sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Peittosiko tämä kehuttu tuote ikisuosikkini?

Minulla on pörröinen tukka, joka vaatii oikeasti hoitamista. Hiuksissa on vaaleita raitoja, joten sekin osaltaan vaikuttaa hiusten kuntoon. Pesen ne kerran viikossa, sillä muuten latvat kuivuisivat liikaa.

Kävin taannoin Bootsilla ja huomasin tämän hiusnaamion olevan tarjouksessa. Muistin lukeneeni siitä ylistäviä arvioita, joten ostin sen.


Tätä Garnierin ihanasti banaanilta tuoksuvaa naamiota voi käyttää hoitoaineena, hiusnaamiona tai hiuksiin jätettävänä hoitoaineena. Se ei sisällä silikoneja, ja sen ainesosat ovat 98 % luonnollisia. Tuote on 100 % vegaani.

Kuulosti siis hyvältä, ja tuntui jopa varteenotettavalta kilpailijalta luottotuotteelleni Kiehl'sin auringonkukkanaamiolle, jonka hinta joskus kirpaisee, mutta joka tuntuu tainnuttavan hiusteni pörröisyyden, ja jota olen käyttänyt jo vuosia.


Täytyy sanoa, että Kiehl'siin verrattuna Garnier on kyllä ihan OK, mutta Kiehl's vielä parempi. Garnierin naamion jälkeen hiukseni olivat edelleen takkuiset ja pörröiset, ja niitä joutui selvittelemään kauan aikaa, mikä varmaan ei edes hiuksille ole hyväksi.

Aikamoinen pettymys. Hieman paremmin se pelitti, kun sitä laittoi ennen pesua hiusten latvoihin, mutta siinäkin hoidin viimeiseksi hiukseni Kiehl'sillä, joka varmaankin hiukan vääristi arviota.

Ei jatkoon, valitettavasti.

4 kommenttia:

  1. Hienoa että olet löytänyt hyvän hiusnaamion. Kampaajani opetti minulle, että jos käyttää muotoilutuotteita, on hyvä käyttää välillä syväpesua ja hiusnaamiota. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kyllä tulisi toimeen ilman tuota Kiehl'sin naamiota.

      Kiitos ja mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Näin tuota banaani jutskaa tos sekatavarakaupas ja oisin testannu mut en raskinu ostaa ku melkein 7e purkki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Kiehl'sin naamio on aika paljon kalliimpi, mutta vähäinen määrä riittää.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!