Näytetään tekstit, joissa on tunniste Invisibobble. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Invisibobble. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. marraskuuta 2023

Millä saa kikkurat suoremmaksi ja muhkeat hiukset?

Näköjään taas on ongelmia blogisyötteen kanssa, koska edellinen postaus ei ilmaantunut minnekään listauksiin... Toivottavasti asia korjaantuu jossain vaiheessa itsekseen.

Mutta nyt päivän aiheeseen, eli hiusten suoristamiseen tai muuten vaan muhkeisiin hiuksiin. Millä se saadaan aikaan?


Kuten olen aiemmin täällä(kin) voivotellut, hiukseni muuttivät väriä ja alkoivat kasvaa varsin kiharina kantasolusiirron jälkeen. Värin voi aina vaihtaa keinotekoisesti, mutta noille kikkuroille on ollut aika vaikea tehdä yhtään mitään. Ei auta suoristusrauta, eikä mikään, kunnes...

Vanha kunnon kikka saada hiuksista todella muhkeat, on muotovaahto. ostin Kristin Essin Instant Lift Volumizing Moussen, ja voin vaan sanoa, että kyllä on muotovaahtojen huippu! 

Muotovaahdon kanssahan kannattaa käyttää esimerkiksi hiusrullia. Föönaustakin suositellaan, mutta minulla ei ole kärsivällisyyttä siihen. Eikä kyllä ole täällä föönaamiseen tarvittavaa laitettakaan, senpuoleen. Laitan pehmorullat yöksi päähän, ja se on siinä. Kuohkea kampaus kestää monta päivää, ja vielä parempana, jos laittaa Invisibobblen avulla hiuksen kiinni ylös sykerölle yöksi. Laitan tavallisen ponnarin ja sitten kierrän hiushännän sen ympärille kiinni. Näin se aukenee taipuisana aamulla, eikä liiskaudu tyynyyn.

Jotkut muotovaahdot jättävät kuivuessaan hiukset koppuraksi, mutta tämä ei tee sitä, mistä plussaa.

Sitten tähän suoristusasiaan: isoja rullia käyttäessä tämä myös pitää nuo kurittomat kikkurani suhteellisen suorana, vaikka ei rullien avulla piikkisuoraa voi edes tavoitella.

Mikä ihana tunne, kun ei aamua tarvitse aloittaa selvittelemällä takkuisia kiharoita. Suosittelen kokeilemaan.

Kristin Essiltä en ole vielä huonoa tuotetta kokeillutkaan, tosin aiempaa kokemusta on vain yhdestä. Postaus siitä on luettavissa täältä.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Tukka hyvin, kaikki hyvin?

Jos edelleen pysytään hiustuotteissa, joulukalenterista saatu Avedan Damage Remedy Daily Hair Repair oli aluksi niin plääh-osastoa, kun vaan olla voi. Kirjoittelin siitä täällä kalenterin yhteydessä.
Kuva kaapattu Lookfantasticin sivulta.

En olisi voinut olla vääremmässä tässä ensireaktiossani. Tosin täytyy myöntää, että tämän lisäksi käytän muutaman tipan Moroccanoilia hiusteni latvoissa...

Mutta: Tämä voide toimii hiusten latvoissa myös muotoilutuotteena, ja lieneekin niitä parhaita kokeilemiani! Käytän suoristusrautaa (tai kiharrinta, vaihtelevasti) ja halian taivuttaa nimenomaan hiusteni latvat pois hapsottamasta (kuten tuossa kuvassa oikeassa kolumnissa). Siinä mielessä tällä saa aikaan todella kestävän taivutuksen latvoihin.

Jos ja kun hiusten pesuväli on viikko, kiharat pysyvät hyvin koko viikon, kunhan hiuksen laittaa yöksi Invisibobblella sykeröksi pään päälle. Kampauksen kohotukseen käytän Kristin Essiä tai Eleven Australiaa.

Koskaan ei ole pitkien hiusten huoltaminen ollut näin helppoa! Enää ei ole tarvinnut joka aamuista kiharrussessiota, ja kun koko komeuden ylle sadesäällä suihkauttaa kevyesti kosteussuojasuihketta (Joico tai Lee Stafford), hiukset pysyvät huolettoman kauniina koko päivän viikon!

Tätä hoitoainetta myyät mm. Marks & Spencer ja Lookfantastic.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Allure Beauty Box, marraskuu 2018

Alluren boxi oli tällä kertaa aikalailla erilainen kuin normaalisti. Oikein hauska olikin sisältö tällä kertaa, vaikka ainahan se tietty sitä on. Katsotaanpa!


Pinon päällimmäisenä oli paketillinen Invisibobbleja. Oikein hyvä, minun juuri pitikin niitä hankkia lisää! Nämä ovat kauniin lilanvärisiä, väriä, jota minulla ei ole ennen ollutkaan.

Pinon päällimmäisenä oli myös Kocostar Rose Lip Mask, eli huulinaamio, joka sisältää ruusuvettä. Se lupaa pehmentää, kosteuttaa ja pullistaa huulia ja tuoksuu hurmaavan ruusuiselle.


Sen alla oli Glow Recipe Watermelon Glow Jelly Sheet Mask. Siis hydrogeelinaamio, joka on kaksiosainen; toinen osa kasvojen yläosaan, toinen alaosaan. Kosteuttavan ja rauhoittavan vaikutuksen ohessa se tuoksuu vesimelonilta.


Sitten laatikosta löytyi Patchology-merkkiset silmänalusgeelilaput. Näitä muuten minulta löytyy ihan koko paketillinen, en tosin muista, mistä olen ne hankkinut. Sveitsistä varmaan... Enkä ole vielä niitä edes kokeillut! Niiden lupaus on kosteuttaa silmänalusihoa ja kofeiinin vaikutuksesta häivyttää silmäpusseja (joita minulla ei onneksi ole).


Loodassa oli myös Lapcos-merkkinen Pearl brightening Metallic Sheet Mask. Se lupaa tehokasta kosteutusta sisältämänsä seerumin avulla.


Pohjalla oli Starskin Magic Hour Exfoliating Double-layer Foot Mask -sukat, jollaisia olen juuri itselleni metsästänyt. No nyt ei tarvitse enää metsästää. Muovisukkien sisässä on maitohappoa sisältävä kuorinta-aine, jonka annetaan vaikuttaa tunti ja voilá - kuivunut ja koppurainen iho kuoriutuu kuin itsestään pois seuraavien viikkojen aikana! Nämä ovat kyllä todella hyviä ja toimivia kuorintasukkia.


Vielä oli laatikkoon ympätty Glamglow Supermud Clearing Treatment -naamio, joka puhdistaa ihoa ja sen huokosia sisältämiensä kaoliinin ja hiilen avulla.

Olipa kiva paketti!

PS: Arvonnan voittaja on edelleen karkuteillä, toivottavasti ilmoittautuu pian, että saan paketin postiin.