tiistai 14. maaliskuuta 2017

Sveitsiläistä maailmanmenoa

Kevät on tullut tännekin, ja ilman lämminneet, ihmiset kulkevat jo paljain kintuin, mutta yhtälailla hankalaa kuin on syksyisin aloittaa sukkien käyttö, on minulle hankala luopua sukkahousuista keväisin. Ja kuitenkin sitten kuljen paljain kintuin miltei lumen tuloon saakka talvella. Jotkut asiat eivät näy muuttuvan, asuipa sitten millä leveysasteilla hyvänsä.


Juttelin tänään puolalaisen työkaverini kanssa, joka on asunut Baselissa jo jonkin vuoden ja joka jää kohta äitiyslomalle. Äitiysloma kestää täällä periaatteessa vain neljä kuukautta, ja jos hyvin käy (ja on hyvä neuvottelemaan työnantajan kanssa), saattaa pystyä "lomailemaan" hieman pidempääkin. Edellämainittu työkaveri oli muutama vuosi sitten ensim mäisen lapsensa syntymän jälkeen äitiysvapaalla 11 kuukautta.

Irtisanomissuojaa ei äitiysloman aikana ole, joten useimmat palaavat kiltisti töihin sen neljän kuukauden jälkeen. Kommentoin tähän, että en voisi kuvitellakaan, mikä metakka siitä syntyisi, jos Suomessa joku uraäiti yrittäisi laittaa neljän kuukauden ikäisen lapsensa lastentarhaan mennäkseen töihin.

Kotirouviahan täällä sitten riittääkin mm. tämän takia, sillä vaihtoehtoja ei ole, toisin kuin ensi kuun alusta neljän kuukauden äitiysvapaan jälkeen töihin palaava italialainen kollegani, jonka mies on kotona ja siis ottaa vastuun vauvan hoidosta. Silti tämä systeemi kuulostaa mielestäni hiukan omituiselta

Entäs sitten, jos nainen on yksinhuoltaja, eikä tukiverkkoja ole? Hankala tilanne.

*****
Meillä ei polje Kusti, mutta kulkee posti  - varmaan sähköllä käyviä nämä kulkuneuvot
Samainen puolalainen työkaverini muuten kertoi naapurinsa saaneen sakot, kun oli laittanut tavalliseen roskapussiin (siis se sininen Bebbi-säkki) jotakin sinne kuulumatonta. Hui! Niitäkin kuulemma pengotaan tarkastusmielessä ja roskapussin omistaja oli paljastunut, koska pussissa oli ollut tyhjä kirjekuori, jossa oli osoite ja nimi.

Sakot muuten täällä eivät ole mistään rikkeestä ihan mitään pikkurahoja!

5 kommenttia:

  1. Oho, kuulostaapa jännän lyhyeltä ja aika turvattomaltakin tuo vanhempainvapaa siellä suunnalla :( Varsinkin tuo, ettei irtisanomissuojaa ole..Suomessa on kyllä moni asia niin hyvin! Sakot roskistakin kuulostaa vähän stalkkausmeiningiltä, toisaalta ilmeisesti urbaanilegendan mukaan täällä Suomessa oltaisiin saatu luvattoman kaatopaikan pitjä kiinni kun roskakasasta löytyi yhteystiedot kirjekuoresta tms. :D Mutta on se silti eri asia kuin normaaliin roskikseen päätynyt väärä roska, IMO.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vaan edelleen ihmettelen tuota äitiysloma-asiaa, ja sanon vieläkin, että kyllä asia olisi otsikoissa, jos joku tuore äiti menisi 4 kk:n jälkeen synnytyksestä töihin.

      Poista
    2. Siis otsikoissa siellä Suomessa. Tai yleensäkin Pohjoismaissa.

      Poista
  2. Aika lyhyen oloinen äitiysloma ja monissa maissa vielä lyhyempi. Suomalainen systeemi on siinä suhteessa hyvinkin ylellinen.

    Tuo roskistouhu on tosi omalaatuinen, pistokokeitakin vielä :)

    Paljonko siellä joutuu noin "raskaista" rikkeistä maksamaan? Siis jos kiinni jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienistäkin rikkeistä, mm. ilman lippua ajeleminen julkisilla kulkuneuvoilla, on sakko vähintään 100 CHF (eli miltei sama euroina), joten ei ihan mikään pieni summa.

      Ihmettelen vaan, että kuka maahanmuuttaja sitä lakikirjaa läpi lukee tänne tullessaan! En minäkään tiennyt, että katujen ylittely mistä sattuu voi johtaa sakkoihin! Varmaan on paljon muutakin, mistä minulla ei ole hajuakaan!

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!