tiistai 3. toukokuuta 2011

Matkoja ja maailmanmenoa

Olen tässä puljannut pari päivää matkavarausten kanssa, tällä hetkellä tärkein on matka, jonka aion tehdä kuukauden päästä kun täytän "pyöreitä vuosia". Olin jo vähällä varata matkan Seychelleille, mutta sitten luinkin netistä, että se on varsin kaunis paikka, mutta ettei siellä juurikaan sukeltelun ja luonnossa patikoimisen lisäksi ole muuta tekemistä.

No, nyt on varattuna viikko Balilla ja muutama päivä sen jälkeen Hongkongissa. Myös Macaossa aion käydä.

Sitä ennen on vielä kolme verkostoitumismatkaa  - käytän tätä sanaa, koska muuten ne olisivat työmatkoja, ellen tämän käsiongelmani takia olisi nyt sairauslomalla. Yksi ensi viikolla Baseliin ja kaksi Saksaan, München ja Berliini perättäisillä viikoilla. Menen puhumaan noihin jälkimmäisiin.

Saas nähdä, aiheuttaako se, että amerikkalaiset tappoivat Osama Bin Ladenin, mitään kostoiskuja terroristeilta. Ainakin Interpol on antanut varoituksen, ja USA, Saksa ja Britannia lienevät luupin alla.

Osama antoi kasvot terrorismille, mutta järjellä arvellen siellä on muitakin tekijöitä kuin yksi vanhus. Luulen, että amerikkalaiset ovat alkaneet olla Afganistanin operaatioon aika kyllästyneitä, tai monet jopa USAn toimia vastaan, joten triumfi piti hankkia jostain, sillä Osaman listimisellä jos millään on oma mainosarvonsa. Jos hän nyt sitten on kuollut... Lehdissä uutisoitiin, että DNA-testeillä olisi vahvistettu Osaman henkilöllisyys, mutta ei kerrottu, kuka on antanut verrokkinäytteen. Haiskahtaa hiukan epäilyttävältä siinä mielessä, sillä tuskin kukaan hänen lähiomaisistaan on tehnyt sitä vapaaehtoisesti kuitenkaan.

Koko homma oli mielestäni enemmänkin riikinkukon höyhenten pörhistelyä ja teatteria. Väkivallalla ei saada aikaan mitään muuta kuin lisää väkivaltaa ja nokittelua. Ja viattomat saavat kärsiä, kuten nyt sekä Osaman, attä Muammad Gaddafin perheenjäsenet.

Kaikeksi huipuksi asetelma on Jumala vs. Allah. Molemmissa uskonnoissa palvotaan vain yhtä jumalaa, joten sikäli ne ovat samassa linjassa. Kutsuttakoon sitten palvonnan kohdetta nimellä millä hyvänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!