jokaisessa artikkelissa paneudutaan vain ja ainoastaan siihen, mikä kehysmalli sopii minkäkinlaiselle pärstämallille. Koska tämä on asia, joka yleensä selviää kaupassa peiliin vilkaisulla ja erilaisten pokien sovittelulla, aion tässä selonteossa pitäytyä muihin seikkoihin, joita tulee huomioida laseja ostaessa  - siis oikeammin kehysten ostossa. Linsseistä en juurikaan tiedä mitään.

Minulla on ollut jo vuosia yksiteholasit, siis ns. lukulasit. Monet sellaiset, joten tähänkin rillien joukkoon mahtuu useat sellaiset, joita en ehkä olisi valinnut jos olisin tietänyt, mitä ongelmia saattaa seurata. Tarkemmin sanoen, oikeastaan ainoastaan kahdet lasini ovat olleet suurinpiirtein täydelliset, ja se, mikä niitä yhdisti on se, että molemmissa on/oli metallikehykset ja niiden sangat joustivat sekä sisään-, että ulospäin.

Tällainen joustavuus on tarpeen ainakin silloin, jos vekslaa lasiensa kanssa, ts. ottaa ne usein pois ja laittaa taas takaisin päähän. Elleivät sangat jousta, on hyvä valita kehyksensä jostakin muusta kuin ihan halvimmasta alemallistosta. Varaosia, eli uusia sankoja pitää voida saada vielä vuoden-parinkin päästä. Ellei saa, niin pahimmassa tapauksessa joutuu uusimaan rillit linsseineen, ja se tulee kalliimmaksi kuin pelkät sangat.

Metallikehykset ovt oikeastaan aika hyvät kaikin puolin, mutta jos satut valitsemaan muovikehykset, varustaudu siihen, että niiden aisat löystyvät ajan kuluessa. Tällöin voi tapahtua kuten minulle niin monta kertaa: rillit yksinkertaisesti katoavat pään päältä (ei, nenäni nokalta en ole vielä hävittänyt yhtään kakkulaparia). Neuvottele siis samaan rillikauppaan jonkinlainen kaulanauha, joka pitää ne tallella jos sattuvat tippumaan, tai jossa ne voivat roikkua, jos hetkeksi lasisi päästä otat.

Miksikö sanoin, että vain kahdet ostamani kakkulat ovat olleet melkein täydelliset? Siksi, että niissä molemmissa on ollut nenätallat, joiden varassa lasit lepäävät nenän varteen tukeutuen. Ei muuten mitään ongelmaa, mutta jos sinulla on pitkä tukka, nuo tallat sotkeutuvat siihen helposti kun otat laseja pois päästäsi. Tuollaista takkua on raivostuttavaa selvittää, ja kun sitten riuhtaiset hiustupon tallasta irti, jää siihen tuppo hiuksia, joiden poistaminen on yhtä piperrystä, koska useimmiten ne riuhtaistessa katkeilevat vain lisää ja loppujen lopuksi tallassa on kiinni pari ärsyttävää karvaa, jotka kutittavat ja häiritsevät.

Muovipokat ilman talloja? No tässäpä onkin sitten uusimpien lasieni kanssa ilmennyt riesa. Kehykset, jotka nyt lepäävät nenän selkämyksellä ilman talloja hiertävät nenän päällyksen äkkiä punaiseksi. Silloin näky on hiukan kuin joku olisi täräyttänyt luuvitosella päin näköä. Milläkö apu tähän kehysongelmaan? No siihen saa kyllä laitatettua erikseen tallat ruuveilla kiinni.

Minun ratkaisuni on ainakin toistaiseksi ollut pitää välillä vanhoja laseja niin, että punoittava läiskä keskellä nenänvartta ehtii parantua  - mennäkseen taas rikki kun laitan uudet ja hienot Versaceni päähän.

Rillien osto ei olekaan niin yksinkertaista kuin luulisi.

Miksi naiset (ja miehetkin) vanhemmiten lihovat?

Daily Mailissa oli mielenkiintoinen artikkeli. Naissukupuolihormonista, estrogeenista, on löytynyt entsyymi, joka vaikuttaa naisten rasvasoluihin.

Hormonia, jota kutsutaan nimellä Aldh1a1, pitää kurissa juurikin estrogeeni itse. Entsyymi edesauttaa vaarallisen viskeraalisen rasvan kerääntymistä. Valitettavasti menopaussissa estrogeenin eritys vähenee, mutta entsyymi toimii edelleen  - nyt siis ilman estrogeenin kontrollia.

Nämä metabolia-asiat ovat mielenkiintoisia. Tässä asiassa eivät ulkopuolelle jää miehetkään, sillä myös heidän elimistönsä tuottaa estrogeenia läpi koko iän. Rasvakudos myöskin lisää estrogeenin tuotantoa, joten tästä voi ehkä päätellä jotakin.

Xenoestrogeeneistä tässä yhteydessä ei ollut mitään mainintaa. Luultavasti ne ovat niin uusi asia, että pitkäaikaisempaa tutkimusta/tietoa niiden vaikutuksista tässä tapauksessa ei ole (tarpeeksi) tietoa.

Toivottavasti tutkimus edistyy nopeasti. Tulee vain mieleen se, että onko tässä yksi syy, minkä takia low carb auttaa hyvin nuorempana, mutta kun ikää karttuu, pitää vahtia kaloreitakin, eli käytännössä rasvaa ei ihan surutta voi käyttää (tämä on kyllä minun tiedossani ollut kaiken aikaa muutenkin). Olemme kuulolla.

Elimistö toimii ja ei toimi kuin kone.

Ja kenkäneuroosi jatkuu...

Ulkona on sellainen sää, mikä edelleenkin pistää miettimään miten siellä pysyy pystyssä. Olkoonkin, että tämän pahuksen lastan saa viikon päästä heivattua helskuttiin. Ei naurata sekään vaihtoehto, että tuo ATP-jänne repeäisi kursimiskohdastaan jos sattuisi liukastumaan. Etsin vieläkin kenkiä, joilla parhaiten pysyisi pystyssä.

Meanwhile....

Sisäkenkä?

Tässä ei nyt ole ehkä paras malli näille keleille, mutta voisiko joku valaista minua ja kertoa, miksi tällaisia ilmiselvästi kävelykengiltä näyttäviä popoja myydään nimellä "sisäkengät"? Siis eikö näillä voi mennä ollenkaan ulos? Hajoavatko ne heti minimaalisestakin kosteudesta tai ravasta? Aletaanko tässä mennä amerikkalaiseen tapaan pitkin päivää kengät jalassa sisälläkin?

Minun huushollissani ovat amerikkalaisvieraatkin joutuneet aina tepastelemaan sukkasillaan, ja siitä on sitten seurannut "I feel like naked if I cannot wear my sneakers when I have dressed in the morning".

Näköjään noissa kenkien luonnehdinnoissa on kyllä toivomisen varaa. Nauhakenkiä kutsutaan avokkaiksi, kävelykenkiä nilkkureiksi jne. Ellei kengistä olisi kuvia, olisi hiukan vaivalloista suunnistaa näillä tiedoin tuolla nettikauppojen viidakoissa. Mutta täydellisten liukkaan sään kenkien etsiminen jatkuu...

Onko lautasella pikkuleipä vai ufo? No se on kyllä hervoton pikkuleipä 1 eurolla.