Takkuinen paluu Saksaan

Tulin eilen takaisin tänne Saksaan ja kylläpä piti ollakin takkuinen reissu! Turun lentoasemalla oli joku ihan uusi lähtöselvitysihminen, joka oli vanhan nipotädin ohjeistuksen alaisena. Tämä vanhempi tätsy on todella nipo, joskus aikoinaan lähdin vähän lyhyellä varoitusajalla Intiaan työmatkalle, ja passini kävi Helsingissä Intian suurlähetystössä viisumia varten. Työmatkalle mukaan lähtenyt työkaverini lupasi tuoda sen Helsinki-Vantaan kentälle, ja Turun kentällä tämä sama täti ei suostunut poletoimaan matkalaukkuani Mumbaihin saakka, koska - niin - minulla ei ollut sitä passia ja viisumia.

Helsingin kentällä oli vaihtoaika Frankfurtin koneeseen todella lyhyt, eli oli aika kiire lunastaa laukku hihnalta ja mennä uudelleen sen pahuksen passin kanssa lähtöselvitykseen, jossa sitten kapsäkki saatiin poletoitua sinne määränpäähän saakka.

Minulla oli eilen business-luokan lippu, ja sattuikin, että laukussa oli kolme kiloa ylipainoa. Lipulla sai mukaansa kaksi 23 kilon laukkua, mutta tämä yksi siis oli 26 kiloa. Lisälasku: 45 euroa, eli siinä tuli kiloille hintaa. Päälle saarna: muista sitten kun palaat, että laukussa saa olla vain 23 kiloa! No en nyt ajatellut ihan heti palata (eikä ainakaan saman lastin kanssa), koska satun asumaan Saksassa.

Matkustan muuten pääsääntöisesti business-lipulla, eikä muutamasta lisäkilosta ole vielä koskaan rutistu. Uutenavuotena, kun tulin tänne Saksaan, sama laukku painoi kolmisenkymmentä kiloa, mutta ei siitä kukaan huomautellut, saatika että olisi tullut mitään lisäveloitusta.

Turun lentoaseman aulassa muuten oli vanhan Fouga Magisterin nokka! Minulla on sattuneesta syystä sydämessä soft spot näihin kaikkiin lentäviin vehkeisiin kun olen niitten keskellä "kasvanut" (ja ei, ei ole lentäjiä perheessä, ystäväpiirissä niitä on kyllä ollut), joten kävin tutkimassa sitä tarkkaan. Kylläpä tuo kabiini onkin pieni! Miten sinne lentäjä edes mahtuu?! Mielenkiintoinen vehje! Ei saa lentäjällä olla ahtaanpaikankammoa!

Arlandassa oli kolme tuntia aikaa istua business-loungessa syömässä. Jos jotakin pitää kehua, niin siellä on aina hyviä keittoja. Salaa toivoin, että tarjolla olisi parsakaalikeittoa, sillä se on siellä erityisen herkullista. No ei ollut, vaan oli "kermaista pinaattikeittoa, joka oli maustettu aniksella". 

Siis olipas ihan järisyttävän hyvää! Ei nyt ihan ensimmäisenä tulisi mieleen parittaa pinaattia ja anista, mutta tässä olivat maut kohdallaan ja söinkin kokonaista kolme kipollista. Pitääpä yrittää tehdä tätä kotonakin. Maku oli aika ärjy, mutta todella herkullinen.

Kun olin saanut yhden Bregott-päällysteisen näkkärinpalan pudotettua voipuoli alaspäin rinnuksilleni, juonut kaksi vaniljalattea ja syönyt liki kymmenen hillopikkuleipää kyllästyin loungessa istumiseen ja ajattelin lähteä shoppailemaan. Sitä en siis ikinä harrasta lentokentillä, mutta nyt sen tein ja ostinkin jotakin (siitä erillinen postaus).

Kävin vielä matkalla lähtöportille (joka tietty oli aivan täysin eri suunnassa kuin portti, jonne olin saapunut) kittaamassa yhden kahvin ja seuraan änkesi ihan tuntematon tanskalainen mies, jonka kanssa ehdittiin höpötellä tunti ja miltei myöhästyin lennoltani. Tämä juttutuokio piristi minua todella paljon! Kentillä tapaa kyllä mielenkiintoisia ihmisiä!

Düsseldorfissa laukku ilmestyi hihnalle aivan ällistyttävän nopeasti ja sielläkin oli odotteluaikaa, koska olin varmuuden vuoksi varannut lipun viimeiseen Aacheniin menevään junaan, eikä sitä saanut mitenkään vaihdettua aikaisempaan.

Kävin pizzalla ja se olikin paras pizza pitkään aikaan. Tosin en jaksanut kuin hiukan sitä nähertää, mutta se pakattiin laatikkoon ja suunnistin kentän rautatieasemalle.

Olin siellä todella ajoissa ja juttelin (alkaa tämä saksan kielikin jotenkin sujua!) vieressä penkillä istuvan vanhan naisen ja hänen ainokaisen tyttärensä kanssa. He lähtivät Koblenzin junalla ja jäin odottelemaan rutkasti myöhässä olevaa Aachenin junaa.

Tulihan se vihdoin, mutta asemalaiturille ei ollut merkitty pysähtymispaikkaa, mikä monasti asemilla on. Eli juna jäi kauemmaksi kuin arvelin ja jouduin juoksemaan pakaasieni kanssa. Valitettavasti pysähdys oli vain muutaman sekunnin, ja kun ehdin oven taakse, ei sitä enää avattukaan. Paukutin kämmenellä ikkunaan mutta virkailijat oven takana vaan levittelivät käsiään. Niin juna lähti ilman minua 😢.

En kyllä ymmärrä, miten tällaista voi sattua!!!! Deutsche Bahn tosin ei ole mitenkään kuuluisa toimivuudestaan saatika hyvästä palvelustaan!

Ainoa vaihtoehto oli ottaa taksi, joka sitten maksoi 260 euroa. Kyllä hiukan sapetti. Täytyy tsekata viikolla , voisiko asiaa reklamoida mitenkään!

Onneksi muuten oli käteistä lompsassa, täällä kun ei aina kortti käy kaikissa paikoissa, eikä ainakaan olisi käynyt tässä taksissa.

Samalla taksimatkalla sai sitten ylimääräisen kielikylvyn, koska kuski oli todella puhelias. Suorastaan päätä kivisti jo siinä vaiheessa kun päästiin perille.

Kaiken kruununa, kun nousin taksista ulos, autoon tunki kolme huumehörhöä. Tai joissain kamoissa nämä kolme äijää kyllä olivat, en tiedä, miten kuski heistä selvisi, sillä hävisin paikalta sisään niin pian kuin ehdin. Tässä katedraalin ympärillä on muuten usein varsin epämääräistä porukkaa, ja oli vielä niin myöhäkin, reilusti yli puolenyön.

Että minä inhoan matkustamista, enkä voi käsittää, että niinkin kauan tein hommaa, jossa oli 2-3 ulkomaanmatkaa viikossa. Nykyään ei kyllä tulisi mitään.

Ensi viikolla sitten työmatkalle Baseliin kolmen kemistikollegan kanssa. Huhhahhei vaan sillekin.

Mukavaa viikonloppua!