Tämä postaus on vanha, alkuperäinen on postattu tiistai 30. elokuuta 2022. Arvelin, että se saattaa kiinnostaa edelleen.
Eräässä vuoden 2019 Kemia-lehdessä (7/2019) oli mielenkiintoinen artikkeli luonnonkosmetiikassa käytetyistä tuoksuaineksista. Referoinpa sitä hiukan tässä höystettynä omilla ajatuksillani.
 |
| Photo by Bundo Kim on Unsplash |
Luonnonkosmetiikan määritelmä on aika venyvä. Sertifikaatteja on monenlaisia, mutta yhteistä niille on se, että ainekset tulevat luonnosta, poislukien maaöljypohjaiset kemikaalit. Eläinperäisiä aineita ei voi käyttää ja tuotantomenetelmistä saatetaan sallia vain kylmäpuristus, tislaus ja uuttaminen. Yleensäottaen luonnonkosmetiikan raaka-aineiden tulisi olla mahdollisimman vähän muokattuja, joten useimpia teollisuuden prosesseja ei voi käyttää.
Viimeisen sadan vuoden aikana synteettisten molekyylien määrä on radikaalisti kasvanut. Se on tehnyt mahdolliseksi luoda lukuisia uusia tuoksuja. Esimerkiksi Chanel keksi vuonna 1921 lisätä ruusun ja jasmiinin luonnollisiin aineksiin synteettistä alifaattista aldehydiä, ja näin ikoninen Chanel N°5 oli syntynyt. Uusien molekyylien myötä pystyttiin valmistamaan suhteellisen edullista ja ennennäkemättömän hyvälaatuista kosmetiikkaa.
Luonnonkosmetiikkabuumi alkoi varsinaisesti levitä vasta vuonna 2004 lähinnä bloggareitten toimesta. Vuonna 2017 USAssa tehdyn markkinatutkimuksen mukaan 20% kuluttajista osti vain luonnollisia hajuvesiä ja yli 40% suosi vain luonnonkosmetiikkaa. Luvut ovat kasvamaan päin myös Euroopassa.
Luonnollisilla ainesosilla on myös haittapuolensa, vaikka taatusti luonnollisia aineita äkkipäätä luulisi turvallisiksi. Yleisimpiä näistä ongelmista ovat allergiat (mm. kosketusallergia), ja niihin voi lukea myös tuoksuallergiat. Toistaiseksi ei ole olemassa kattavaa listaa kaikista allergiaa aiheuttavista aineista, eikä sellaista voisikaan olla, sillä mikä tahansa aine voi olla allergiaa aiheuttava. Näitä on valitettavan paljon luonnollisissa ainesosissa.
 |
| Photo by Samuel Regan-Asante on Unsplash |
Raaka-aineiden saatavuus on toinen ongelma. Alla pari esimerkkiä.
Saatavuusongelma koskee mm. vaniljaa, santelipuuta, patsulia ja tuoksupuuta. Etenkin santelipuun kysyntä ylittää tarjonnan. Öljyä saadaan vasta 30-60 -vuotiaasta puusta.
Intia on santelipuuöljyn suurin tuottajamaa, ja maa on rajoittanut santelipuun vientiä, sillä jos sitä viljeltäisiin enemmän, se tarkoittaisi myös sitä, että olisi vähemmän pinta-alaa viljellä ruokaa. Tämä on iso (eettinen) ongelma ja se koskee myös monia muita raaka-aineita, ei yksinomaan tuoksuja.
Vanilja saanti on myös ongelmallista. Kosmetiikassa (ja ruoassa) käytettävä vaniljankorvike on tavallisesti vaniljasta saatava yhdiste, vanilliini. Vain 1% näistä tulee aineen alkuperäisestä lähteestä eli vaniljaorkideasta. Eli on kehitettävä muita keinoja tuottaa vaniljaa tuoksu- ja makuaineeksi. Nykyään valmistetaan kuusesta vanilliinia kosmetiikkateollisuuden käyttöön. Muitakin puuperäisiä vaniljan korvikkeita pyritään kehittämään. Näissäkin tietty voi tulla joidenkin sertifikaattien myöntämistä rajoittavia valmistusmenetelmiä vastaan.
Myski, ja siitä saatava muskoni ovat myös yleinen tuoksujen ainesosa, jota saadaan myskihärkien myskirauhasista. Se on siis eläinperäistä ja sitäpaitsi myskihärätkin ovat nykyään uhanalaisia.
Tätä nykyä käytettävät myskinkorvikkeet ovat kaikki synteettisiä, eli niitä ei voi käyttää luonnonkosmetiikassa. Myskin tapaista ainetta tosin voidaan valmistaa Andeilla kasvavan myskimalvan siemenistä, mutta tässä vastaan tulee todella korkea hinta.
Myskiäkin haasteellisempi aine on ambra, joka on kaskelotin eritettä, eli kallista ja harvinaista eläinperäistä ainetta. Ambran tapaista "korviketta", ambroksidia, saadaan muskatelli- eli myskisalviasta, jota viljellään erityisesti USAn Etelä-Carolinassa. Ambroksidi ei kuitenkaan ole ihan yksi yhteen oikean ja luonnollisen ambran kanssa.
Yksi keino saada luonnonkosmetiikalle synteettisten tuotteiden ominaisuudet saattaisi olla aineiden käsittely mikrobien avulla. Tätä on jo tehtykin pienessä mittakaavassa, mutta se vaatii yhä tutkimustyötä. Koska mikrobit ovat yhtä luonnollisia kuin kasvit, ne saatettaisiin ehkä hyväksyä luonnollisiksi prosessin apuvälineeksi, ja tämä taas antaisi enemmän liikkumavaraa valmistusmenetelmien suhteen.
Mitä ajatuksia kirjoitus teissä herätti?
Mulla on ollut vuosia migreeni niin pahana että olen joutunut lahjoittamaan todella arvokkaita pulloja pois. Dior, Louis Vuitton, Elisabeth Arden jne.
VastaaPoistaNyt kun on kunnollinen estolääkitys päällä ja HRT, voin hyvänä päivänä pienen sipaisun laittaa hajuvettä.
Olen todennut että en haali yhtä pulloa enempää tuoksua kaappeihini, vaan käytän yhtä kerrallaan. Voi mennä viikkoja, ellei jopa muutama kuukausi, että en laita hajuvettä ollenkaan.
Töissä toimistolla ei katsota hyvällä jos laittaisi hajuvettä, siellä on hajuyliherkkää porukkaa, teatteriin ja muihin yleisötapahtumiin en laita myöskään hajuvettä.
Täällä Berliinin etätöissä olen huomannut että mitä tummempi ihonväri, sen varmimmin on tooodella paljon hajuvettä laitettu, kun tulee kaupungilla vastaan.
Kauniita ja hyvin laitettuja naisia, mutta se hajustemäärä on melkoinen.
Kävin uteliaisuuttani KaDeVe luksustavaratalossa haistelemassa Baccarat Rougea. Tuo maailmalla mainetta hyvin paljon niittänyt tuoksu, niin pitihän se käydä tuoksuttelemassa. Aivan ihana.
Vaikkakin aika voimakas. Täysin synteettinen.
No onko se synteettinen huonompi kuin luonnonmukaisempi mielestäni?
Kyllä ja ei.
Sitähän tunkee kroppaansa aika voimallisesti kaikenlaista synteettistä ainetta ihan joka päivä. Pistää jopa suuhunsa synteettisiä hammastahnoja.
Minä haluan luottaa systeemiin, ja mennä sitä keskikaistaa.
Käytän aineita, jotka on joku virasto jossain hyväksynyt ihmiselle käytettävissä olevaksi tuotteeksi.
Se on selvää että syövät ja muut on varmasti lisääntynyt osittain myös näistä. Mutta hengittäminenkään ei ole terveellistä, ainakaan autojen ja tehtaiden lähettyvillä.
Nina
Migreeni on kyllä tylsä vaiva, voin kuvitella.
PoistaJoskus silloin, kun lentokenttien tax-freessä sai vielä haistella ja kokeilla hajuvesiä, jouduin lentokoneessa istumaan sellaisen naisihmisen viereen, joka oli varmaan suihkutellut kaikki testerit läpi. Minä en tuoksuista yleensä ole moksiskaan, mutta silloin silmäni vuosivat ja tuntui, että henkikään ei oikein kulkenut. Joku lentoemännistä sitten järkkäsi paikan vaihdon muutaman rivin päähän ja se homma rakesi sillä. Mutta olipa aika epämiellyttävä kokemus.
Voisin kuvitella, että ihminen on kyllä hajustanut itseään pitkään esimerkiksi tuoksuvilla voiteilla ja ruusuveden kaltaisilla uutetuilla tuoksuilla. Ne mieltäisin ehkä enemmän "luonnonkosmetiikaksi" tuoksuissa kuin alkoholi-pohjaisen hajuveden. Mutta täytyy myöntää, että kokeilin joskus muutama vuosi sitten muutamaa luonnonkosmetiikaksi luokiteltua hajuvettä. Tarkoituksenani oli siihen aikaan löytää ylipäänsä uusi tuoksumaailmaltaan yksinkertainen ja hyvä hajuvesi. Mutta nuo kokeilut luonnonkosmetiikka-tuoksujen kanssa päättyivät lähinnä pettymyksiin ja pahimmillaan pahanhajuiseen ihoon. Teksti kyllä avasi hyvin syitä, miksi niin kävi. Aika moni ihollani hyvin toimivasta hajuvedestä sisältää raaka-aineita, jotka olivat tuossa luonnonkosmetiikassa kiellettyjen listalla (tätä en tosin tiennyt aiemmin). Ja niiltä osin kuin kokemus oli laimea (heh), tämän tekstin perusteella voi olettaa, että kohtuullinen hinta ja kestävään hyvään tuoksuun tarvittava raaka-aineiden määrä eivät noilla menetelmillä varmastikaan kohtaa. Eniten jäin taas miettimään koko luonnonkosmetiikan genreä ja sen markkinointia. Tämä sinun tekstisikin lainaa kemianteollisuuden alan julkaisua, jossa lopulta eroksi kiteytyi se, että jos haluaa lopputuotteeksi tulevan hajuveden olevan "luonnonkosmetiikkaa", pitää välttää tiettyjä menetelmiä ja raaka-aineita. Oli kyllä todella virkistävä lukea välillä faktojakin, koska tähän aiheeseen liittyy niin vahvoja markkinoinnin muokkaamia mielikuvia. -q
VastaaPoistaMinulla oli joskus joku luomulaatuinen hajuvesi, ja se valitettavasti meni aika äkkiä piloille ja tuoksu muuttui todella kammottavaksi.
PoistaToisaalta sitten minulla on varastossani joksus kymmeniä vuosia sitten Romaniasta tuotu ampulli luomuruusuöljyä, ja se on kumma kyllä säilynyt erittäin hyvin. Joskus harvoin raaskin sitä käyttää.