lauantai 15. toukokuuta 2021

Ei enää hankalammaksi voi mennä!

Kohta kolme viikkoa on mennyt jäljittäessä jotakin GP:tä (General Practitioner, eli yleislääkäri, jollainen jokaisella on perhelääkärinä), joka voisi laittaa minulle lähetteen verikokeisiin. Suomalaisen hematologin mukaan labrat pitäisi tsekata 2-3 viikon välein, kun täällä olen, ja nyt viimeisistä on kulunut jo kuukausi tässä häslingissä.

Täällä on systeemi kuten UK:ssa; eli health care centerit ovat yleensä yksityisiä, ja sinun tulee olla rekisteröitynyt johonkin niistä. Rekisteröityminen on tosin vapaaehtoista, mutta saadakseen mitään palveluita, se pitää olla. Minä en sitä maahan tullessani yli pari vuotta sitten tehnyt, koska ei tullut mieleen tällainen tilanne.

Nyt kaikki HCC:t ovat täynnä, eivät ota uusia asiakkaita, koska niitä on jonoksi asti. Hematologi Suomessa sanoi, että ainakin sairaalaan voi mennä verikokeille, mutta valitettavasti sinnekään ei pääse ilman lähetettä.

Meni sitten pari viikkoa soitellessa ja meilaillessa sinne ja tänne. Kukaan ei näytä ottavan uusia asiakkaita. Sitten hoksasin soittaa Vhi:lle, joka on yksityinen sairausvakuutusyhtiöni. Siellä saa ilmaiseksi GP:n etäkonsultaatiota, ja sellaisen tilasin. Koska konsultoija on etälääkäripalvelu, tämä lääkäri pystyi vaan neuvomaan, että otan yhteyttä omaan GP:heni (jota siis ei ole), koska heillä ei ole fyysistä osoitetta, jonne verikokeiden tulosten pitäisi lähetteen jälkeen tulla. Tämäkin vielä. Asiakkaalle itselleenhän niitä tuloksia ei voi todellakaan suoraan lähettää.

Kuva: Pixabay

Yksi vaihtoehto hänen mielestään olisi ollut kotitestikitti. Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että suuni loksahti auki hämmästyksestä. Ai että itse ottaisin verinäytteen sormenpäästäni ja lähettäisin sen labraan saaden sitten tulokset ladattavaksi Letsgetcheckedin sivuilta?

Homma kyllä tuntui erittäin epäilyttävältä. Tämän firman myymät kitit ovat aika standardoituja, mutta sieltä kuitenkin löytyisi munuaisten toimintaa mittaava kitti, mutta ei erikseen esimerkiksi veren kalsiumpitoisutta tai muuta tarpeellista mittaavaa. Eli hylkäsin ajatuksen.

Jatkoin netin kampaamista läpi ja vindoin löytyi Webdoctor, josta sai videoikonsultointia. Buukasin ajan, 35 euroa. Sieltä soittelikin sitten puolen tunnin sisällä hyvin empaattinen, vanhempi nais-GP, Edma, joka kirjoitti lähetteen tuotapikaa. 

Yritin sitten buukata näytteenottoajan paikallisesta yliopistosairaalasta, St. Vincent'sistä. Heillä on online-ajanvaraus, mutta ensimmäiset vapaat ajat ovat vasta kesäkuun puolessavälissä! Soitin sinne ja kerroin, että asialla olisi kiire. Ei kuulemma auta. Ellei GP soita ja buukkaa aikaa, ennemmin ei kuulemma pääse.

Otin taas yhteyttä tähän Edmaan ja pyysin apua. Webdoctorin support-tiimiltä tuli meilissä linkki ajanvaraukseen ja ohjeet toimia sen mukaisesti. Tässä vaiheessa alkoi pinnani kiristyä. Kerroin tietäväni asiasta ja soittaneeni sinne sairaalaan jo pariin otteeseen.

Webdoctorilta oli sitten toinen GP päivittänyt lähetteeni ja lisännyt siihen kiireellisyyden ja syyn siihen. Joku oli myös soittanut St. Vincent'siin ja varmistanut, että sen lapun kanssa voisin tulla sinne koska tahansa. Tässä vaiheessa tähän prosessiin oli jo tuhrautunut Webdoctorin kanssa yli kolme päivää.

Menin sitten eilen sinne. Sen lähetteen printtaamisen kanssa oli ongelmia, sillä minulla ei ole täällä kotona printteriä. Toimisto on kiinni, ja sinne pääsee vain johtoryhmän erityisluvalla, erittäin painavasta syystä ja varaamalla työtilan etukäteen netin kautta plus käymällä online-koulutuksen.

Kuulosti turhan monimutkaiselta, enkä voinut tietenkään syyksi kertoa yksityisasioihin liittyvän labralähetteen printtaamisen. Sitten juolahti mieleen, että vastaanotto on tietty auki 24/7, ja siellä on kaksi erittäin ihanaa ihmistä töissä.

Menin siis sen kautta läppärini kanssa ja siellä olikin paikalla toinen vastaanottovirkailija, Gerry, joka ilomielin auttoi kyselemättä ja lappu saatiin printattua mukaan. Samalla kulkukorttini aktivoitiin uudelleen, sillä olinhan ollut yli puoli vuotta poissa toimistolta, ja se oli itsestään deaktivoitunut.

Joku asia siis sujui hyvin tässäkin stoorissa, ja lompsin siitä sitten viereiseen St. Vincent'siin, jossa pääsin verikokeeseen jonottelematta.

Niin että Suomessa asiat sujuvat todella hyvin täkäläiseen verrattuna!!! Vielä en osaa sanoa, millainen lasku St. Vincent'sistä tulee. Kallistahan täällä on kaikki, jopa julkinen terveydenhuolto (joka on aika olematon), mutta onhan minulla vakuutus, joka täällä pitää olla kaikilla, koska esimerkiksi työterveyshuoltoa ei ole ollenkaan.

1 kommentti:

  1. Tsemppiä! <3 Toivottavasti lasku ei ole turhan iso.
    Laitoin sinulle vastausta kommenttiisi blogiin Laulava aurinko erämaassa :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!