perjantai 9. maaliskuuta 2018

Ihmeellinen kasvonaamio

Nizzaan päästiin Easyjetin avustuksella, ja muutamalla kymmenellä Sveitsin frangilla. Tämä on  se hyvä puoli maailman keskipisteessä asumisesta. Olen yleensä asunut Hotel Aston la Scalassa Massenan puiston vieressä, mutta nyt halusin edullisemman vaihtoehdon, eli jo aiemmin tuntemani Hotel Wilson valikoitui asuinpaikaksi. Suosittelen lämpimästi, ihana omistajaporukka! Hyvällä paikallakin vielä, pieni kävelymatka lentokenttäbussin pyssärille, joka oli muuttunut sitten viimenäkemän. Bussiaseman tilalle on kuulemma tullut puutarha, informoi minua hotellin isäntä. Pitää käydä katsomassa.

Alpes Maritimes.
Mutta asiaan. Kävin Monoprix'ssä ja ostin muun muassa kasvonaamioita, sillä olen ajatellut nyt itsekin panostaa niihin. Osa on taannoisen arvonnan palkinnoiksi (huom. SariBP, saat juurikin tämän naamion, sori pilata ylläri...).




Naamiopussukassa siis on "seerumi" ja arkkinaamio. En itse kauheasti pidä näistä limaisista kangasnaamioista, ja muistaisin, ettei tykkää Sarikaan, mutta kokeiluun tämän nyt saat, koska aika hyvältä tuntuu! Seerumikin on enemmänkin voidemainen emulsio, kuten kuvasta näkyy. Kuvat on otettu hieman huonossa valaistuksessa...

Ja sitten INCI:

Sérum : Aqua, cetyl ethylhexanoate, cetearyl alcohol, glycerin, olive oil peg-7 esters, methyl propanediol, carbomer, ascophyllum nodosum extract, xanthan gum, phenoxyethanol, epilobium angustifolium flower/leaf/stem extract, portulaca oleracea extract, parfum, disodium edta, butylene glycol, 1,2-hexanediol, lonicera, japonica flower extract, zanthoxylum piperitum fruit extract, citrus paradisi fruit extract, centella asiatica extract, betula alba bud extract, corylus avellana bud extract, olea europaea bud extract juglans regia leaf extract, propanediol, sodium ascorbyl phosphate, sodium hydroxide. Masque : Aqua, glycerin, xanthan gum, dipentaerythrityl hexa c5-9 acid esters, cetyl ethylhexanoate, butylene glycol, carbomer, phenoxyethanol, ascophyllum nodosum extract, neopentyl glycol dicaprate, polysorbate 80, glyceryl stearate, epilobium angustifolium flower/leaf/stem extract, portulaca oleracea extract, 1,2-hexanediol, lonicera japonica flower extract, zanthoxylum piperitum fruit extract, citrus paradisi fruit extract, hydrogenated lecithin, dimethicone, sucrose palmitate, citrus aurantifolia fruit extract, fragaria vesca fruit extract, vaccinium macrocarpon fruit extract, acer saccharum extract, sodium hydroxide, parfum, disodium edta, dipotassium glycyrrhizate, ceteth-10, ceteth-20.

Tuo aasialainen ruttojuuri (Centella asiatica eli gotu kola) näkyy nyt kummittelevan näissä naamioissa ja mitä ilmeisimmin sillä onkin oikeasti ihoa kosteuttavia ominaisuuksia. Poimin tästä myös glyseriinin ja oliiviöljyn "hyviksinä" Lisäksi on mm. solmulevää (Ascophyllum nodosum), joka on voimakas antioksidantti. Koivua, maitohorsmaa, portulakkaa, kirjokuusamaa, setsuaninpippuria (???!), euroopanpähkinäpensasta, villiä mansikkaa, limettiä, karpaloa ja greippiuutetta myös löytyy.

Jeh, tämän luetttuani ja naamion juuri iholtani poistettuani alan olla myyty. Toimii hyvin, eli ostanpa muutaman kotiin viemisksikin!

torstai 8. maaliskuuta 2018

Pääsiäispupuja

Aamuisin kun menen odottelemaan ratikkaa mennäkseni töihin, liimaudun yleensä yhden lähileipomoni ikkunaan katsellakseni päivän leivonnaisia. Täältä saa ns. "pullaa", sen eri muodoissa ja hauskuudekseni pullien muodot ovat kausiluontoisia. Siinä missä syksyllä oli tarjolla hiiren tai siilin mallisia, on nyt - tietenkin - pääsiäispupuja, pääsiäisen odotuksessa. Tässä jauhopeukaloille malleja!

Hyvinsyönyt pääsiäispupu.

Pääsiäispupu valmiina loikkaamaan!

Herkutellut pääsiäispupu.

Viimeisestä tulisi varmaan aika hieno rahkapiirakka, joka sopisi pääsiäiseen! Nyt täyte oli jonkinlaista vaniljakiisseliä. Se vaan jotenkin harmittaa, ettei täkäläisissä pullissa ole suomalaiseen tapaan kardemummaa taikinassa mausteena. Eikä täältä taida pahemmin edes (jauhettua) kardemummaa saadakaan mistään. Minusta se kun kuuluu pullaan.

*****
Mistä tuleekin mieleen, että istun Baselin Euroairportin business loungessa syömässä lihapullia. Onko maailmassa paikkaa/maata, mistä ei saisi lihapullia?

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Dior Hydra Life Jelly Sleeping Mask vs. Laneige Water Sleeping Mask

Viimeisiä viikkoja viedään töissä ja muutto on koko ajan ollut tekeillä, eli kiirettä pitää. Lomallakin pitäisi käydä, eli huomenna lennän Etelä-Ranskaan muutamaksi päiväksi. Mutta sitä ennen vähän tästä yönaamiosta, jonka huurrelasipurkki on niin painava, että jos se tipahtaisi varpaille, voisi jälki olla aika kauhistuttavan näköistä. Enkäsiis tällä tarkoita sitä lasinsirpaleiden määrää, mikä näin paksusta lasista voisi tulla!




Satuin ostamaan tämän Import Parfumerien alesta ihan ex-tempore. Siis en ollut suunnitellut ostavani.

Geeli sisältää glyseriiniä, luonnon kasvituutteita (ruttojuurta, punaluppion juuriuutetta, ihoa kosteuttavaa kiiltomalvauutetta, Haberlea rhodopensis-uutetta, mikä lieneekään suomeksi -  hyaluronihappoa, lesitiiniä, antioksidanttista tokoferolia, kosteuttavaa betaiinia, nylonia, silikoneja jne. Koko INCI selityksineen löytyy cosdna.com -sivustolta.

Ei riittänyt minun pintakuivalle sekaiholleni tämä geeli yökosteuttajaksi! Kokeilin myös pienen purkin Laneigen Water Sleeping Maskia, jota sanotaan tämän Diorin tuotteen dupeksi. Sama tulos. Mikä pettymys, niin paljon kuin olen molemmista kuullut kehuja.

Sama tulos, mutta hinnallisesti huomattava ero.

Makeupalleyn sivuilla Diorin naamio oli kuitenkin saanut aika kovat pisteet 4.3/5, tosin kolmen arvioijan voimalla. Ihmettelen.

Onko joku muukin kokeillut?

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Basel

Eilen oli kaupungilla vielä karnevaalin "häntiä". Karnevaalin jälkeen on parina sunnuntaina vielä karnevaalikulkueita soittelemassa piccolohuilujaan ja päristelemässä rumpujaan, mutta ei enää karnevaaliasuja eikä konfetinheittoa. Kävin tekemässä pienen lenkin iltapäivällä ja ihailemassa menoa ja kaupunkia itseään.








Viime viikolla tuprutteli lunta muutamana päivänä, mutta ttänään jo on ollut suorastaan kevättä ilmassa!