Näytetään tekstit, joissa on tunniste ehkäisy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ehkäisy. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Tutki rintasi - sairastin itse rintasyövän todella nuorena

Halusin vaan jakaa kaikille tämän MTV:n Lifestyle-osiosta napatun neuvon. Rintasyöpä ei välttämättä ole ikäsidonnainen  - ja siihen voi sairastua mieskin.

Oman pattini huomasin jo todella nuorena ollessani sovittelemassa rintsikoita. Mitä aiemmin sen havaitsee, sitä helpommin se saadaan hoidettua. Nykyisin ei tarvitse välttämättä edes pelätä hiusten menetystä, koska sairaaloissa käytetään uudempia sytostaatteja (solumyrkkyjä) ja usein tarjolla on myös ns. jäähuppuja, jotka päähän pantaessa supistavat päänahan veren kiertoa niin, ettei suoneen laitettava sytostaatti ehdi tuhota hiusten juuria.

Suosittelen lukemaan allaolevan ajatuksen kanssa.

"Lähes joka kahdeksas suomalaisnainen sairastuu jossain elämänsä vaiheessa rintasyöpään. Rintoja kannattaa tutkia säännöllisesti, jotta mahdolliset muutokset voidaan huomata tarpeeksi varhaisessa vaiheessa.
Rintasyöpään sairastuu Suomessa vuosittain noin 4700 naista. Ennuste rintasyövästä selviytymiseen on kuitenkin hyvä, sillä Suomessa naiset ovat valveutuneita ja he hakeutuvat tutkimuksiin ajoissa. Rintasyöpään sairastumisen , mutta jokaisen naisen kannattaa kuitenkin tutkia rintansa säännöllisesti.
Rintojen omatarkkailun tekniikassa on kaksi vaihetta: rintojen katselu ja tunnustelu. Omatarkkailu aloitetaan niin, että aluksi tutkit rintasi kerran viikossa. Näin opit tuntemaan ne kuukauden eri aikoina.Kun rinnat ovat sinulle tutut, tutki rintasi kerran kuukaudessa kuukautisten jälkeen

Näin tutkit rintasi

Katsele ensin rintojasi peilistä. Seiso suorassa, kädet vartalon sivuilla. Tarkkaile rintojen kokoa ja muotoa. Katso ihon, nännien ja nännipihojen väriä. Onko rinnoissa kuoppia, poimuja tai pullotusta? Näkyykö ihossa tai nännissä sisäänvetäymiä? Nosta sitten kätesi ylös niin, että näet myös rinnan alle. Tarkastele sen jälkeen sivuprofiilisi samalla lailla molemmilta puolilta.
Kokeile varovasti puristamalla tuleeko nänneistä eritettä ja onko niiden väri muuttunut viime kerrasta.
Tunnustele molempia rintojasi makuuasennossa. Makaa ensin selinmakuulla. Painele rintaa napakasti koko kämmenellä kehämäisesti, aloita esimerkiksi nännin kohdalta ja painele kädelläsi yhä isompaa kierrosta rinnan ympäri. Kokeile tuntuuko kyhmyjä tai kovettumia. Tuntuvatko rintasi samalta kuin aiemmin?
Ojenna käsi suoraksi pään alle, kun olet kylkiasennossa. Toista rinnan tunnustelu vapaalla kädellä. Toista tunnustelu myös, kun olet ojentanut käden sivulle ja käden ollessa vartalonmyötäisesti.
Kainaloiden ja soliskuoppien tunnustelu on paras jättää terveydenhoitajan tai lääkärin tehtäväksi. Niissä tuntuvat imusolmukkeet voivat olla suurentuneet hyvin monesta eri syystä – muun muassa nielun alueen tulehdukset ja fyysinen voimakas rasitus käsivarsien ja rintakehän alueella voivat aiheuttaa imusolmukkeiden suurentumisen.
Kyhmy on rintasyövän tavallisin oire. Rinnassa tuntuvista muutoksista 90 prosenttia on hyvänlaatuisia. Maitorauhaset ja -käytävät tuntuvat kuukautiskierron eri vaiheissa erilaisilta.
Hyvälaatuinen kyhmy on yleensä pinnaltaan tasainen ja vähän liikkuva. Ennen kuukautisia kyhmy on iso, kova ja aristava ja kuukautisten jälkeen pehmeä, pieni ja aristamaton.
Pahalaatuinen kyhmy puolestaa on pinnaltaan sileä tai rosoinen, kiinni ympäröivässä kudoksessa ja kasvaa vähitellen. Kyhmy on usein myös kova ja aristava.
Jos löydät mielestäsi poikkeavan muutoksen, käänny välittömästä oman lääkärisi tai gynekologisi puoleen."
*****
Rintasyöpädiagnoosi on aikamoinen shokki jokaiselle. Toimin itse tukihenkilönä, jolla on vaitiolovelvollisuus. Moni "eka kierroksen" sairaalakavereistani on nyt jo kuollut, mutta mahdollisuudet elää pidempään ovat nykyään jo olemassa, kunhan syöpä havaitaan ajoissa.
Aika synkkä aihe, mutta asiaa silti. minä en halua kenellekään omaa kohtaloani asian kanssa.

perjantai 21. elokuuta 2015

Aurinkoisia päiviä


Nyt kun Suomessakin on saatu nauttia helteisistä kesäpäivistä,ja varsinkin, kun syksystäkin on povattu tulevan lämmin, voi taas muistuttaa auringon vaaroista. Muutamalla tuttavapiirissäni on havaittu ja hoidettu melanooma sellaisessa paikassa kroppaa, joka ei kovinkaan ole altistunut auringolle, joten ihoaan kannattaa suojata.

Olen aiemmin kirjoittanut aurinkovoiteista, ruoanlaitossa käytettävistä öljyistä ja sensellaisesta ihon suojaamiseksi auringolta, mutta lisätäänpä tähän listaan muutama ruoka-ainekin.

Välimeren dieetin tyyppisten ruokavalioiden on todettu suojaavan ihoa, sillä se hidastaa vanhenemista. Esimerkiksi tähän ruokavalioon kuuluva tomaatti on sisältämänsä lykopeenin takia. Käytä siis kaikista punaisimmat tomaatit, ja kun kypsennät niitä, lykopeeni imeytyy parhaiten.

Sinkki on antioksidanttinen mineraali, joka suojaa UV-säteiltä ja parantaa haavat nopeasti. Se myös auttaa akneongelmissa. Esimerkiksi kurpitsansiemenet sisältävät paljon sinkkiä, ja niitä kannattaakin lisätä ruokavalioon.

Vihreä tai valkoinen tee on sisältää voimakkaita antioksidantteja, jotka suojaavat ihoa syövältä. Liian suurina annoksina vihreä tee saattaa kuitenkin aiheuttaa maksavaurioita.

Oliiviöljyä voi käyttää niin ulkoisesti kuin sisäisesti, molemmat tavat suojaavat ihoa alentamalla syöpäriskiä ja hidastamalla vanhenemista.

Punaiset paprikat sisältävät paljon C-vitamiinia, jota tarvitaan ihon kollageenisynteesissä ja ihon ryppyjen ehkäisyssä.

Intiassa joidenkin syöpätyyppien esiintyminen on harvinaista, ja sen arvellaan johtuvan curryruoista, joissa on käytetty kurkumaa. Kurkuman sisältämä kurkumiini myös suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.

Kuitupitoinen ruoka poistaa suolistosta haitallisia aineita. Ristikukkaisista vihanneksista kuten ruusu-, parsa- ja lehtikaalesta saatavat kuidut ovat erityisen suositeltavia ja niiden arvellaan suojaavan myös rintasyövältä.

Rasvainen kala, kuten silakka ja lohi sisältävät paljon hyviä rasvahappoja, jotka suojaavat myös ihoa ja hidastavat sen ikääntymistä.

Käytä myös paljon yrttejä ruoanlaitossa. Rosmariini, salvia, persilja ja basilika ovat yrttejä, joista katsotaan olevan erityisen paljon hyötyä myös iholle. Näistä rosmariini on kaikista potentein.