sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Viikonloppu ja mietteitä

Kunnostauduin tänään leipomalla jo kauan suunnittelemani feta-pinaattipiirakan. Todella hyvä oli ohje, joka löytyy täältä. Toiseksi juustoksi pilkoin kylläkin suositellun parmigiano reggianon sijaan puolet Turunmaata ja puolet jotakin nuorehkoa goudaa. Todella hyvää tuli! Salaatin kanssa siitä sai maistuvan illallisen.


Isa-K-D -hoitosykli loppui ja ensi viikko on vapaata. Sitä seuraavalla viikolla piti aloittaa seuraava sykli, mutta suunnitelmissa onkin sarja filigrastiimi-injektioita alkaen 28.10. Toisinsanoen pistelen itseeni kantasoluja mobilosoivaa kasvutekijää, ja injektioiden tuotosten, eli kantasolujen keruu on suunniteltu tapahtuvaksi 1.11. Päästään siis asiassa eteenpäin!

Torstaina minusta otettiin tätä silmälläpitäen ihan hervoton määrä labrakokeita. Paikalla oli huoneessani kaksi labrahoitajaa ja räpläsin toisella kädellä läppäriäni, enkä seurannut toimenpiteitä, ennen kuin havahduin siihen, että eihän siinä mitään paria putkiloa verta otettukaan vaan kokonaista seitsemäntoista (17 !!!) tuubillista. Siinä sitten olikin kaikki mahdolliset kokeet aina HIVistä ja syfiliksestä lähtien! Näin tarkkaa on kaikenmaailman bakteeri- ja virustautien seulonta ennen kantasolujen mobilisaatiota ja keruuta.

Huomasin muuten, että nämä hoidot ovat vaikuttaneet kynsiini. Katsokaas vaan, kaikissa kynsissä on vaaleampi vyöhyke.



Merkillistä. Tosin eipä se mitään haittaa, ja kynnet tuntuvat aika vahvoilta, eli ei tuossa mitään murtumalinja tapaista näy.

Olen muuten saanut hoidettua verille riekaleina olleet kynsinauhani todella hyvin terveiksi. Harmi, ettei niistä pahimmillaan ole kuvia. Joka tapauksessa siis olen viikkoja hieronut kynsinauhoihin Aqualan L:ää (apteekin perusvoide), ja kun kynsinauhat olivat pahimmillaan, jouduin laittamaan sormenpäihin laastarit, sillä niin kipeät ne olivat ja riekaleen mokomat tarttuivat esimerkiksi vaatteiden kuituihin ja aina iho repesi lisää. Todella tuskallista.

Kynsinauhaöljyt katson ihan turhuudeksi, sillä iho kaipaa oikeasti myös kosteutta, ja esimerkiksi glyseriini pehmittää ja kosteuttaa todella hyvin. Aqualan L:ssä on juuri sitä, ja tarpeksi rasvaa.

Pitkällinen oli urakka hoitaa kynsinauhat terveiksi jälleen, ja aion tätä tilaa ylläpitää hyvin hieromalla samaa voidetta päivittäin kynsien syrjiin ja koko käsiin, tietysti.

*****

Palataanpa taas muuhun terveyteen. CRP, eli kansanomaisemmin "tulehdusarvo" on jo viikkoja huidellut kolmea- neljääkymmentä ja välillä ylikin. Hoidot on annettu riskillä, koska kuumeiluakin on ollut. Varsinkin kummallisesti torstaisin kuume on noussut jopa yli 38°C. 

Olen epäillut tätä leukaa syylliseksi, sillä se on edelleen turvoksissa, mutta toisaalta hammaslääkäri kävi sitä kyllä tökkimässä (suuta siis sisältä), ja ilmoitti, että hyvin on parantunut. 

Syy korkeaan CRP-arvoon siis ei ole selvinnyt. PICC-katetrikin otettiin perjantaina pois, ja sen "häntä" meni labraan viljelyihin. Josko siis tulehduksen syy siitä selviäisi? Pitkällinen riesa se tämäkin...

PICC-katetri vasemman olkavarren sisäpuolella.  Oli 55 cm pitkä, ja ulottui kainalon yli isoon laskimoon.  Päiväys kertoo katetrin pesupäivän.

Nyt tuosta katetrista on jäljellä vain reikä 😓. Koska minulla on hankalan ahtaat suonet, saan solisluun alaisen subklaviaalikatetrin solujen keruuseen. Joskus olisin suurinpiirtein pyörtynyt sellaisen laiton ajatuksestakin, mutta kaipa se menee, kuten meni tämä toinenkin katetri, paikallispuudutuksessa leikkurin käytävällä.


Kummasti kaikkeen alkaa tottua.

7 kommenttia:

  1. Oho, 17 putkiloa verta.Minua niin kammottaa kaikki kanyylit ja katetrit,mutta ilmeisesti niihinkin hiukan tottuu,jos on pakko.Vaikka en kyllä kestä edes ajatusta tai tuota kuvaa.Merkillinen juttu nuo kynnet,vaikka on sen sortin hoidot ,että ei kai se siihen suhteutettuna ole merkillistä.Kiva kun olet jaksanut tehdä fetapinaattipiirakkaa, maistuis mullekin :D Näyttää herkulliselta.Jaksamisia sinnepäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillakin lähtevät jopa kynnet syöpähoitojen takia, toivottavasti näille ei käy niin!

      Olihan se näyterumba aika hurjan näköistä, mutta tulipa nyt todettua etten sairasta HIViä, hepatiittia, syfilistä tai mitään muutakaan kummallista infektiota :)

      Fetapiirakka oli aika hyvää, kannattaa kokeilla reseptiä!

      Poista
  2. Hienoa että kantasolujen keräys lähenee. Meillä K on toipunut loistavasti, jaksoi jo tällä viikolla meloa Hirvensalon ympäri ja tehdä 13 km kävelylenkin. Eli vaikka kantasolujen palutus oli raju toimenpide niin siitä onneksi voi toipua aika nopeastikin. Lääkärin mukaan töihinpaluu ei silti ole vielä turvallista, sairaslomaa annettiin 6 kk. Eipä sitä oikein voi ihmistrn keskelle palata infektioriskin takia. - Kiva muuten kuulla että pystyt jo syömään muutakin kuin soseita! Tsemppiä edelleen toivottelee Eeva E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että toipuminen on edistynyt! Immuniteetti vaan taitaa olla alhaalla vielä, joten varovainen saa olla, ja AVA-ruokavaliota noudattaa tarkasti. Kurjaa tuo viimeksimeinittu, manailen sitä pivittäin kun tekisi mieli sitä ja tätä.

      Joo, soseruokaa pitäisi syödä vielä muutama viikko, mutta olen ratkaissut asian kotioloissa syömallä yksinkertaisesti vaan kaikkea pehmeää. Oikean leuan turvotuksesta huolimatta pakkaan unohtaa välillä koko katkenneen leukaluun, mutta pitäisi tietty varoa pureskelemasta mitään sillä puolella jne. Hohhoija, kun tästä selviää ja se on parantunut, mutta siihen on vielä piiitkä aika.

      Poista
    2. K ei jaksanut kovin kauaa pitäytyä ruokavaliossa. Ei hän nyt paljaaltaan popsi esim. pastöroimattomasta maidosta tehtyjä tai tuorejuustoja, mutta raastaa pastan päälle parmesaania ja eilenkin ripotteli kasvispadan päälle pähkinöitä ja korianterin lehtiä. Yksi hematologeista sanoi että melkein kaikki infektiot aiheuttaa joku elimistössä valmiiksi lymyilevä bakteeri. Toki siinä on riskinsä kun ruokavaliossa joustaa, mutta katsotaan nyt miten sujuu. Toinen asia mikä meitä mietityttää on se että maitobakteerituotteitakin pitäisi välttää. Onko joku tosiaan joskus sairastunut niistä? Vielä kun K:lla on pitkäaikainen, varmaan aika laajakirjoinen antibioottikuuri niin eikö olisi vaan hyvä lisätä suoliston hyvää bakteeriflooraa. - Eeva

      Poista
  3. Pitkästä aikaa vierailulla blogissasi. En tiennytkään hoidoistasi.Toivotan voimia ja levollista mieltä❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosiaan näin kävi, että tauti aktivoitui :(

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!