Lisaravinteista ja terveellisesta ravinnosta

On toki totta, etta nykyajan pizza- ja hampurilaiskulttuuri on tuottanut sukupolven, joka ei ehka saa tarpeeksi ravinteita ruoastaan. Jos koulussakin syodaan spagettia ja kastiketta ja kasvisruoat eivat kovin hyvin tee kauppaansa (nain olen ymmartanyt), on ehka syytakin huolestua.

Olen kuitenkin ajatellut asian psykologista puolta. Miksi niin luontaistuotteet kuin vitamiinitkin tekevat niin hyvin kauppansa? Sen viela kylla ymmarran, etta peraankuulutetaan puhdasta ja kasittelematonta lahiruokaa, mutta miksi ravinnosta keskusteleminen on nyt todella muotiasia?

Vaitan, etta tama on yksi oman elaman hallinnan keino. Ihan niinkuin anorektikot kontrolloivat sita ainoata, mika on heidan hallussaan (eli kroppaansa), ortorektikot pyrkivat (kontrolloimaan) parantamaan (suorituskykyaan) terveyttaan ja kuntoaan kaikin mahdollisin tavoin "ortodoksisen" ruokavalion ja elamantavan kautta). Toisille se on armotonta urheilua, toisille tiukkarajaista ruokavaliota ja toisille kaikkia mahdollisia ravintolisia, ettei mitaan vaan jaisi suinkaan puuttumaan. Joillekin hyva elama vaatii huomioimaan nama kaikki, eika sekaan riita.

Vaite voi kuulostaa hassulta, mutta eiko vaan nykymaailmassa ole tarkeata olla nuori, kaunis ja terve?

"Ystavia, menestysta ja vaikutusvaltaa" purkista (viitaten vanhaan Dale Carnegien menestyskirjaan).

Eika siina kaikki. Pitaisi myos elaa ikuisesti. Kuolema on taysin nounou, ja siksipa kuolevat ja sairaat piilotetaankin (voisi sanoa, etta jopa joissain tapauksissa eristetaan) muusta yhteiskunnasta. Tassa viittaan esim. vanhusten hoitoon laitoksissa. Kuolemaa ja sairautta ei osata enaa kasitella sellaisena, kuin se oli perhepiirissa ennenvanhaan. Niin kuolema kuin syntymakin, ja kaikki silta valilta kuuluivat normaaliin ihmisen elamankaareen. Toki ne kuuluvat nytkin, mutta kuolema, niinkuin sairauskin, on jollain tavalla tabu, eika niista asioista mielellaan puhuta.

Mikaan ei ole yhta varmaa kuin se, etta me elamme kuollaksemme joskus pois.