Suoliston terveyttä kehoitettiin vaalimaan syömällä aamuisin hapanmaitotuotteita ("ruokalusikallinen tai enemmän kefiiriä tyhhään vatsaan"), tai omenaviinietikkaa, siis sellaista suodattamatonta, joissa on hapatusbakteerikanta elossa. Suoliston hyvää bakteerikantaa pitävät myös yllä tuoreena syödyt kasvikset, etenkin sipulikasvit.
Muutenkin suositeltiin täysrasvaisia ja vähän käsiteltyjä maitotuotteita, koska Irlannissa lehmät pääsääntöisesti laiduntavat ja syövät tuoretta ruohoa, jolloin Irlannissa tuotetun maidon ravinnepitoisuus on suuri. Tässä vaiheessa joku kysyi, että onko luennoitsija sitä mieltä, että voita pitäisi käyttää, vai pitääkö olla margariinia? Hän vastasi, että voi on puhtaampi tuote, eli sitä, mutta kohtuudella.
Tästä päästiinkin sitten kasvisöljyihin, joista luennoitsija teilasi heti kaikenlaiset siemenöljyt (rypsi, auringonkukka jne.), joita ei ainakaan ruoanlaitossa saisi käyttää, koska kun niitä kuumentaa, ne voivat olla jopa haitallisia. Oliiviöljy on kuulemma parempaa, ja sitäkin tulisi pyrkiä käyttämään kuumentamattomana.
Kasvikset, mukaanlukien palkokasvit ja etenkin vihreät kasvikset muodostavat terveellisen ruokavalion perustan. Niitä meilläkin on tarjolla työpaikkaruokalassa runsain määrin, ja niillä täytetään puolet lautasesta, kuten kuuluukin.
Lihaa ja perunaa syödään Irlannissa todella paljon. Työpaikkaruokalassa on yleensä ainakin pari lämminruokavaihtoehtoa, salaattibuffetti ja pari keittovaihtoehtoa. Lihaa pääsääntöisesti on joka päivä, mutta perjantaisin (joka on maanantain ohella minun kotityöpäiväni) on yleensä irlantilaisen tavan mukaan kalaa. Nyt vuoden alusta tosin minunkin viurutukseni on kuultu, catering-firma vaihtui ja kalaa on joskus tiistaisinkin. Silti se liha ja kana tulee ulos korvistani.
Hyvin usein on lämpimänä kasvislisukkeena höyrytettyä parsakaalta/kukkakaalta ja porkkanaa. Tai sitten kuutioitua, höyrytettyä kurpitsaa ja porkkanaa, hyvää sekin. Perunaa on usein kahta sorttia, kuorineen keitettyä (ja ne perunat myös syödään kuorineen) ja perunakroketteja tai ranskalaisia (joita en ikinä halua lautaselleni). Kollegat saattavat ottaa keiton ja kulhollisen perunakroketteja, mikä minun silmääni on aika outoa. Irkut rakastavat perunoitaan, sanoi kollegani Brendan.
Perunoista tuleekin mieleen, ravintoterapeutti puhui myös tärkkelyspitoisen ruoan (peruna, riisi, pasta...) glykeemisestä arvosta. Eli hän suositteli, että niin perunat, pastat, riisit sun muut pitäisi ensin keittää, sitten jäähdyttää nopeasti ja lämmittää ruoaksi. Näin syntyy resistenttiä tärkkelystä, joka ei niinkään nosta verensokeria.
Tässä vaiheessa tuli myös puheeksi se, että verensokeria nostavaa tärkkelystä, sokeria ja rasvoja ei pitäisi kovinkaan yhdistellä. Tähänhän monissa dieeteissä juuri pyritään, koska se juuri nostaa painoa. Vihreät kasvikset ja rasva on parempi yhdistelmä, ja verensokeri pitäisi pitääkin tasaisena, ilman piikkejä siinä.
Palataan taas työpaikkaruokailuun: Toinen pääruokavaihtoehto on enemmän itämaistyylistä, eli varsin usein intialaista riiseineen (ja se ottaa päähän, että riisi on tuota Uncle Ben's -tyylistä, eikä kalliimpaa basmatia tms. josta pidän. Pitää varmaan antaa palautetta asiasta.
Kuitenkin ruoka on omassa keittiössä tehtyä, eikä puolivalmisteista (hinta keitolle 1,40 EUR, pääruoka 4,50 EUR, eli varsin edullista). Tätä tuo ravintoterapeuttikin korosti, siis puhdasta ruokaa, mielellään itse ilman lisäaineita tehtyä.
Tässä olen hyvin pitkälle samaa mieltä, ja ovathan ne liharuoatkin siellä parempia kuin Suomessa, sillä liha on laitumella kasvanutta ja pakastamatonta.
Kalaa luulisi olevan Irkuissa tarjolla enemmän, sillä saarellahan ollaan. Toisaalta onhan se kummallista tuhansien järvien ja pitkän rantalinjan Suomessakin, että liki kaikki kala kalatiskeillä on tuontitavaraa :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!