Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiehl's. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiehl's. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. helmikuuta 2025

Hiukan helpotusta takkutukkaan

Valitin aiemmin täällä takkuisia hiuksiani. Hyvä selvitysharja vaikuttaa kyllä tilanteeseen myös, mutta ellei halua repiä hiuksia päästään tai katkoa niitä, niin kyllä hiuksiaan pitää hoitaakin. Päädyin taas osin vanhaan ratkaisuun.

Tämä REFin kosteuttava shampoo ja hoitoaine selvittää hiukset aika hyvin. Latistaa kyllä kiharoita, mutta sillä nyt ei ole mitään väliä, kunhan huovuttuneista takuista pääsee. Lykosta ostin.

Jätettävänä hoitoaineena olen käyttänyt joko Olaplex 6:sta, K18:a tai Bonacuren Peptide Repair Rescueta.



Nyt eilen kokeilin Goldwellin Dualsenses Rich Repair -seerumia, eikä sekään ole huono.

Jostain luin, että takkutilannetta voi huonontaa se, jos käyttää rakennepaikkaavaa hoitoainetta joka pesukerran jälkeen. Se kuulemma jäykistää hiuksen tönköksi. Voi hyvinkin pitää paikkaansa.

Nyt käytän välillä tuon REFin hoitiksen lisäksi vain hiusöljyä (ylemmässä kuvassa Dm.stä löytyvä Hask-merkkinen, joka myydään pienissä lasiampulleissa, yhdestä riittää pitkähiuksisellekin muutaman pesuun, eikä maksa paljoa). Kiehlsin auringonkukkanaamio hiuksille olisi todella superhyvä, mutta en ole vielä keksinyt, mistä sitä täällä saisi (no saisi varmaan jostakin, mitäpä täältä ei löytyisi...). Aiempi postaus siitä on täällä.

K18 ja Olaplex käsiteltiin aiemmassa postauksessa, joka löytyy täältä

Onpa helpotus, kun ei tarvitse repiä hiuksia päästään takkuja selvitellessä!

*****

Kauanpa tämä flunssa kesti! Tänään olo on jo melkein normaali, tosin yskin vielä ja niistelen nenääni. Eilen oli ystävänpäivä, joten näin jälkijunassa laitan tähän pari vanhaa kuvaa Baselista, jossa ratikatkin oli koristeltu teeman mukaan. Alimmaiseksi vielä tupsahti kerran kullaltani saatu ruusukimppu.




Mukavaa viikonloppua!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Living Proof

Katsastetaanpa seuraavaksi pari hiustuotetta, jotka löysin TkMaxxista muutama viikko sitten. Sehän on kauppa, josta joko tekee kaikenlaisia löytöjä - tai sitten ei.

Kuten olen aiemmin kertonut, niin syöpähoitojen jälkeen hiusteni väri muuttui radikaalisti, ja niistä tuli kaiken kukkuraksi ärsyttävän käkkärät. Olen nyt vaalentanut niitä, ja päädyin siihen tulokseen, että nuo takkuiset kiharat on vaan hyväksyttävä, ei niille kai mitään voi. Kunhan hius kasvaa pituutta, niin kyllä kai se siitä suorenee jo painovoiman vaikutuksesta.


Kaikki ovat varmaan kuulleet curly girl -metodista? Ellet, lue lisää vaikka täältä. Minä en ole seurannut orjallisesti ohjeita, mutta periaatteessa siis hiusten puhdistukseen ja hoitoon tarvitaan sulfaatiton shampoo ja silikoniton hoitoaine sekä kiharoita korostava voide tai geeli. Pestyjä hiuksia ei saisi kuivata tavallisella froteepyyhkeellä, vaan siihen hommaan pitäisi käyttää esimerkiksi vanhaa T-paitaa tai pehmeää bambupyyhettä.

Kiharavoidetta tai hiusgeeliä minulla ei ole, mutta tosiaan löysin TkMaxxista nämä Living Proof -merkkiset Curl shampoon ja hoitoaineen, jotka sopivat tähän curly girl -ajatukseen.

Jotenkin olen tottunut pesevämpiin shampoihin, joten tämän shampoo tuntui todella oudolta, ja hiukset eivät oikein edes tunnu tulevan puhtaiksi, ei vaikka kuinka asiaa mutustelisi. Tämän jälkeen ne näyttävät ihan lätsähtäneiltä.

Samaten hiustenhoitoaineen silikonit ovat enemmän tuttuja, ja tämä hoitoaine ei tunnu tekevän mitään hiuksilleni, ne ovat pesun jälkeen taas yhtä takkukasaa, varsinkin takaa yön jälkeen.

Alkaa jo ärsyttää koko juttu.

Normaalisti olen käyttänyt hiukan sitä sun tätä shampoota, mutta hoitoaine on aina ollut Kiehl'sin auringonkukkahiusnaamio. Sitä parempaa ei olekaan. En näköjään ole siitä koskaan - kummallista kyllä - erillistä postausta tehnyt, mutta se on mainittu täällä.

Muuten olen kyllä pitänyt Living Proofin tuotteista, mutta nämä kyllä ovat aikamoinen floppi. EDIT: Tosin en sitten tiedä, käyttäytyvätkö nämä kaikki sulfaatittomat ja silikonittomat tuotteet tällä tavalla? Nämä hiuskikkarat eivät ainakaan näillä tuotteilla mitenkään parantuneet.

torstai 28. heinäkuuta 2022

Randomisti muutama lempparituote

Katsastetaanpa muutama lempparituote. Oikeastaan lista olisi huomattavasti pidempi, mutta valitsin nyt sellaisia tuotteita, jotka eivät ole (paljoa) olleet blogissa esillä.

Ihan ensimmäiseksi yllättävä löytö Prismasta: MUA (Makeup Academy) -merkkinen meikinpohjustusvoide. 


Muutaman euron maksaneelta voiteelta en todellakaan odottanut suuria, mutta toisin kävi! Tämä on aika ohutta, jopa hiukan geelimäistä ja keltaista. Se ei kuitenkaan anna keltaista väriä kasvoille.


Se levittyy kauniisti ohuena kerroksena, eikä ole kuten monet silikonia sisältävät "kittimäiset" pohjustustuotteet. Silti tämä häivyttää hiukan ihon virheitä ja meikki kiinnittyy siihen erittäin hyvin. Se ei tunnu ollenkaan rasvaiselta, mutta ei tee kuitenkaan kuivaa pintaa.

MUA Pro Base Banana Blur Primer sisältääkin mm. glyseriiniä ja E-vitamiinia, ja siinä on vieno banaanin tuoksu. Hintaansa nähden todella toimiva!


Etude House möi korealaisissa kosmetiikkanettikaupoissa tällaisia Play 101 värinkorjauspuutereita. Ostin vaaleanpunaisen (Strawberry), joka ensinäkemältä vaikutti tosiaan hassun hailakanpunaiselta. Paljon hailakammalta kuin noissa kuvissa. Tämä kuitenkin toimii hyvin ihon heleyttäjänä, eikä näytä naamassa ollenkaan punaiselta. Tykkään myös kätevästä pakkauksesta.


Ihoöljyistä en niin hirveästi välitä, ellei niissä ole jotakin erityistä tehoainetta mukana. Vuosia olen kuitenkin käyttänyt tätä Kiehl'sin Midnight Recovery Concentratea, joka on ohut öljy ja sopii siis rasvoittuvallekin iholle.

Tätä markkinoidaan "kosteuttavana öljynä", ja minua aina nyppii se, koska miten öljy voisi olla kosteuttava, eihän siinä ole vettä? Ihoa pehmentävä tämä paremminkin on. Se sisältää mm. iholle hyväätekevää helokkiöljyä ja rauhoittavaa laventelia. 99,8% ainesosista on luonnollista alkuperää.


Tässä toinen korealainen tuote, eli The Face Shop Rice Water Bright - puhdistusöljy. Tämä siis on se kevyempi versio, joka paremmin käy rasvaisemmalle iholle. Inhoan turhan paksuja öljyjä iholla joka muodossaan. Tämä putsaa hyvin, eikä ole tahmea, kuten monet öljyt.




Täytyy myös kehaista näitä Urban Decayn Afterglow - highlightereitä! Suosin paremmin värillisiä korostustuotteita, ja nämä ovat ihan loistotuotteita. Tuo toinen onkin tulossa kohta tiensä päähän.

Ostin nämä jostakin alelaarista, mutta luulisin, että UD:lla olisi myytävänä jotakin vastaavia, vaikka ei ehkä näitä samoja enää? Pieni miinus siitä, että rasioista puuttuu peili.



Bielendaa olen kehunut edullisena merkkinä ennenkin. Tätä ruusuvoidetta ei kai saa enää, mutta varmaan jotakin vastaavaa löytyy. Tämä on oikein hyvä ja kosteuttava geelimäinen voide, jossa on ihana ruusun tuoksu. Ruususta en tuoksuna niin välitä, mutta kuten eri ruusut tuoksuvat erilaisilta, myös ruusun tuoksu on kosmetiikassa riippuvainen siitä, mitä ruusulajiketta siihen on käytetty. Tämä tuoksu on raikas ja voide jättää iholle erittäin hyvin kosteutetun tunnun. Merkkiä saa monista nettikaupoista kuten esim. Cocopanda, Notino ja Hobbyhall. EDIT: Näköjään Lykolla tätä on edelleen! Löytyy täältä. Täydennänpä varastoni...


The Glow Fairy retinolipuikosta kirjoittelinkin pari päivää sitten, ja tämän Medik8 Pore Minimising -kasvovedenkin olen maininnut aiemmin. Heittämällä tämä taitaa olla ihan paras kasvovesi, mitä olen kokeillut!

Käytin pullon loppuun ja olen sittemmin jatkanut toisella kasvovedellä. Ihon kunto parani tätä Medik8:a käyttäessäni huomattavasti pullon huvetessa loppuun. Olikohan taktisesti ajateltu, että pullon loputtua käyttäjä ostaa heti uuden, koska iho taas huononi kun käytin toista kasvovettä?

Minulla se näköjään siis toimi, ja nyt on uusi pullo odottamassa. Eihän tämä huokosia häivyttänyt olemattomiin, mutta iho näytti paremmalta. Jäätävän hintainenhan tuo on, mutta onneksi Yliopiston apteekissa on aika usein -20% tarjouksia kaikesta kosmetiikasta. Se alentaa hintaa hiukan.

Onko listassa sinulle tuttuja tuotteita?

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Kiehl's Ultra Facial Moisturizer SFP30

Kiehl'sin tuotteita näkyy harvemmin blogeissa. Liekö se syynä, että niitä harvemmin jaellaan bloggareille myynninedistämistarkoituksissa ilmaiseksi. 

Vanhemmiten olen ruvennut useammin kääntymään kevyehköltä tuntuvien kosteusvoiteiden puoleen. Ne tuntuvat enemmän tuovan iholle sitä, mitä se tarvitsee  - niin, kosteutta nimenomaan.

Voide on todellakin juoksevahkoa, joten pullo on sopivampi pakkaus kuin purkki. Voide muodostuu pääasiallisesti glyseriinistä ja skvalaanista. Muita aineita on mm. vesi, manteli-, aprikoosinsiemen- ja avokadoöljy. INCI-lista ei ole mikään mittava, eikä siinä tunnu olevan mitään hajusteita.

Voide tuntuu kevyeltä, mutta kosteuttavalta ja imeytyy ihoon hyvin, eli suosittelen. Oletko kokeillut Kiehl'sin tuotteita?

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Se paras ihoöljy

Minä en niinkään ole ihoöljyjen ystävä. Harvemmin ne kunnolla imeytyvät ihoon, vaikka mitä tekisi. Imeytyvät iltaisin harmillisesti lähinnä tyynynliinoihin.

On kuitenkin yksi ihoöljy, jota olen käyttänyt jo kohtuullisen monta pullollista, ja se on Kiehl's Midnight Recovery Concentrate -ihoöljy.

Tämä on tuoksuva cocktail, jossa on mm. skvalaania, ruusunsiemen-, helokki-, jojoba-, korianterinsiemen-, laventeli-, tuoksupelargonin kukka-, rosmariini-, ruusu- ja auringonkukkaöljyjä, kurkku-, kurkuma- ja jasmiiniuutetta. 

Koko seos tuoksuu ihanalle, mutta tuoksuvia kosmetiikkatuotteita välttävilel voi sanoa, että eteeriset tuoksut (joita tässä pääasiassa on) haihtuvat iholta nopeasti.

Itse öljy on hieman kellervää, kirkasta ja suhteellisen ohutta, eikä ainakaan minulla jää lillumaan ihon pinnalle kuten monet muut ihoöljyt tekevät.

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Edelleen hiustenhoitoa - Olaplex vs. Kiehl's ja Schwarzkopf

Olaplex oli kyllä iso pettymys ja rahanmeno. Voisin kyllä kuvitella, että jos sinulla on ohut, rasvoittuva ja lättänä (sekä käsittelemätön) hiuslaatu, saattaisit siitä hyötyäkin. Juttu on täällä, ja siitä on linkki ensimmäiseen postaukseen.

Palasin siis vanhaan systeemiin ja harmittelen rahanmenoa, sillä Olaplexin tuotteet ovat aika hintavia. Hiuksiin jätettävänä hoitoaineena käytän Schwarzkopfin Peptide Repair Recue -hoitoainetta, joka lienee uudempi versio ennen markkinoilla olleesta Repair Rescuesta, jota sitäkin olen käyttänyt jo muistaakseni toistakymmentä vuotta. Sen löytäminen kaupoista on vaan ollut haasteellista, joten omani tilasin eBaysta.


Hamppumainen tukka kyllä tekee hiukan epäsiistin vaikutelman, vaikka siltä ei kyllä aina voi välttyäkään. Tässä kuvia miedolla markettishampoolla pestyistä, Kiehl'sin auringonkukkanaamiolla hoidetuista hiuksista, joissa on latvoissa tuota Schwarzkopfin voidetta. Ensimmäisessä kuvassa hiukseni ovat harjaamatta (unohdin innoissani) ja toisessa hiukan suin niiitä.



Aikamoinen ero taas noihin Olaplex-hiuksiin, vai mitä?

Onko joku oikeasti saanut apua Olaplex-tuotteista? Kuulisin mielelläni muunlaisiakin kokemuksia.

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Olaplex, toinen näytös

Kirjoittelin jokin aika takaperin Olaplexistä täällä. Nyt ostin loputkin kaupoista saatavat Olaplex-tuotteet, mutta lopputulos ei ole ollut sen kummempi.

Kuvassa myös Kiehl'sin auringonkukkanaamio, joka mielestäni vaan on se paras hiushoito.

Nyt on siis shampoota, kahta sorttia hoitoainetta, hiuksiin jätettävää Bond Smoother -hoitoainetta ja hiusoljyä.


Tulos on edelleen, näiden kaikkien käytön jälkeen entistä kuivempi, pörröisempi ja hamppumaisempi tukka. Hirveä takkupesä! Kuva yllä harjattuna. Mielestäni se katkeileekin kovin. Ainoa, mitä en ole käyttänyt tästä sarjasta, on kampaajilla käytettävä No1-hoito, mutta enpä oikein jaksa uskoa, että sekään tilannetta parantaisi. Epäilen olevani liki hiukseton, jos Olaplexiä kauemmin käyttäisin.

Tosin - jos on rasvoittuva ja herkästi lättänäksi menevä hiuslaatu, tämä varmaan toimisi hyvin kuohkeuttajana. Tuntuu todella kuivattavalta.

Siirryn siis takaisin Kiehl'siin. Tämän koko tuotesarjan hinnalla noita saisi useamman purkin (Stockalla netissä 33 EUR per purkki, tosin on kyllä erittäin riittoisaa tavaraa, minulla purkillinen riittää puolipitkiin hiuksiin liki vuoden). Tässä alla tulos hiukset harjattuina Kiehl'sin naamion ja hiusöljyn jälkeen:


Huomattavasti kauniimpi tulos, vai mitä?

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Hiustenhoitoa ja hypetystä

Olaplex on hiustenhoitosarja, jonka mainostetaan vahvistavan hiusten rikkisiltoja ja tekevän näin hiuksista vahvemmat. Tämä siis pähkinänkuoressa.

Kallishan sarja on, ja ensin pitäisi hoidattaa hiuksensa niillä alkuvaiheen tuotteilla, jotka ovat vain ammattilaiskäytössä. Näitä tuotteita voi kampaaja käyttää ymmärtääkseni värjäyksen tai vaalennusaineen mukana, tai sitten erikseen. Kotihoitotuotteet ovat sitten vähittäismyynnissä ja käytettävissä ylläpitohoitoina.

Päädyin kuitenkin ostamaan kotihoitotuotteita, vaikka sitä ensimmäistä, kampaajalla tapahtuvaa käsitttelyä ei ollut nyt tehtykään. Tosin viimeksi, kun se vuosia sitten tehtiin, en pitänyt titä mitenkään maatamullistavana.


Hankin tämän shampoon ja hoitoaineen jostakin alennusmyynnistä, olisiko ollut Yliopiston apteekista. Ihan vaan sivuhuomautuksena, ne ovat aika sairaan kalliita normaalisti, mutta nyt on Sokoksen verkkokaupassa hiustenhoitoviikko, jolloin nämäkin ovat -40% eli alta parikymppiä per puteli. Normaalihinta on kyllä todellakin minun kipurajani yläpuolella.

Olaplexiä on maailmanlaajuisesti niin kovin kehuttu, jotta pitihän näitäkin kokeilla. Shampoo vaahtoaa erinomaisesti, ja siitä saa suorastaan luksuskokemuksen sen takia. En kyllä pitänyt siitä, että se tekee hiukset niin narskuvan puhtaiksi, ehkä sitä pitäisi näin parin käyttökerran jälkeen laimentaa vedellä. Toisaalta sitä sanotaankin "shampootiivisteeksi", joissakin mainosteksteissä.

Laitoin myöhemmillä kerroilla hiuksiin ennen pesua runsaasti hoitoainetta puoleksi tunniksi, mutta eipä siitä näyttänyt olevan apua.

Tuo hoitoaine ei ollut mielestäni mitenkään erikoinen. Tosin, jos on ohut ja lättänä tukka, niin tällä kombolla saa aikaan mitä hurmaavimman ja ilmavimman tukan, joka on todellakin kuohkea!

Valitettavasti vaan minun vaalennetturaitaiselle hiukselleni nuo eivät olleet niitä hoitavimpia tuotteita, ja koko päästä tuli takkuinen harakanpesä, jota oli hankala selvittää edes hiusvoiteitten ja -öljyjen avulla (Moroccanoil valitettavasti jäi Irlantiin, joten käytin toista öljyä, josta lisää myöhemmin).

Hiukset tuntuvat varsin kuivilta nyt muutaman käyttökerran jälkeen. Laitoin nyt tosin Sokokselta tilaukseen kaikki Olaplexin puuttuvat kotihoitotuotteet, joten katsotaan, paraneeko kokemus niiden käytön jälkeen...

Jotta tukka ei ihan kokonaan katkeilisi päästä, pitää varmaan tehdä reissu Stockalle ja ostaa jälleen kerran uusi purkki maailman parhaaksi hiusnaamioksi toteamaani Kiehl'siä 😗. Se kun yksinkertaisesti vaan pelittää parhaiten.


sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Peittosiko tämä kehuttu tuote ikisuosikkini?

Minulla on pörröinen tukka, joka vaatii oikeasti hoitamista. Hiuksissa on vaaleita raitoja, joten sekin osaltaan vaikuttaa hiusten kuntoon. Pesen ne kerran viikossa, sillä muuten latvat kuivuisivat liikaa.

Kävin taannoin Bootsilla ja huomasin tämän hiusnaamion olevan tarjouksessa. Muistin lukeneeni siitä ylistäviä arvioita, joten ostin sen.


Tätä Garnierin ihanasti banaanilta tuoksuvaa naamiota voi käyttää hoitoaineena, hiusnaamiona tai hiuksiin jätettävänä hoitoaineena. Se ei sisällä silikoneja, ja sen ainesosat ovat 98 % luonnollisia. Tuote on 100 % vegaani.

Kuulosti siis hyvältä, ja tuntui jopa varteenotettavalta kilpailijalta luottotuotteelleni Kiehl'sin auringonkukkanaamiolle, jonka hinta joskus kirpaisee, mutta joka tuntuu tainnuttavan hiusteni pörröisyyden, ja jota olen käyttänyt jo vuosia.


Täytyy sanoa, että Kiehl'siin verrattuna Garnier on kyllä ihan OK, mutta Kiehl's vielä parempi. Garnierin naamion jälkeen hiukseni olivat edelleen takkuiset ja pörröiset, ja niitä joutui selvittelemään kauan aikaa, mikä varmaan ei edes hiuksille ole hyväksi.

Aikamoinen pettymys. Hieman paremmin se pelitti, kun sitä laittoi ennen pesua hiusten latvoihin, mutta siinäkin hoidin viimeiseksi hiukseni Kiehl'sillä, joka varmaankin hiukan vääristi arviota.

Ei jatkoon, valitettavasti.

tiistai 13. elokuuta 2019

Finnairin ostoksia

Tai oikeastaan ostos. Vältän tällä kotimaisella firmalla matkustamista, sillä tämä firma ei maksa säännösten mukaisia maksuja myöhästymisistä tms. Esimerkiksi Herra D:n piti tulla Irlantiin muutama viikko sitten perjantaiaamuna, ja piti aloittaa kiva viikonloppu siellä, mutta ko. Herra saapuikin sitten vasta perjantai-iltana, joten koko lomapäivä meni pipariksi. Normaalisti lentofirma olisi korvannut yli kolmen tunnin myöhästymisestä 400 euroa plus kulut, mutta kieltäytyivät. Ihan vaan sivuohuomautus: Esim. SAS maksaa heti ja mukisematta.

Mutta asiaan. Ostin siis Kiehl'sin Ultra Facian Creamin, jota on paljon kehuttu. Voiteita menee aina.


Voide sisältää "glasiaalisia glykoproteiineja" ja skvalaania.


Olisi kiva, jos joskus näitten ihmeellisten mikro-organismien toiminta selostettaisiin kehumista vastaavaksi. En ihan ymmärrä.

Valmistajan sivuilta ei näytä INCI-listaa pystyvän kopioimaan, mutta parin viikon käyttöarvio on kuitenkin positiivinen. Voide itsessään on valkoista ja levittyy kasvoille seeruminomaisena ohuehkona kerroksena, joka todellakin tuntuu kosteuttavan.

Onko joku muukin kokeillut?

tiistai 28. toukokuuta 2019

Kiehl's Midnight Recovery Eye

Minusta silmänympärysvoiteen on oltava tarpeeksi rasvaista. Mikään ohut liru ei käy, varsinkaan yöksi. Kiehl'sin Midnight Recovery Eye on tähän mennessä lunastanut hyvin lupauksensa kosteutuksesta ja ihoa pehmentävästä vaikutuksesta.


Liian rasvaiselta tämä ei tunnu päivisinkään käytettynä, eikä meikki rullaa sen päällä, vaan se imeytyy hyvin ihoon.

Voide sisältää mm. skvalaania, auringonkukka-, jojoba-, helokki- ja aprikoosinsiemenöljyjä ja sheavoita, jotka ovat kaikki hyviä kuivalle iholle. Pikkuruskusuutteen sanotaan vilkastavan ihin verenkiertoa ja siten vähentävän tummia silmänalusia. Lisäksi siinä on ihoa pehmentäviä aineita ja kirjo eteerisiä öljyjä, eli voide tuoksuu kukkaiselle (laventeli, geraniol, ruusu ja jasmiini). Muina huomattavina aineina listassa on kurkku- ja kurkuma-uute.

Eteeristen öljyjen takia tämä voide saattaa ärsyttää hyvin herkkiä silmiä, ja kaikki eivät pidä kosmetiikan tuoksuista. Minä en kyllä pidä tuoksua mitenkään voimakkaana, ja kun se tulee luonnollisista öljyistä, se haihtuu kyllä äkkiä.

Mielestäni tässä on oikein kelpo silmänympärysvoide, eikä tämä ole edes ensimmäinen tuubini.

Oletko kokeillut Kiehl'sin tuotteita?

maanantai 3. syyskuuta 2018

Maailman paras hiusnaamio

Minulla on pörröisyyteen taipuvainen hiuslaatu, jonka siloittaminen vaatii hiukan järeämpiä aineita. Välillä aina lipeän, ja ostan jotakin muuta hoitoainetta, mutta tähän Kiehl'sin Sunflower Color Preserving Deep Recovery Pak'iin palaan aina takaisin, sen jäätävästä hinnasta huolimatta. Toisaalta  - vaikka se kukkaroa rokottaakin, on se kuitenkin aika riittoisaa.


Pesin taas tänään hiukseni ja manailin niiden hamppumaisuutta. Siinä mielessä tämä Kiehlsin naamio on erityinen että se ei sisällä silikoneja. En kyllä mikään silikonikammoinen ole hiustuotteiden suhteen, mutta pitkällä juoksulla tuntuu siltä, ettei niiden jatkuva käyttö ole oikein hyväksi hiukselle. Tuntuu, että hius jotenkin rasittuu. Kovin kemikaalikammoisille tiedoksi, ettei se sisällä parabeenejakaan.

Tämä naamio on tehty lähinnä värjätyille hiuksille ja se lupaa kirkastaa niiden väriä ja suojata ulkoisten tekijöiden aiheuttamalta haalistumiselta. En siinä suhteessa osaa sanoa, että toimiiko se, mutta kesäisin muutenkin yritän pysytellä suojassa auringolta, joka lienee se haalistavin tekijä.

Naamiossa on myös B3-, B6-vitamiineja, ja ikuinen ihmetyksenaiheeni on se, että mihin näitä tarvitaan? Hiushan on kuollutta ainetta, eikä hyödy mitään näistä. Eri juttu on se, jos naamiolla voidellaan päänahka huolellisesti, mikä toisaalta voidaan tehdä, sillä tässä ei ole huokosia tukkivia silikoneja, mutta paljonko noista vitamiineista sitten ehtinee imeytyä sen kolmen minuutin vaikutusajan puitteissa, onkin sitten toinen juttu. Niasiini (nikotiinihappo, B3-vitamiini) saattaa joidenkin tutkimuksien mukaan estää hiusten lähtöä ja taas B6-vitamiini eli pyridoksiini on suun kautta otettuna tärkeä hiusten kasvun edistäjä, mutta tässä naamiossa se näyttää olevan hydrokloridimuodossa, joka on aika epästabiili, eli tuskin hyödyllinen raaka-aine.

Mitä tulee B5-vitamiiniin, tässä tuotteessa se on B5:n derivatiivin, eli provitamiini panthenolin muodossa. Tuoteseloste ei kerro, onko panthenoli tässä ns. raseemisessa muodossa (eli 50/50 levo- ja dexpanthenolia*) vai puhtaana dex-muotona, joka on biologisesti se aktiivisempi muoto.

D-pantenoli on tehokas kosteuttaja, ja siksi sitä käytetäänkin kosmetiikassa. Se sitoo tehokkaasti kosteutta. Pantenoli toimii myös pehmentäjänä ja rauhoittaa ihoa. Se levittyy hyvin hiuksiin ja jättää niihin ohuen kalvon, jolloin hiukset eivät takkuunnu niin helpolla. Pantenoli tunkeutuu myös hiuksen ytimeen, jolloin se kosteuttaa ja turvottaa sitä, saaden näin aikaan runsaamman tuntuiset hiukset. Joillakin haperommilla hiustyypeillä tämä imeytyminen saattaa aikaansaada tosin ihan päinvastaisen tuloksen, eli hiuksen pinta saattaa muuttua karheammaksi, koska hius turpoaa ja sen hiussuomut harottavat auki jo valmiiksi.

Vaikka pantenoli muodostaakin hiuksen pinnalle kalvon, ei se kuitenkaan hyvin vesiliukoisena aineena kerry hiuksen pinnalle. Sen myös sanotaan edesauttavan hiusten kasvua imeydyttyään päänahkaan.

Lisäksi naamiossa on mm. glyseriiniä, setyylialkoholia (pehmentävä ainesosa, ei käyttäydy kuivattavasti), aprikoosi- ja auringonkukkaöljyä ja kandelillavahaa.

Kiinnostuitko? Oletko kokeillut?

*) Aineesta voi olla kaksi muotoa, jotka ovat joko levo- tai dexrotaatiomuotoja (kuin kaksi hansikasta, kirjaimellisesti toinen vasen, levo ja toinen oikean käden, eli dex). Vaikka nämä näyttäisivät periaatteessa samanlaisilta, voi niiden vaikutus olla ihan erilainen.

torstai 5. lokakuuta 2017

Allure Beauty Box, syyskuu 2017

Alluren Beauty Box oli poikkeuksellisen hyvä tällä kertaa. Tässä boxin kannen sisäpuolen mietelause :)

Tosin mitään ripsituotteita ei loota sisältänyt. Vilkaistaanpa, mitä siellä oli:


Oikealla oleva pieni putkki on Drunk Elephant Lala Retro Whipped Cream -voide. Merkillinen nimi. Voide itsessään on todellakin ilmavan kevyttä ja jättää kasvoille samettisen pinnan ja imeytyy heti. Voide on sekoitus öljyjä (marula, baobab ja passionhedelmän siemenöljy), glyseriiniä ja hyaluronihappoa ja se on täysin tuoksuton.

Tumma tuubi etualalla on Kiehl's Midnight Recovery Eye Cream. Tätä minulla on nytkin käytössä, jo toinen tuubillinen menossa. Tämä voide imeytyy hyvin ja tasoittaa silmänalusten turvotuksia. Viikon käytön jälkeen luvataan, että tämä laventelintuoksuinen voide pienentää silmäpusseja ja kirkastaa tummia renkaita silmien alla. Minulla ei ole turvotuksia (yleensä), mutta sen voin sanoa, että tämä voide kosteuttaa hyvin.

Keskellä on vaaleanpunainen "möykky", joka lienee paketin hassunkurisin tuote: Beautyblender Micro Mini. Melkein olisin luullut korvatulpaksi...




Tästä sanotaan esitteessä, että se on "tuote, jota et ikinä tiennyt tarvitsevasi". Ehdin minäkin jo ihmetellä, että mihin sitä tarvitaan, mutta kuulemma esimerkiksi peitevoiteen ja luomivärien levittämiseen. No pitääpä sitten kokeilla. Ihmettelen vaan, että kauanko kestää ennen kuin tämä on siivoojan imurissa...

Iso, harmaa pullo vasemmalla on Living Proof Full Dry Volume Blast. Tämä tuote on valittu Alluren parhaimpien joukkoon, ja minäkin pidän merkin hiustuotteista. Tämä volymisoiva spray sisältää erikoiskäsiteltyjä polymeereja, jotka ovat onttoja, mutta jotka on erityiskäsitelty kuumuudella ennen lisäämistään seokseen. Täten polymeereistä tulee isoja, mutta kevyitä, kevyempiä kuin tavalliset volymisoivat aineet. Kun seosta suihkuttaa kuiviin hiuksiin, turvonneet polymeerit luovat hiusten välille tilaa, jolloin hiukset vaikuttavat runsaammilta. Hmm, kiinnostavaa! Menee kokeiluun, vaikka minulla paksut hiukset ovatkin jo omasta takaa!








Sokerina pohjalla  - laatikon taka-alalla möllöttelee täysikokoinen Tarte Amazonian Clay 12-Hour Blush, sävy on persikkainen Captivating. Jo yksistään tämän hinta on 29 USD, joten ihana ylläri oli. Näitä on ollut jaossa neljää eri sävyä, ja juuri tämän olisin halunnutkin, koska tämän sävyistä poskipunaa en muistaakseni omista ennestään (sanon siis muistaakseni...).  Swatchasin hiukan käteen ja tuntuu pysyvän aika tiukassa, mikä on hyvä.

Kiinnostiko sinua jokin tuote näistä erityisesti?

tiistai 2. toukokuuta 2017

Kiehl's Nightly Refining Micro-Peel Concentrate

Hankin sitten vaihteeksi tuolle Dr. Brandtin viime viikolla esitellylle kuorinnalle seuraajan, joka on Kiehls'in valikoimista.


Koostumukseltaan tämä on ohutta ja varsin nestemäistä, tosin kivasti pullotettuna pipetillä varustettuun lasipulloon.

Douglasin tuotekuvauksessa sanotaan tämän sopivan herkällekin iholle, mutta olen eri mieltä. Ainesosalistauksessa kärkisijoilla koreilee alkoholi, ja ainakin oman, pintakuivan ihoni tämä saikin ikävästi kiristelemään. Myöskin ihon pintakuivuus lisääntyi selkeästi tämän tuotteen käytön aikana, ja siitä ikävimpänä merkkinä olivat muutamat miliumit ja näpyt yleensäkin. Pidän nyt taukoa, ja yritän hoitaa ihon parempaan kuntoon ja kokeilla sitten ehkä uudelleen.

INCI:
AQUA / WATER
ALCOHOL DENAT.
HYDROXYETHYLPIPERAZINE ETHANE SULFONIC ACID
HYDROXYETHYL UREA
SODIUM CITRATE
VACCINIUM MYRTILLUS FRUIT EXTRACT
SODIUM HYDROXIDE
CHENOPODIUM QUINOA SEED EXTRACT
SACCHARUM OFFICINARUM EXTRACT / SUGAR CANE EXTRACT
GLYCERIN
PROPANEDIOL
PHYTIC ACID
CARRAGEENAN
PHENOXYETHANOL
CITRUS AURANTIUM DULCIS FRUIT WATER / ORANGE FRUIT WATER
CITRUS LIMON FRUIT EXTRACT / LEMON FRUIT EXTRACT
DISODIUM EDTA
ACER SACCHARINUM EXTRACT / SUGAR MAPLE EXTRACT
HYDROLYZED OPUNTIA FICUS-INDICA FLOWER EXTRACT
POTASSIUM SORBATE
ALOE BARBADENSIS LEAF JUICE POWDER
ADENOSINE
ETHYLHEXYLGLYCERIN
CITRUS AURANTIUM DULCIS JUICE / ORANGE JUICE
SODIUM BENZOATE
ASCORBYL GLUCOSIDE

Sisältäähän se ihoa pehmittäviäkin aineksia, kuten glyserolia ja hydroksietyyliureaa, mutta ei ihan niin suuressa määrin, kuin oma ihoni olisi kaivannut. Kuivattavuuden vastapainoksi olisi iho kaivannut kosteutta, jolloin myös huokoset eivät olisi tulleet niin pahasti esiin käytön aikana.

Kuorivia happoja siinä on varmastikin tarpeeksi, mutta en oikein ymmärrä vaikuttavana aineena etenkin mainitun kvinoanleseuutteen vaikutusta, koska siinä ei ole mitään mekaanisesti kuorivaa.

Kokeilen uudelleen, kunhan iho tästä toipuu, ja aloitan hieman varovaisemmin ja suosittelen samaa niille, joilla on joko herkkä tai pintakuiva iho.

lauantai 13. elokuuta 2016

Hapsupään hoitis

On monta hiustenhoitoainetta, joista pidän. Muunmuassa Maria Nilan ja Kiehl'sin hiusnaamiot. Sitten tuli mieleen kokeilla Joicon K-PAK Deep-penetrating Reconstructoria.




Ensivaikultelma: Huhhuh, tuoksuu ihan vanhanajan purkalle! Minulla ei ole mitään tuoksuja vastaan sinällään, mutta tämä on kuitenkin vähän inha. Vaan tuskinpa se tuoksu tukkaan jää, joten rohkeasti vaan kokeilemaan.



Hiukan tällaista pörröä, tämä tukkani. Nyt en muista ihan tarkkaan, mutta jotenkin arvelen, että ennen hiusten pesua tähän kuvaan ei ollut käytetty mitään hoitoainetta, muutakuin ehkä kuivaan tukaan jotakin siihen jätettävää. Nyt siis pesin hiukseni ja laitoin niihin tuota Joicon tavaraa.






Kiiltoa ja sileyttä kyllä tuli, ja ihme olisikin, ellei tuolla silikonimäärällä olisi tullut (tämä siis vaikuttaa silikonipitoiselta). Vaan INCI-listassa ei näy silikoneja. Siloittava vaikutus kai tulee parafiinista, luulen. En oikein jaksa uskos sitä, että hius itsestään korjautuisi, vaikka aineessa olisi miten paljon proteiineja (kuten tässä väitetään olevan 19). Makeupalleyssa tälle on annettu arvosana 4,2/5 373:n arvioijan voimalla, joten ei tämän naamion  pitäisi ihan huono olla.

Ei yhtään pöllömpää, mutta ei Joicon tuote kuitenkaan tee tukalle sen kummempaa kuin nuo aikaisemmin mainitutkaan hiusnaamiot.

Katsotaanpa hiukan ainesosaluetteloja:

Joico

Water (Aqua), Stearamidopropyl Dimethylamine, Mineral Oil (Paraffinum Liquidum), Glycol Stearate, PEG-8 Distearate, Ceteth-2, Sodium Chloride, Hydrolyzed Wheat Protein, Myristyl Myristate, Citric Acid, Fragrance (Parfum), Cetyl Alcohol, Stearyl Alcohol, Sorbic Acid, Carthamus Tinctorius (Safflower) Seed Oil, Methylparaben, Yeast Extract, Propylparaben, Limonene, Benzyl Alcohol, Coumarin, Hydrolyzed Keratin (Quadramine Complex), Aloe Barbadensis Leaf Juice, Cocodimonium Hydroxypropyl Hydrolyzed Keratin


Maria Nila

Aqua, Cetearyl Alcohol,iBehentrimonium Chloride, Polyglyceryl-3iPolyricinoleate, Cetrimonium Chloride,iStearamidopropyl Dimethylamine, Glycerin,iButyrospermum Parkii, Amodimethicone,iMorphoiononemthyl Silesquioxane Copolymer,ltrideceth-5, Linoleamidopropoyl PG-DimoniumiChloride Phosphate Dimethicone,lMoringa Pterygosperma SeedlOil, Bambusa Vulgarisi(Bamboo) Extract, HelianthuslAnnus (Sunflower) Extract,lLinolenic Acid, Quaterniumi95, Retinyl Palmitate/CarrotlPolypeptide & AscorbiciAcid/Orangee/Citrus Lemon/Citrus AurantifolialPolypeptider & Tocopherol/WheatiPolypeptides, Punica Gramatani(Pomegranate) Extract, Parfum,lDimethiconol, Phenylpropanol, PropyleneiGlycol, Methylisothaizolinone, Propanediol,lLactic Acid.

Kiehl's

AQUA / WATER
CETEARYL ALCOHOL
HELIANTHUS ANNUUS SEED OIL / SUNFLOWER SEED OIL
BEHENTRIMONIUM CHLORIDE
CETYL ESTERS
STEARAMIDOPROPYL DIMETHYLAMINE
GLYCERIN
QUATERNIUM-87
PHENOXYETHANOL
CAPRYLYL GLYCOL
PARFUM / FRAGRANCE
CANDELILLA CERA / CANDELILLA WAX
HYDROXYETHYLCELLULOSE
PANTHENOL
PRUNUS ARMENIACA KERNEL OIL / APRICOT KERNEL OIL
BENZOIC ACID
CITRIC ACID
NIACINAMIDE
PYRIDOXINE HCl
ETHYLHEXYL METHOXYCINNAMATE
TRIETHANOLAMINE

Olen kopsinut INCit suoraan firmojen sivuilta, joten ovat hiukan omassa mallissaan. Yllättävää kyllä, Maria Nilan tuotteessa on silikonia!
Näistä hintavin on Kiehl'sin hiusnaamio, jonka käyttäjä olen ollut jo vuosia, joskin se on juuri tällä hetkellä loppu. Pitää ostaa Sveitsistä lisää, koska luulen tämän Joiconkin jälkeen palaavani takaisin sen käyttöön. Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan.