sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Syntymäpäiväviikonloppu

Minulla oli perjantaina syntymäpäivä. Kun aamulla seitsemän jälkeen talsin toimistolle, tuli mieleen ostaa maailman ihanimmalle työporukalle kakku, vaikka toimisto onkin aika tyhjä perjantaisin, kun monet tekevät töitä kotona. Olen varmaankin maininnut, että taidan olla ainoa, joka asuu Baselin kaupungissa. Muut asuvat vakituisesti kuka missäkin. Joku käy töissä Baselissa Barcelonasta, joku Amsterdamista, joku Rotterdamista, joku Pariisista, mutta useimmat Baselin maakunnasta tai rajan takaa Ranskasta tai Saksasta.


Kakun ympärille kehkeytyikin mukava aamutuokio, jonka aikana juttua, naurua ja vitsailua riitti. Kakkukin oli äärettömän maukas; pohjalla oli kerros rapeaa, tummaa suklaata, sitten kevyt kakkupohja, jonka paksuus oli vajaa sentti. Sen päällä sitten paksumpi kerros mansikkahyytelöä, jonka päällä taas oli kerros raparperihyytelöä. Juuri täydellinen, eikä liian makeaakaan. Koristeet näette kuvasta! Servetit valitsin työporukan mukaan :D  Kakku muuten oli 12 hengen ja maksoin euroissa parisenkymmentä.

Lähdin viiden tunnin työpäivän jälkeen ja lensin Münchenin kautta Helsinkiin, josta bussilla Turkuun ja mies haki bussilta. En ole edes vielä käynyt omassa kodissani, mutta huomenna ennen lähtöä takaisin kaiketi pitäisi (tai pitääkin). Huominen on Baselissa arkipyhä.


Siinähän se viikonloppu meni taas hiukan liiankin pikaisesti. Eilen illalla oli vieraita, tänään olimme itse kylässä synttäreillä (miehen toistaiseksi nuorin lapsenlapsi viettää synttäreitään samana päivänä kuin minä, mutta virallisesti ne vietettiin tänään). Neljävuotiaan pontevuudella hän oli "tilannut" äidiltään suklaa-vanilja-karkkikakun jo puoli vuotta sitten. Hyvin teki kauppansa ja sanoinkin äidilleen, että Saimasta saisi hyvän makukonsultin jollekin konditorialle.

Tällaista siis täällä tänään! Ruusujakin tuli, sekä mies oli hankkinut kauniin valkokultaisen timanttikaulakorun. Ei valittamista!

2 kommenttia:

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!