perjantai 6. syyskuuta 2024

Voiko syöpiä estää?

MTV:n uutisissa oli raflaava otsikko - Professori varoittaa: Suomeen on tulossa syöpätsunami (linkki artikkeliin). Ajattelin hiukan kirjoitella nyt tästä aiheesta, sillä olen osallistunut viime viikkoina muutamalle aihetta sivuavalle luennolle.

Photo by National Cancer Institute on Unsplash

Kaikkien eliöiden DNA (perimä) rappeutuu ikääntyessä. Syövän voi estää vain se, ettei ikäänny, mikä on mahdotonta. Syöpiä ei siis voi estää, mutta riskiin sairastua voi merkittävästi itse vaikuttaa. Mehän kaikki esimerkiksi tiedämme auringonoton ja ihosyöpien yhteyden.

Syövän synty on usein myös sattumaa. Ihminen voi elää erittäin epäterveellisesti ja silti säästyä syövältä. Esimerkiksi suurimmalla osalla rintasyöpäpotilaista ei ole tunnettuja riskitekijöitä. Silti sairastumisriskiään voi itsekukin pienentää omilla valinnoillaan.

Arvion mukaan 40% uusista syövistä voitaisiin estää muuttamalla sellaisia riskitekijöitä, joihin ihmiset itse voivat vaikuttaa.

Mitkä tekijät sitten vaikuttavat syöpien syntyyn?

Elimistöstä johtuvat tekijät:
- perintötekijät
- mikrobiomi
- elimistön tulehdustila
- ikä ja sukupuoli
- elimistön puolustusjärjestelmä

Syöpä ei periydy, mutta alttius sairastua siihen saattaa olla perinnöllinen. BRCA1- ja BRCA2-geenit ovat parhaiten tunnetut periytyvään rintasyöpäalttiuteen liittyvät geenit. BRCA1- tai BRCA2-geenivirheen kantajanaisella on elämänsä aikana jopa 40–80 % riski sairastua rintasyöpään ja myös munasarjasyövän riski, haimasyövän ja eturauhassyövän riskit ovat suurentuneet. Paksu- ja peräsuolen syövissä on noin 5 %:ssa taustalla on korkean sairastumisriskin aiheuttava periytyvä alttius. Saman prosentuaalisen määrän arvellaan liittyvän yleiseen prosentuaaliseen alttiuteen sairastua syöpään.

Mikrobiomit ovat ihoa ja eri ruuminonteloiden limakalvoja asuttavia monimuotoisia bakteeriyhteisöjä ja niiden geenistöön eli metagenomiin. Ne ovat erottamaton osa ihmiskehoa. Eniten on tutkittu suoliston mikrobien yhteyttä suolistosyöpiin ja on näyttöä ruokavalion vaikutuksesta näihin syöpiin, sillä suolistomikrobit osallistuvat merkittävästi ravintojätteen muokkaamiseen.

Elimistön matala-asteinen tulehdustila voi nopeuttaa ikääntymistä ja se voi aiheutua mm. tupakoinnista, univajeesta, ylipainosta, liikunnan puutteesta, huonosta ruokavaliosta ja kroonisesta stressistä. Tällainen hiljainen tulehdus ei ole sairaus, vaan tila, jossa elimistö reagoi tilanteeseen erittämällä tulehdusvälittäjäaineita. Tilanteen pitkittyessä se muuttuiu haitalliseksi ja se liitetäänkin useisiin sairauksiin ja ikääntymisen nopeutumiseen, joka taas liittyy syöpien esiintyvyyteen.

Kuten jo todettiin, suurin osa syövistä liittyy ikääntymiseen. Sukupuoli vaikuttaa myös (esimerkkinä munasarjasyöpä ja eturauhassyöpä). Toinen esimerkki on kurkunpään syöpä, jonka ikävakioitu esiintyvyys on miehillä kymmenkertainen naisten sairastuvuuteen verrattuna. Keuhko- ja huulisyöpien esiintyvyydessä on myös sukupuolieroja, jotka osin selittyvät tupakointitapojen muutoksilla.

Mikäli kehon puolustusjärjestelmä ei toimi normaalisti, riski sairastua syöpään kasvaa. Elimistön puolustusjärjestelmä on monimutkainen, ja siitä voi lukea lisää täältä.

Ympäristötekijät:
- virukset ja bakteerit
- UV-säteily
- radon

Ympäristössä voi olla syöville altistavia aineita, kuten teollisuuden ja liikenteen päästöt, joilla on marginaalinen merkitys syöpien syntyyn tupakointiin verrattuna. Juomaveden puhdistaminen klooraamalla sekä porakaivovesien arseenilla näyttäisi olevan hieman virtsaelinten syöpiä lisäävä vaikutus.

Ionisoivaa säteilyä esiintyy kaikkialla, ja säteilyä saadaan myös ravinnon mukana maankuoressa olevista  luonnollisista radioaktiivisista aineista. Huoneilmassa on myös radonia, jota saadaan keskimäärin puolet kokonaissädeannoksesta vuodessa, ja se kohdistuu vain keuhkoihin. Radon saattaa aiheuttaa kohonnutta keuhkosyöpäriskia varsinkin tupakoitsijoille.

Syövän takia sädehoitoa saaneilla on suurempi riski sairastua leukemiaan ja joihinkin muihin syöpiin, mutta hoidon hyödyt ovat suuremmat kuin riskit.

Ionisoimatonta säteilyä ovat ultraviolettisäteily sekä magneetti- ja sähkökentät. Ultraviolettisäteilyä saadaan lähinnä auringonvalosta ja solariumista, ja se aiheuttaa ihosyöpiä. Ihomelanooman tärkein aiheuttaja on ihon toistuva palaminen liiallisen UV-säteilyn takia etenkin lapsena ja nuorena.

Eräät virusinfektiot lisäävät syöpävaaraa. Eniten tutkittu syöpävaaraa aiheuttava virusperhe ovat papilloomavirukset (HPV, human papilloma virus), joista osa aiheuttaa kroonisen tulehduksen ja sitä kautta kohdunkaulan syövän. Papilloomavirukset saattavat aiheuttaa myös muita syöpiä, kuten nielusyöpää.

Myös bakteerien aiheuttamat infektiot saattavat suurentaa tiettyjen syöpien vaaraa. Bakteereista esimerkiksi Helicobacter pylori suurentaa mahasyövän vaaraa. Krooniseen maksatulehdukseen (hepatiitti B – ja C -virusinfektioihin) liittyy suurentunut maksasyövän vaara. 

Ruokavalio ja elintavat:
- ravinteet
- energian saanti
- alkoholi
- fyysinen aktiivisuus
- tupakointi
- ravinnon karsinogeenit

Tupakka aiheuttaa jopa 1/3 syöpäkuolemista


Alkoholi aiheuttaa Suomessa vuosittain n. 1500-2000 syöpää aiheuttamalla hapettumisvaurioita soluihin.


Alkoholi sisältämä etanoli muuttuu elimistössä asetaldehydiksi. Asetaldehydi on myrkyllinen kemikaali, joka vahingoittaa DNA:ta ja estää soluja korjaamasta näitä vahinkoja. Asetaldehydi myös vaurioittaa proteiineja ja lisää estrogeenipitoisuutta elimistössä. Asetaldehydi on myös tehokas liuotin, joka edesauttaa tupakan yhdisteiden imeytymistä.

Ylipaino liitetään myös syöpiin, kuten
- vaihdevuosien jälkeinen rintasyöpä
- paksusuolen ja peräsuolen syöpä
- kohdunrungon syöpä
- haimasyöpä
- ruokatorven syöpä
- munuaissyöpä


Liikunta ehkäisee syöpiä monellakin tavalla, mahdollisesti
- lisää suoliston liikettä, jolloin suolistossa olevan massan ja sen mahdollisesti sisältämien syöpää aiheuttavian tekijöiden, kuten karsinogeenien läpimenoaika lyhenee
- parantaa insuliiniherkkyttä
- vähentää insuliinin ja insuliininkaltaisen kasvutekijän (IGF) määrää
- vähentää paksusuolen solujen jakausutmista
- vaikuttaa solukuolemaa säätelevien proteiinien esiintyimseen paksusuolen limakalvoille
- vaikuttaa edullisesti immuunipuolustusjärjestelmään
- vaikuttaa hormonitoimintaan
- lisää energiankulutusta ehkäisten ylipainoa ja vähentäen rasvamassaa
- vähentää vapaiden radikaalien määrää ja parantaa elimistön kykyä muuttaa ne harmittomiksi

Tieteellistä näyttöä on kertynyt siitä, että liikunta suojaa erityisesti rintasyövältä, paksusuolen syövältä, kohdunrungon syövältä ja eturauhasen syövältä (www.dietandcancerreport.org).  Liikunta myös ehkäisee jo hoidetun syövän uusiutumista.

Ravinto ja syöpäriski

Syöminen vaikuttaa syöpäriskiin monella eri mekanismilla
- mikrobiomin kautta (tarjoa mikrobiomille tarpeeksi esim. kuitua, jotta se voisi hyvin)
- jotkut ravintotekijät, kuten prosessoitu liha, voivat itsessän altistaa syövälle
- syöpää aiheuttavia aineita voi esiintyä ravinnossa esim. pilaantumisen ja epäpuhtauksien vuoksi - esimerkkinä joidenkin homeiden tuottamat aflatoksiini, jota voi olla esim. pähkinöissä
- ruoanvalmistuksessa, kuten käristämisessä, savustamisessa ja grillaamisessa voi muodostua syöpää aiheuttavia yhdisteitä, jotka altistavat mm. suolisto- haima ja eturauhassyöville.
- ruokavaliosta puuttuu, tai siinä on liian väähän syövältä suojaavia ravintotekijöitä ja kuiotuja, joita saa etenkin kasviksista
- yksittäistä ravintoainetta tärkeämpää on kuitenkin koostaa ruokavalio oikein

Tutkimusten mukaan joka kolmas syöpätapaus voitaisiin estää tasapainoisella ruokavaliolla.

Sokerin ja valkoisen viljan runsas käyttö on yhteydessä kohtusyöpään ja mahdollisesti myös suolistosyöpään, joskaan yhteyttä kaikkiin syöpätyyppeihin ei ole ainakaan toistaiseksi havaittu. Syöpäsolut saavat ravintonsa ihan missä tahansa tilanteessa, joten syöpäsolujen "näännyttäminen" sokerittomalla tai karppausruokavaliolla ei toimi.

Ruoan lisäaineet eivät ole vaarallisia, mutta liikaa suolan käyttöä, nitriittejä ja fosforia tulisi vältellä. Näitä yleensä löytyy prosessoiduista elintarvikkeista. Runsas suolan käyttö lisää mahasyövän riskiä. Nitriitti taas koska nitriitti voi reagoida vatsahappoihin ja muodostaa syöpää aiheuttavia yhdisteitä. Fosfori on elimistölle välttämätön, mutta liikasaanti eiole hyväksi. Fosforia lisätään moniin prosessoituihin elintarvikkeisiin. Elimistössä lähes kaikki fosfori yhdistyy hapen kanssa muodostaen fosfaattia. Fosfaatti on terveydellisistä hyödyistään huolimatta kiistanalainen aine ja etenkin lisätyn fosfaatin vaikutus terveydelle on vielä epäselvä.  Suomalaiset saavat yleisesti ottaen hieman liikaakin fosforia ravinnosta.

Orgaanista fosfaattia saadaan luontaisesti esim. maitotuotteista, mutta se imeytyy huonommin kuin lisäaineena käytetty epäorgaaninen fosfaatti, jota käytetään yleisesti lisäaineena mm. lihatuotteissa, sulatejuustoissa (sulatesuola) ja kolajuomissa.

Kasvikset, hedelmät ja marjat ehkäisevät syöpiä, koska ne sisältävät runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita sekä ravintokuitua. Kasviksissa on myös erilaisia syövältä suojaavia yhdisteitä (esimerkiksi polyfenoleja), jotka suojaavat soluja vaurioitumiselta.

Punaisen lihan (yleisimmin sian- ja naudanliha) runsas syönti lisää paksusuolensyövän ja peräsuolen syövän riskiä. Riittävä ravintokuidun saanti taas vähentää sitä. 

Omaan syöpäriskiinsä siis voi vaikuttaa - ja aika paljonkin.

PS: Tiesitkö, että syyskuu on verisyöpien tietoisuuskuukausi?

Lähteet:

UKK-instituutti

healthtree.org

docrates.com

ilmansyopaa.fi

puhti.fi

Suomen Syöpäjärjestöt

Duodecim Terveyskirjasto

2 kommenttia:

  1. Tutkimus on äärimmäisen tärkeää ja samoin tieteestä viestiminen. Ikävä kyllä tieteestä on vaikea kirjoittaa neutraalisti ja ymmärrettävästi. Eikä asiaa paranna nykyjournalismin klikkiotsikoita hakeva tyyli, jossa sama mediatalo julkaisee peräkkäin vaikka kahvin vaarallisuudesta tai sen hyvistä puolista.

    Voi kun joku joskus kirjoittaisi asiasta niinkin, että tieteen ja tilastollisen todennäköisyyden kautta useimmille tavallista elämää viettävillä yksilöille paras lähestyminen on nauttia elämästä, liikkua ja syödä monipuolisesti kohtuullisesti kaikkea ja välttää tieteessä yksiselitteisesti syöpäriskin sisältäviä aineita (tupakka hyvänä esimerkkinä).
    En ollut tietoinen syöpätietosuuuden teemakuukaudesta. Ehkä se selittää, miksi Yle oli juuri nyt julkaissut artikkelin palomiesten syövistä. Se oli varsin pysäyttävä tarina: ala on kansainvälisesti tunnistettu syöpäriskiseksi ja silti Suomessa vakuuttamiseen liittyvässä toiminnassa katsotaan systemaattisesti, ettei syöpä voi olla työperäistä. -q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo klikkiotsikot nettilehdissä ovat tietty tarkoituksella sensaatiohakuisilla otsikoilla ja lähestymistavoilla kirjoitettuja, oli aihe mikä tahansa. Toivottavasti tämä kirjoitukseni oli tarpeeksi neutraali siinä suhteessa, eikä kannusta ketään ortoreksiaan.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!