Näytetään tekstit, joissa on tunniste Schaebens. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Schaebens. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Niitänäitä

Mikä stressi! Koronapandemiasta ei juurikaan kukaan puhu enää mitään, mutta silloin kun se alkoi, tulin Suomeen ja jumituin sinne. Pikkusiskokin löytyi kotoaan kuolleena paluuta seuraavana päivänä, tosin koronalla ei liene ollut mitään osuutta siihen kuolemaan. Järkyttävä aamu oli kuitenkin saavuttuani Suomeen noin kolmen aikaan aamuyöstä.

Aika vierähti siis Suomessa ja kun tämä krooninen sairauteni nosti päätään, piti käydä purkamassa asunto Dublinissa ja siinä rytäkässä jäi muutama kassillinen tavaraa ystävien hoteisiin. Ei kukaan ajatellut, että menee näin kauan, että sain edes organisoitua tavarat pois, ja kipakka ystäväni Mary on tehnyt elämäni todella hankalaksi viime viikkoina. Vaikka hän sanoi alun alkaen, että ne tavarat saavat olla siellä niin kauan kuin tarvitsee. Heillä kun on iso talo ja ne olivat kuulemma vaan ullakolla.

Long story...olin itse aikonut ne hakea tai sitten vaan muuttaa takaisin, mutta viimeksimainittu olisi ollut todella horror-vaihtoehto. Karmea paikka asua koko maa. Tosin ihmiset tosin siellä pääsääntöisesti ystävällisiä.

Ihan vaan tiedoksi, että jos tarvitsee lähetellä tavaraa paikasta A paikkaan B, tai matkatavaroita (tämä yleensä halvempi kuin halpislentoyhtiöiden ruumalaukkumaksut), niin käyttäkää vaikka Shipmybag-nimistä firmaa.

*****

Milloinkas muuten sanoinkaan, että kosmetiikan pakkauksella ei ole mitään väliä? No sillä on väliä, miten se on pakattu, mutta ei niinkään, miltä se pakkaus näyttää.

Ensiksimainittuun pääsee oikeastaan tutustumaan vasta kun on tuotteen ostanut, mutta pakkauksen ulkonäkö on se, mikä houkuttaa ostamaan.


Tuli vaan tämäkin mieleen, kun kävin Dm:issa, ja siellä oli kauniisti aseteltu Ebelinin kynsiviilat samaan hyllyyn Balean hiustuotteiden kanssa. Ai kun ihanat ja yhteensopivat sävyt ja kuviot! Schaebens-merkkiset, AHA-pitoiset, kuorivat mansikka-peel-off -naamiot kruunasivat koko reissun.

Kaikki nämä on hyväksi todettu! Schaebensin kosmetiikkaahan saa Suomestakin ihan marketeista.

*****
Btw. Minun kulmiini tehtiin microblading Dublinissa kesällä 2019. Nyt se on hiukan kulahtanut ja siinä on hienoisia aukkoja. 

Buukkasin konsultaation uuteen pigmentointiin täällä Aachenissa BeautyBarissa Eilendorfissa. Hmm. Siellä konsultti arveli edelliseen microbladingiin käytetyn halpoja värejä, vaikka minun muistikuvani mukaan silloinen tekijä vakuutti käyttävänsä vain parhaita pigmenttejä.

Joka tapauksessa microblading ei ole ikuinen, enkä edes muista mitä ainetta Luciana Dublinissa silloin käytti.

BeautyBarin Sissi joka tapauksessa kertoi markkinoiden parhaan pigmentin olevan PHI Brows. Tiedoksi teillekin.

En ihan tiedä mitä tässä uskoisi. Microblading ei ole ikuinen, ja jokainen varmaankin kehuu itse käyttämiään tuotteita/pigmenttejä?

Kertokaapa teidän kokemuksianne microbladingista, jos olette sellaisen ottaneet kulmiinne!!!

torstai 5. tammikuuta 2023

Pienenpieniä ostoksia Dm:stä

Yksi Dm:n (Drogeriemarkt) myymälä on tuossa kulman takana, ja menin hakemaan sieltä nästyykejä, kun pukkaa flunssaa päälle. Kaikkea muuta sitten tulikin hankittua, mutta ne nenäliinat unohtuivat kauppaan 😡. Pitää mennä aamulla sen kautta.

Kasvojeni iho on jostakin syystä ollut ihan rutikuiva. Syytin aluksi lentojen aikana vaikuttanutta koneen kuivaa ilmaa, mutta kyllähän senkin pitäisi jo olla hoidolla ohi. Täällä taas ilmankosteus on ollut ihan tapissaan, joten syy on ihan muualla.

Ostin Schaebensin edullisia naamioita, kaksi voidemaista koko kasvoille, silmänalusgeelinaamioita ja kaksi neljän annoksen pussia voidemaista huuli- ja silmänympärysnaamiota. Yhdestä on jo yksi pikkupussukka kulutettu. 

Unohdin sitten kulmageelini kotiin, tai sitten se on piiloutunut hyvin jonnekin laukun pohjille. En ole vielä ihan kaikkia tavaroitani purkanut kaappeihin. Catricen Volume & Lift -kulmamaskara ei maksanut paljoa, joten ostin sen. Hyvin pelittää. Maskarasta on vaaleampi ja väritönkin versio. Se on vedenkestävä ja myös tuuhentaa kulmia.

Samassa rytäkässä koriin lensi Essencen vedenkestävä Lash Princess. En kyllä tiedä, miksi tämän ostin, kun en varsinaisesti uutta ripsaria tarvitse, mutta siinä se nyt on.

Suomessa ennen lähtöäni lahjoitin pois puoli sangollista kynsilakkoja, niinpä niitä ei montaa jäänyt ja nekin vähät unohtuivat kotiin. Osin Essencen Happily Ever After -geelilakan (sävy CDBBR), ja Dm:n oman Trend It Up -sarjan Super Shine & Stay -lakan sävyä 730. Kaipa tuo numero on sävyn numero... Siihen vielä päällyslakka samaa sarjaa. En ole ikinä ennen huomannutkaan, että Dm:llä on tällainen oma meikkisarja.

Shampookin piti hankkia, ja ostin Speick-merkkisen palashampoon, luonnonkosmetiikkaa.

Jaa niin, oli ihan unohtua... Hoksasin alelaarissa myös Essencen Hydro Hero Primerin ja ajattelin kokeilla, josko se pelittäisi kuivalle iholle kosteuttavana tekijänä. Siinä on nimensä mukaan hyaluronihappoa ja lisänä kurkku-uutetta.

Viimeiseksi myös luonnonkosmetiikkaa, eli Alverden (myydäänkö tätä muuten Suomessa missään?) kaksi mineraalimeikkivoidetta. Tämäkin taitaa olla Dm:n oma sarja? Nämä ovat puolipeittäviä, enkä osannut päättää kumman sävyn ottaisin, niin otin molemmat, eli 01 Naturelle ja 03 Beige Rose. Ehkä laitan niistä postausta sitten kokeiltuani erikseen.

Oliko mukana mitään sinua kiinnostavaa?

Jos nyt huomenna saisi ostettua ne nenuliinat töihin mennessä 😓, eikä ostelisi alelaareista enää mitään humputuksia.

sunnuntai 7. elokuuta 2022

C-vitamiini ihonhoidossa (+ muutama C-vitamiiniseerumi)

C-vitamiini on ehkä tehokkain antioksidantti, mitä kosmetiikassa käytetään. Se neutraloi vapaita radikaaleja ja suojaa ihoa UV-säteilyltä ja ympäristön aiheuttamilta stressitekijöiltä (ilmansaasteet). 

Sen sanotaan kirkastavan ihon sävyä ja vaalentavan arpia ja auringon aiheuttamia maksaläiskiä. Se myös estää tällaisten maksaläiskien syntymistä, joten näin kesällä käytettynä se on varsin hyväksi iholle. C-vitamiini myös estää ja hoitaa epäpuhtauksia iholla.

Kosmetiikassa käytetään pääasiassa kolmea eri C-vitamiinityyppiä eli levoaskorbiinihappoa* (L-ascorbic acid tai vain ascorbic acid), etyyliaskorbiinihappoa ja magnesiumaskorbyylifosfaattia (magnesium ascorbyl phosphate). Levoaskorbiinihappo* on tehokkain ja antioksidanttisin C-vitamiinityypeistä, ja magnesiumaskorbyyli taas hellävaraisin ja kosteuttavin, kun taas etyyliaskorbiinihappo lienee se stabiilein muoto. 

Toimivat topikaaliset C-vitamiinituotteet sisältävät tehoainetta vähintään 10%. Tällä pitoisuudella on hyvä aloittaa ja edetä siitä sitten pikkuhiljaa vahvempaan, kun iho tottuu.

Magnesiumaskorbyylifosfaattimuodossa askorbiinihappo on sidottu magnesiumsuolaan, mikä parantaa sen stabiiliutta etenkin vesipohjaisissa liuoksissa, ja sama pätee myös öljypohjaisiin valmisteisiin, sillä aine on myös lipofiilinen.

C-vitamiinia sisältävät valmisteet ovat epästabiileja hyvin herkkiä pilaantumaan, ja ne pitäisi vähintään säilyttää valolta hyvin suojattuina. Olisi hyvä myös käyttää ne nopeasti pakkauksen avaamisen jälkeen.

C-vitamiinituotteiden kanssa pitäisi välttää aurinkoa, tai ainakin käyttää hyvää aurinkosuojaa. Vaikka sanotaan, että niiden kanssa ei saisi käyttää happoja (AHA, BHA, PHA), niin se johtuu lähinnä siitä, että harvan iho kestää näitä molempia samalla kertaa, poislukien ehkä PHA, joka on todella hellävaraista.

Katsastetaanpa muutama C-vitamiiniseerumi.

Biovene Age -Defying Radiance Serum Organic Lemon 10% Vitamin C sisältää nimensä mukaisesti 10% natriumaskorbyylifosfaattia ja luomuviljeltyä sitruunaa. Seerumi on erittäin ohutta, rasvatonta, ja rusehtava väri saa epäilemään sen olevan hapettunutta. Ilmeisesti se ei sitä kuitenkaan sitä ole. Koostumus on luonnollinen ilman mikromuoveja, ftalaatteja, formaldehydejä, oksibentsonia, hydrokinonia, triklosaania tai triklokarbaania. Pakkaus on kierrätettävä. Tätä edullista seerumia myyvät mm. Lyko ja Cocopanda.


Medik8 Super C Ferulic -seerumi sisältää nimensä mukaan myös ferulahappoa, joka sopiikin hyvin C-vitamiinin seuraksi. Ferulahappo buustaa sekä C-vitamiinin, että seerumissa olevan E-vitamiinin toimivuutta iholla. Ferulahappo myös tekee C-vitamiinista stabiilimpaa ja parantaa C-vitamiinin antamaa valosuojaa. Se myös toimii säilöntäaineena ja muuten se on ominaisuuksiltaan hiukan samanlainen kuin C-vitamiini. Seerumissa on myös antioksidattista kurkumaa. 

Tässä seerumissa on tämän katsauksen korkein C-vitamiinipitoisuus, eli 30%. Ainoa negatiivinen puoli on seerumin jäätävä hinta. Tätä saa mm. Skincitystä ja Yliopiston apteekista. Toistaiseksi minulle ei ole selvinnyt, miksi tuotteessa on mitta-asteikolla varustettu pipetti.

Bielendan Super Power Mezo Serum sisältää 15% C-vitamiinia (etyyliaskorbiinihappo, joka on aika stabiilia). Koostumukseltaan se on kirkas ja geelimäinen. C-vitamiinin lisäksi siinä on mm. niasiiniamidia, glukonolaktonia ja betaiinia. Glukonolaktoni on itse asiassa polyhydroksihappo (PHA), joka ei ärsytä ja sopii näin herkimmällekin iholle. Se toimii antioksidanttina, estää ihoa vanhentavaa glykaatiota ja vahvistaa ihon kuntoa sekä vähentää ihon ärtyvyyttä ja punoitusta pidempään käytettynä. Se myös sitoo kosteutta iholle ja kuorii sitä kevyesti. Bielendaa myyvät monet nettikaupat, mm. Cocopanda, Hobbyhall ja Notino.

Novexpert Booster Vitamin C:n C-vitamiini on myös etyyliaskorbiinihappomuodossa. Siinä on 25% C-vitamiinia ja mm. glyseriiniä, afrikkalaista koivua ja ihoa rauhoittavaa, anti-inflammatorista, antioksidanttista ja ihon vanhenemista hidastavaa bisabololia sekä hyaluronihappoa. Toisin kuin muut aiemmin esitellyt seerumit, tämä on pakattu pumppupulloon, koska se on paksuin näistä seerumeista. Tätä löytyy (netti)apteekeista, marketeista ja kosmetiikkamyymälöistä, saatavuus on todella hyvä.


Sokerina pohjalla ovat  Schaebens Vitamin C -ampullit. Näitä on paketissa viisi kappaletta ja niissä on öljypohja (mm. jojoba, manteli). C-vitamiini on askorbyylitetraisopalmitaattia, joka on öljyyn liukenevaa ja jota sen takia voidaan ihoa ärsyttämättä käyttää isoja pitoisuuksia. Tuotteen C-vitamiinipitoisuutta ei tosin pakkauksessa mainita. Paketista riittää viiteen käyttökertaan ja tuotetta myyvät esim. Citymarketit ja pakkaus maksaa muutaman euron, eli tästä on hyvä aloittaa C-vitamiinituotteiden kokeilu. Tuote on vegaaninen.

Käytätkö sinä C-vitamiinikosmetiikkaa?

* Molekyyleistä saattaa olla sekä levo- ("vasen") ja dex ("oikea") -muoto, jotka ovat kuin kahden käden hansikkaat, eli peilikuvia toisiinsa nähden. Näillä on usein erilainen teho.