torstai 22. lokakuuta 2020

Koronajuttuja ja kutiseva päänahka

Dublin siirtyi sitten "punaiselle" koronatoimenpiteiden suhteen, eli koko maa meni jo toiseen lockdowniin eilen. Liikkua saa vain viiden kilometrin säteellä kotoa, ei juhlia, tapaamisia, eikä kapakkailtoja, mikä lienee irkuille aika kova paikka. Minun lähipubini The Bath kuitenkin toimittaa ruokaa ja juomaa kotiin parin kilometrin säteellä, joten jos nyt olisin siellä käyttäisin palvelua hyväkseni.

Lockdownia kestää kuusi viikkoa, ja gardai (poliisi) kuulemma valvoo sitä aika tiukasti. Ajallisestihan tämä oli aika strategisesti suunniteltu juuri Halloween-aikaan, silloin kun hulinat jatkuvat, eikä kukaan taatusti kökötä kotona. Irlanninsuomalaisten palstalla Facessa lockdown kiteytyy tähän yhteen kysymykseen, jonka julkaisen tietystikin anonyymina.


Minulla on lentolippu takaisin 11. tammikuuta, joten nähtäväksi jää, miten tilanne kehittyy. Tässä vielä tämän päivän lukemat siellä. Ei hyvältä näytä.

Sitten toiseen asiaan, eli kuivaan, kutisevaan ja hilseilevään päänahkaan. Väitän omaa ongelmaani osin "stressipäänahaksi", mutta varmaan ilmojen viilenemiselläkin on osansa asiaan, kun ei hiuspohja haudu paksun kuontalon alla sillä tavalla kuin helteillä. Ärsyttävä vaiva.

Kyllähän siihen varmaan jokin ärjy hilseshampoo auttaisi, mutta ajattelin kokeilla hiukan pehmeämpää keinoa (ja hiuspohjaan laitettavia hoitonesteitä tarvittaessa). Päädyin ostamaan halvan markettishampoon.


Enpä tällaista merkkiä muistanutkaan. Helpotti kuitenkin hiuspohjan kutinaa jonkin verran, ja teki hiukset ihanan kuohkeiksi, kiiltäviksi ja pehmeiksi!

Ei hyvän ja toimivan aina tarvitse olla kallista.

2 kommenttia:

  1. Minulla kutisevaan hiuspohjaan on auttanut Neccin shampoo, jota aluksi ostin kampaajaltani mutta nyt olen tilannut Cocopandalta.

    Ei enää vaivaa kutina eikä hilseily ;-D

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!