tiistai 14. huhtikuuta 2015

RMK:n kaksivärimaskarat

Kanebo Cosmeticsilla on montakin brändiä markkinoilla, kuten esimerkiksi RMK. Olen ripsivärien suurkuluttajana tavattoman viehättynyt RMK:n ripsarista, jossa on putkilon molemmissa päissä eri väri ja tarkoituksena sillä on siis värjätä ylä- ja alaripset erivärisiksi. En kuitenkaan vielä ole hankkinut sellaista, koska ripsivärejä on jo muutenkin avaamattomina jemmoissa odottamassa laatikollinen. Toisekseen en osaa päättää, mikä näistä sävykomboista olisi kesäksi kiva.


Tässä tämän kevään sävyt, aika kivoja.

Toisaalta kun pengon avaamattomien loodaa, onhan siellä sentään ruskeita, sinisiä, tummanpunaisia ja vihreitäkin sävyjä, joten voihan niilläkin tehdä oman lookinsa, joskaan mikään noista sävyistä ei ole kovin kirkas, vaan ne ovat aika tummahkoja. No jokatapauksessa...



Pinkkiä ripsiväriä? No ei se tässä kyllä pöhkömmälle näytä, mutta mitä sitten minun silmissäni?

Värilliset ripsarit tuntuvat ainakin Lontoossa myyvän hyvin, esimerkiksi erästä Rimmelin tummanpunaista on saanut hakea erinäisistäkin myymälöistä, joten ostin sitten laivastonsinisen, koska en sitä punaista löytänyt. Onko joku muukin hurahtanut tällaiseen "värittelyyn?


2 kommenttia:

  1. Hauskoja. :) En ole kokeillut, mutta voisin kuvitella esim. kesäksi hankkivani tällaisen. Päivettyneellä iholla turkoosit alaripset voisi olla piristävät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmaan tässä rohkenen kokeilemaan ja postailen kuviakin :)

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!