tiistai 21. huhtikuuta 2015

Lookfantastic Beauty Box, huhtikuu 2015



Taas on raportoimattomia Birchboxeja sun muuta, mutta tässä nyt sitten tämän kuun Lookfantasticin boxin esittely. Tilasin sen saamallani alekoodilla, mutta jostakin syystä sitä alennusta ei vähennetty, vaikka valitin heti tilauksen teon jälkeen ko. puljulle. Tilausta ei voinut peruakaan, joten neuvoivat palauttamaan sen sen saatuani.

Höh. Mukaan oli taas laitettu grocery store -alekuponkeja, joista tuota Hello Freshin palvelua tulikin jo viime talvena Lontoossa käytettyä, ja hyvä olikin, ruokaa paljon enemmän kuin kahdelle hengelle oli tarpeen ja hienosti ovelle kuljetettuna ja pakattuna. Tykkäsin. Mahtavatko vaan antaa vanhan asiakkaan käyttää alekuponkiaan? Pitääpä lukea pieni teksti tarkkaan.


Hello Freshin ruokaboxeista taisin kirjoitellakin talvella.

Ja mitä sitten boxi sisälsi? Yksi juttu jäi ylimmästä kuvasta pois, eli Korresin ihoa pehmentävä Calendula (kehäkukka-) saippua.



Tämän lisäksi siellä oli Balance Me:n Revitalising Hand & Body Wash -tuubi (kuvassa vasemmalla).

BYÄÄÄÄÄHHHH! Miksi hemmetissä joka boxissa on noita suihkugeelejä sun muita! Niitä on jo niin paljon varastossa, että voisin ruveta tituleeraamaan itseäni jo saippuakauppiaaksi! Esimerkiksi misellivedet kelpaavat hyvin, mutta näitä saippuoita sun muita ihonpesutuotteita pyörii joka puolella! Salilla käydessäni käytän siellä olevaa tarjontaa, eli kun taas käsi on kunnossa, en juurikaan käy kotona suihkussa.

Toisaalta voihan nuo säilöä taas ensi jouluun ja jakaa Lontoon kodittomille. Sitä en kyllä tosin sitten osaa sanoa, missä he suihkussa kävisivät, mutta ehkä kädet ja naaman ja jotakin muutakin voi pestä jossakin.

Sitten boxissa oli Inikan kajalkynä. Olen aikast varma, että sellainen on tullut aiemminkin, ja että sekin luuraa vielä jossakin laatikossa avaamatta! Musta oli väriltään, 05 Black Caviar. Olen kyllä nyt ihastunut enemmän värillisiin rajauksiin, etenkin lilaan.

CB12 hengistystä raikastava suuvesi matkakoossa oli kiva juttu! Sitä on muutenkin kaapissa isommassa pystissä.

Forza Supplementsin dieettivitamiinit ovat myös ihan tervetulleita. Minullakin on niitä kiireisiä aikoja, jolloin syöminen on hiukan sitä tai tätä.

Alterna on kiva hiustuotemerkki, ja sen tykätystä Bamboo Style -sarjasta omistan tällä hetkellä kuitulakan, jolla saa todella pöyheää tulosta (joskaan minun tukallani ei tuuhennusta tarvita, mutta kaikkea pitää kokeilla....). Tässä boxissa oli saman sarjan matkakoko "Boho Waves". Ilmeisimmin jonkinlainen suolasuihkeen tapainen. Hmmm...minun tukkani on kyllä ihan tarpeeksi bohotyylinen aamuisin muutenkin, mutta katsotaan, sanoi tohtori.

Elisemmoinen boxi tällä kertaa! Tässä alla vielä hiukan päivän kynsikuvia. Alla China Glazen lakka (Nude 827) ja päällä kerros tätä suuresti rakastamaani Barry M:n kultasuikalelakkaa, josta on ollut jo juttua aiemminkin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!