tiistai 17. marraskuuta 2020

Maailmanmenoa ja lämpimiä leipiä

Hommissa on ollut niin kiirettä, ettei paljoa ole tännekään ehtinyt päivityksiä laittaa. Tämä loppuvuoden hässäkkä näkyy olevan sama joka lääkefirmassa: huomataan loppuvuodesta, että budjettia on jäljellä ja uusia tutkimuksia pitää sitten hullun lailla laittaa pystyyn, että saadaan laskut tälle vuotta. Kvartaalitalousajattelu on hiukan kaukana tästä alasta, aika hankalaa on rytmittää mitään vuosibudjettien tms. varaan, sillä aina on syitä, miksi tutkimuksen viivästyvät jne. 

Joulun aikaan häämöttää tosin kolmen viikon ihana loma, jota todella odotan, lomat kun pitää pitää pääsääntöisesti saman vuoden aikana, kun ne ansaitaan. 

Eipä ole viime päivinä hirveästi ehtinyt kokkaamaankaan! Instaa on sentään päivitetty vanhoilla matkakuvilla.

Pikaruoasta puheenollen - milloin olet tehnyt viimeksi lämpimiä leipiä? Minä olen elänyt niillä nyt muutaman päivän (lounas). Paras pohja tulee S-Ryhmän Kotimaista Kaurapaahtoleivästä, ja uunissa, ei mikrossa. Tuota kaurapaahtista on aina pakkasessa, sieltä voi ottaa siivun tai pari ja heittään paahtimeen sulamaan.


Laitan tavallisesti alle hiukan Aurajuustoa, päälle on tässä laitettu savukalkkunasiivuja, mutta tonnikalakin menee. Tai voihan sinne laittaa mitä vaan... Päälle punaleimaemmentalia ja koko komeus kruunataan tuoreella tomaatilla. Vielä ripaus pizzamaustetta ja kuumina ja rapeapohjaisina nämä ovat oikein herkkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!