Niitänäitä

Mulla on mennyt ääni tänään. Huomenna olisi kesän viimeinen jazz-sitsi Taidemuseolla, joten pitäisi saada ääni takaisin siksi. Olen menossa sinne yhden ihanan tyypin kanssa, ja sinne tulee muitakin ystäviäni.

Olin eilen lounaalla jokirannassa entisen Wärtsilän nosturin alla olevassa ravintola Nobissa entisen opettajaporukkani kanssa. Siis vedin tätä porukkaa, joka opetti maahanmuuttajanaisille suomen kieltä. Osa meistä oli ammattiopettajia oa sitten mukana oli meitä muitakin, kuten minä ja lääkärikaverini Laura.

Nobi tarjoaa ns. fuusioruokaa, ja söin ylläolevan Pantai Meat Loafin, eli chilillä maustettua lihamureketta, pippurikastiketta ja manteliperunaa. Oli oikein maukas annos. Jälkkärinä oli oliiviöljy-basilikajäätelöä. 

Näkymät Nobin lasiterassiltakin olivat aika hyvät. Sitten tietystikin eksyimme Rositalle (ent. Esposito) drinksuille Daisy Ladiesin toiminnanjohtaja Hissun kanssa, ja siinähän se sitten meni äänikin nauraa rätkättäessämme. Toivottavasti äänihuulet toipuvat huomiseksi.

Maanantaina olin lounastelemassa ravintola Vivessä tämän edellämainitun mieshenkilön kanssa. Kalakeitto 2.0 oli oikeinkin maukas, ja niin oli kuulemma seuralaisenkin pihvi, joka tarjottiin mustaherukka-punaviinikastikkeen kanssa. Tätäkin ravintolaa voin suositella Turussa. Kalakeitossa muuten oli savustettua ja pikkelöityä porkkanaa.

Turussa auki olevaan Banksyn näyttelyyn oli hyvin opasteita jalkakäytävillä. Siellähän ei kuulemma ole ainoatakaan alkuperäistä Banksyn työtä. Siksi olen oillut hiukan epäröivälla mielellä siellä käynnin suhteen. Mutta katsotaan. Ja täällä Turussa kun ollaan, ratikkakeskustelu käy edelleen kuumana.

Ratikkaan kyllä on rahaa, mutta ei 30 k:n avustukseen nyt vuoden loppuun mennessä alasajettavalle Daisy Ladies ry:lle. Harmillista.

Turku työllä rakennetaan on kuvanveistäjä Kari Juvan vuonna 1987 paljastettu pronssiveistos Turun Barkerinpuistossa osoitteessa Linnankatu 46.

Syksykin alkaa osoittaa ensimmäisiä merkkejään. En tykkää.

Jos ei heilaa helluntaina...

Helluntaikin sitten oli ja meni. Ilman heilaa 🤣. "Viraabelisellainen", jonka kanssa tässä nyt olen aikaa viettänyt, karkasi kotikonnuilleen ruotsinkieliselle Uudellemaalle. Oltiin toki yhteyksissä päivän mittaan. Eikä siis meillä mitään suhdetta ole, hän on vaan mukava ja fiksu ystävä, tohtorismies.

Kaikista hulluin juttu tapahtui kuitenkin helluntain alla. Elämääni putkahti mies menneisyydestä. Ruotsalainen juristi, jonka tunnen työni kautta. Silloin kipinöi, mutta koska hänellä oli silloin vaimo, ei asia edennyt koskaan juttuseuraa pidemmälle. Harvakseltaan olemme olleet yhteyksissä ja nyt sitten tuota vaimoa ei enää ole kuvioissa, ei ole ollut hetkeen aikaan. 

Hän vaan kyseli tarkkaan, että olenko sinkku ja mitä haluan elämältä. Katsotaan. Hän tiesi toki tästä viimesyksyisestä kumppanini kuolemasta.

Kävin eilen illalla yksikseni ravintolassa syömässä tapaslautasen. Mietin samalla maailmanmenoa. Asiaa alusti hauska puhelu toisen miespuolisen ystäväni kanssa. Minua nauratti suunnattomasti, kun hän kertoi deittailukokemuksistaan. naiset kuulemma joko lähettelevät jostain 80-luvulta peräisin olevia kuviaan tai kukkien ja kissojen kuvia.

No miehet sitten puolestaan lähettelevät autojen, prätkien ja kalojen kuvia. Viime viikonloppuna sain kalastavilta miespuolisilta ystäviltäni kolme hauen kuvaa. Ilahtuisin ehkä enemmän, jos ne hauet olisivat minulla keittiön työtasolla fileoituina. Noista kulkuneuvoista en innostu ollenkaan.

Voi hyvänen aika sitä naurun määrää, eikä juttu loppunut edes tähän. Hymyilytti kovin edelleen, kun kävelin kotiin.

Minulla näyttää menevän nykyään aika kaikenlaiseen haihatukseen, mutta varmaan voisi sanoa, että elän ehkä elämäni hauskinta aikaa juuri nyt. Miinus muutama stressitekijä. Muuttokin on vielä vaiheissa, eikä ole edistynyt eteen- eikä taaksepäin. Syyllinen toki löytyy ihan peiliin katsomalla.

Kaipaisin pientä irtiottoa, mutta sekin asia saattaa olla muhimassa.

Roiskaisenpa tähän loppuun vielä pienen ruokareseptin, koska tästä tuli aika hyvää. Tämäkin lähti vain siitä, että pakastimessa oli puolikas pakasteturskapaketti. Onnistuuhan tämä kyllä myöskin esim. seitistä tai muusta valkoisesta kalasta.

Turskapata yhdelle hengelle

puoli pakettia pakasteturskaa (siis pala yhdelle hengelle, n. korttipakan kokoinen)

suolaa, mustapippuria myllystä (molempia saa olla aika reilusti, sillä tähän tulee kermaliemi)

Suolaa ja mausta kalapala ja anna sen maustua pari tuntia jääkaapissa.

Laita kalapala pieneen uuninkestävään vuokaan. Kaada päälle kermaa, niin, että kalanpala peittyy. Lisää muutama tippa nestemäistä valkosipulia (saa näköjään nykyään Suomenkin kaupoista pikku pulloissa). Siivuta siihen päälle miniluumutomaatteja ja laita jotakin silputtua yrttiä (timjami, rakuuna, kirveli , ruohosipulitms.). Tomaatit antavat kivasti hapokkuutta. Itse käytin yrttinä karhunlaukkaa, joka korosti mukavasti valkosipulin makua.

Voihan siihen vielä laittaa päälle juustoraastettakin.

Kypsennä kala 175C uunissa, meniköhän tuohon n. 20-30 minuuttia. Paiston loppuvaiheesssa laitoin samaan pataan palsternalla-perunamuusista tehdyn kvenellin, joka lämpesi samalla siinä.

Harvoin muuten käytän puolivalmisteita, mutta tämä on jäänyt omaan keittiööni vakituiseen käyttöön. On hyvän makuinen.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

Wild and free & muuta

Viimeiset viikot ovat kyllä olleet varsinaista oivallusten ja inspiraation aikaa – ja olen nauttinut vapaudestani tehdä, mitä haluan. Menneisyys on menneisyyttä ja katse on tulevaisuuteen.

Kauanpa se kestikin tajuta tämä.

Enhän minä ole sidottu edes tänne Turkuun, vaikka omistusasuntoni täällä sijaitseekin. Työtkin siirtyvät mukanani vaikka minne. 

Tosin kaikenmaailman headhunterit soittelevat viikoittain, viime viikolla tarjoiltiin 12 kk:n sopimusta Barcelonaan (mikähän farmafirma mahtoikaan sitten olla, onhan niitä siellä paljon). Kerroin, että ei kiinnosta.

Photo by Ralitsa Andreeva on Unsplash

Eilen sattui omituinen juttu. Meillä oli taloyhtiön vuosikokous, johon en ole osallistunut noin kahteenkymmeneen vuoteen. Tämä on ns. kovan rahan talo, eli asukkaat ovat pääsääntöisesti pitkäaikaisia osakkeenomistajia, jotka tunnen. Eilen siellä sitten oli pitkä ja raamikas mieshenkilö, joka oli minulle ihan outo ja kiinnitti katseeni jo ulkomuodollaan. Hän kommentoi kovin läpikäytävää toimintakertomusta ja kommentit olivatkin todella älykkäitä.

Jossain vaiheessa hän vertasi erästä suomalaista systeemiä sveitsiläiseen ja kommentoi asuneensa aiemmin Baselissa. Pakkohan se oli häntä sitten kokouksen jälkeen jututtaa ja paljon juttua riittikin.

Olemme olleet siis Baselissa samoihin aikoihin, asuneet samoilla hollilla vanhassa kaupungissa ja silti emme törmänneet. Luulin ihan, että kaikki Baselin suomalaiset olisivat tunteneet toisensa, varsinkin, kun kaikki yleensä osallistuivat kuukausittaisen drinksuiltaan vanhan kasarmin Kabar-baarissa.

Tosin en minäkään siellä aina ollut, mutta kyllähän tuo mies olisi mieleen jäänyt, jos olisimme jo siellä törmänneet.

Liikuskelin Baselissa aika paljon brittipiireissä ja olihan meillä "Baselin Marttakerhokin". Tämä oli siis naisten epävirallinen humputteluklubi, joka syntyi siitä, kun eräs suomalainen, ahkerasti näissä Kabarin sitseissä käynyt mieshenkilö oli niin "rasittava" humalassa. Päätimme kokoontua erikseen naisporukalla aina silloin tällöin.

Mutta se Baselista. Kiva kaupunki, ja sinne olisin mielelläni jäänyt, ellei sopimukseni olisi loppunut ja firman pipeline ehtynyt, jolloin aika monta vakkariakin sai lähteä firmasta.

Meidän taloyhtiömme takapiha, ei tosin ole ihan tänään otettu kuva. Kirkko on sijainnut A-päädyn alla osaksi. Tässä voisi kukkaketo näyttää kivalta. Tosin väliaikainen ratkaisuhan se tulee olemaan.

Mitä tulee taloyhtiön touhuihin, arkeologiset kaivaukset takapihallamme jatkuvat. Kerroinhan, että meillä on oma, ikivanha hautausmaa siellä ja jonkun 1600-luvun kirkon jäännökset? Kesäksi tehdään ilmeisesti jotakin maisemointia ja ehkä saadaan takapihalle kukkaketo. Onhan se nyt jätetty aika karmeaan kuntoon,  kuten kuvasta näkyy.

Kävin äsken labrassa. TYKSissä on tällainen, parkkihallissa sijaitseva käytännöllinen drive-in -näytteenottopaikka, jossa ilmaiset parkkiruudut. Todella käytännöllinen, joskin tänne pitää mennä sisään, kun entinen tällainen sijaitsi toisessa parkkihallissa ja siihen voi ajaa ihan viereen ja vain ojentaa käsivartensa näytteenottoa varten ulos ikkunasta. Todella hieno systeemi.

Mutta tämä nyt oli hiukan tällainen sillisalaattipostaus. Hain tänään automaatista Stylevanan tilauksen, ja ehkä käydään se läpi huomenna postauksen muodossa. Tänään täällä päässä on ollut draamaa kerrakseen, joten jätän tämän nyt sitten vaan tähän ja toivottelen kaikille mukavaa iltaa.

Maanantain pohdintoja

Tein juuri lounasta. Jauhemaksapihvi suppilovahverokastikkeella seuranaan salaatti ja peruna-palsternakkamuusia (viimeksimainittu oli einestuote, mutta ihan hyvä sellainen).

Kokatessa on hyvä vaipua omien ajatustensa flow'hun, joka tosin joskus aiheuttaa karrelle palanutta ruokaa, mutta nyt ei käynyt niin.

Mietin vaan tuota viime vuotta, joka oli todella vaikea. Voiko siitä edes puhua nyt menneessä aikamuodossa? Tuntuu vaan, että olin koko ajan menossa jonnekin tai tulossa jostakin, enkä koskaan oikein päässyt mihinkään. Paitsi, että tulin takaisin Suomeen, mutta sitten tuon kuolemantapauksen jälkeen ei oikein ole voimia muuhun ollutkaan.

Tuossa hellan ääressä putkahti mieleen niinkin triviaali asia, että onhan minulla toki ollut elämää ennen tuota kuollutta miesystävääkin. Kauanpa tämänkin tajuaminen kesti. 

Asian oivaltamista vauhditti myös se, että juttelin eilen pitkästä aikaa vanhan hyvän ystäväni Lauran kanssa. Hän jäi ulkomaille muutettuani "pitämään pystyssä" ennen luotsaamaani maahanmuuttajanaisten suomenopetusryhmää ja sitten puhelumme jälkeen soittikin, että tiistaina olisi opettajien kuukausittainen lounas, pyytääkö hän varaamaan minullekin paikan? Tottakai, menen ilahtuneena mukaan, tarkoitus olikin jossain vaiheessa palata takaisin vapaaehtoistyön pariin.

Tämän lisäksi olen Punaisen Ristin koulutettu kansainvälisten humanitääristen oikeuksien luennoitsija. Siis tämä tarkoittaa sitä, että sodallakin on säännöt. Tai ainakin pitäisi olla. Aihe lienee tänä päivänä aktuaalisempi kuin juuri koskaan ennen.

Elämä täytyisi saada uusille urille (tai vanhoille raiteilleen), mutta toisaalta en haluaisi hajottaa itseäni. Muutossa riittää vielä tekemistä, ja se on osa surutyötäkin.

Eipä silti, onhan tässä viime aikoina jotakin hyvin sydäntälämmittävääkin tapahtunut. Enkä enää niin hirveästi ajattele (harmittele) sitä, että en jäänyt Saksaan. Tai välttämättä hingu koko ajan jonnekin pois.

Toki Keski-Euroopalla on omat hyvät puolensa. Ja Saksalla omat huononsa. Tällä hetkellä pinnaa kiristää, etten ole pyytämällä ja rukoilemallakaan saanut kaikkia niitä papereita, jotka tarvitsen veroilmoitustani varten.  Irlannissa oli vain kaksi verokynnystä, ja ellei ollut perhettä (kuten minulla ei ole), ei sinne sitten oikein verovähennyksiä mistään voinut taikoa, eli käytännössä minulla meni verotus sen korkeamman tulokynnyksen mukaan ja se oli siinä. Saksan verotus on monimutkaisempi ja Sveitsissä se vasta sitten sitä olikin.

Muutamia muitakin paperiasioita entisten kotimaitteni suuntaan pitäisi hoidella. Irlannissa onneksi oli (tai on) kaikki varsin digitalisoitunutta, ja esimerkiksi eläkerahastoani voin koska tahansa katsella online ja sen sijoittamisesta päättää. Sen nostaminen ei ole vielä ajankohtaista, mutta onhan se kiinnostavaa nähdä, mitä siellä tapahtuu.

Mutta nyt on jälkkärin aika, joka tässä tapauksessa on kylmä latte macchiato ja kevyttä omena-kanelirahkaa. Lounas oli aika täyttävä.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

Sunnuntai-illan löpinöitä

Näin kohta kahden ja puolen vuoden Saksassa asumisen jälkeen on todettava, että Suomessakin saa parempaa pizzaa kuin täällä. Toisaalta täällä ananas pizzassa ei ole mikään kummastelun aihe, kuten se ei ole Suomessakaan. Italialaiset tietty eivät ole asiasta ollenkaan samaa mieltä. Voin kyllä kertoa, että eivät ne pizzat aina Italiassakaan niin hyviä ole, oli niissä sitten ananasta tai ei. Yleensä ei. Survovat sitten niihin joskus täytteeksi sitten kaikkea muuta kummallista, kuten esimerkiksi perunaa.

Tämä pizza kiikutettiin minulle kotiin Pizzeria Ricolista, ja pikkuruisesta koostaan huolimatta (täällä normaali pizzan halkaisijaa on 25 cm) se oli ihan OK maultaan. Täytteenä oli Putenschinken (tässä muuten toinen täkäläinen juttu, jota en ymmärrä, mitä hemmettiä on "kalkkunakinkku"?), Gorgonzola- ja Goudajuustoa + se ananas tomaattikastikkeen ja oreganon lisäksi.

Täällä näkee muutenkin ruokalistoilla "kanakinkkua" tuon kalkkunakinkun lisäksi. Mitä himputin "kinkkua" nämä tällaiset oikein ovat!??

Saatan joskus tilata pizzan, tai joltakin muuta "mätöksi" luokiteltavaa, mutta senkin on oltava tasokasta, muuten se menee bioroskikseen. Se kohtalo on nyt eilen ostamallakin Dürüm-wrapillä, joka oli luokaton. Asioin siis wrappiostoksilla tästä lähtien ainoastaan hyväksi havaitussa Medinemissä täällä Aachenissa.

Pohdiskelin näitä ruokapaikkoja suunnitellessani viikon päästä maanantaina jonkinlaista synttäriruokailua. Haluan mennä johonkin. Michelin-paikkaan, mutta maanantainahan monet ravintolat ovat kiinni, joten saa nähdä, mitä keksin. Viime vuonnahan olin viettämässä syntymäpäivääni Hollannin puolella Gulpenissa yhden Michelin tähden Atelier-ravintolassa. 

*****

Sitten hiukan kosmetiikkalöpinää. Luin Huffington Postista tämän artikkelin, ja kiinnostuin tästä seerumista. Koska se oli alennuksessa Stylevanassa, niin tilasin sen kokeiluun. Siitä sitten tulee oma postauksensa, kunhan sen saan. 

Kuvakaappaus: yesstyle.com

Ruodin sitten siinä postauksessa INCI-listankin saman tien.

Sitten vielä hiukan tästä La Roche-Posayn Silicium -kynsilakasta. Kummallisen kauan se pysyy siistinä kynsissä lohkeilematta.

Tässä kynnet noin hiukan yli kaksi viikkoa lakkauksesta. Tyvessä tietty näkyy kynsien kasvu, ja sävy on (kuten aiemmassa postauksessa kerroin) hiukan kellertävä oranssihtavalla hiusnaamiolla kyllästettyjen hiusten haromisesta. Tämä on kyllä taatusti ainakin minun kynsissäni kaikista parhaiten pysyvä kynsilakka, eikä mitään kynsien pintojen liuskoittumista ole näkynyt tämän käytön aikana.

Tähän vielä muutama kuva perjantaiselta Brühlinreissulta. Falkenlustin metsästysmaja (siis linna) jäi käymättä aikatauluongelmien takia (DB taas myöhässä mennen tullen). Tässä kuitenkin kuva siitäkin (kuva lainattu täältä).

Tässä muutama muu kuva Brühlin pikkukylästä.

Vitello Tonnatoa paikkakunnan torikahvilassa. Tämä osataan Keski-Euroopassa tehdä hyvin.

Kirkko Augustusburgin linnan vieressä.

Expattilasta päivää

Palasin eilen takaisin Saksaan. Johan oli härdelli lähdön päähän: huomasin edellisenä iltana, yrittäessäni laittaa Suomeen jäävän autoni seisontavakuutukseen, että puhelin ei toimikaan. Soitin operaattorini vikapalveluun yhden aikaan yöllä (miehen puhelinta käyttäen), ja siitä näkökantista kaikki oli kunnossa. SIM-kortti ei kyllä toiminut edes toisessakaan puhelimessa. 

Ensin ajattelin, että hupelimen samanpäiväinen akun vaihto oli jotenkin vaikuttanut asiaan, mutta senkin jälkeen olin toki soitellut puhelimellani, joten se tuskin oli syynä.

Pieni paniikki siis oli eilen aamulla, mutta onnekseni sain asiakaspalvelun chatin kautta sellaisen ihmisen kiinni, joka vaihtoi SIM-kortin eSIMiksi etänä ja lähdin matkaan hyvillä mielin toimivan luurin kanssa. Jostain syystä vaihto ei onnistunut operaattorin nettisivujen kautta omatoimisesti, vaikka siellä ohjeistettiin niin. Höh!

Tapani mukaan ajelin Vainion bussilla Turusta suoraan Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta Air Balticilla Riian kautta Düsseldorfiin (josta junalla kotiin Aacheniin).

Tavanomaisesti kentällä käyttämäni Aspiren lounge oli remontin vuoksi kiinni, joten jouduin saapastelemaan Aspiren pienempään loungeen portin 13 luona. Pitkä matka, lounge tupaten täynnä ja "kaikki" lopussa, koska se lounge meni tänään myös remppaan ja isompi aukesi. Huonosti ajoitettu matkapäivä siis.

Ärsyttävää.

Ainoa positiivinen puoli on se, että portin 13 lähellä on taxfree, jossa myydään kosmetiikan matkakokoja. Koska Air Baltic käyttää aina portteja 18 ja 20, en tänne vanhaan kotimaanterminaaliin saakka koskaan kävelisi muuten. Välimatka porttien 18/20 ja 13 välillä kuulostaa pieneltä, mutta sitä se ei todellakaan ole.

Koska myymälässä ei ollut tungosta, ehdin hiukan haastatella myyjänä toiminutta itämaisen näköistä kaveriakin, joka puhui vain englantia (ja todnäk omaa kieltään, mikä se sitten lieneekään ollut).

Kuulemma putiikin myydyimmät tuotteet ovat Lumenea ja Cliniqueta. Molempia brändejä olikin hyvä valikoima.

Finnairillahan minä en matkusta ellei ole ainoa vaihtoehto. Kallis halpisfirma, jolla ei palvelu pelaa.

Yhtä asiaa jaksan ihmetellä, ja se on ihmisten epäkäytännöllisyys. 

Miksi ihmeessä matkustajat eivät tajua laittaa laukkujaan sinne koneen ylälokeroon pitkittäin lappeelleen? Kuvassa vasemmalla minun musta nahkareppuni (ja takki, jonka oli tarkoitus olla repun päällä, mutta se valahti alas), ja vieressä istuva matkustaja tälläsi oman käsimatkatavaransa levälleen viereen. Voihan sen päälle laittaa vielä toisen laukun (tai toisia laukkuja), mutta kasan/kasojen purkaminen aiheuttaa ruuhkaa koneesta poistuttaessa. Joku taaemmaksi ohi kulkeva matkustaja huomauttikin (aiheellisesti) asiasta, johon minä vastasin, että toden totta: tuonkin matkalaukun olisi voinut laittaa kyljelleen, niin, että lokeroon mahtuu enemmän ja laukkujen purkamiseksi ei tarvitse odotella sen päällimmäisen laukun/laukkujen omistajaa saadakseen omansa sieltä pois.

Pidemmällä lennolla Riiasta Düsseldorfiin oli tarjolla Wontonkeittoa ja pannacottaa marjoilla. Oli jopa ihan hyvääkin, varsinkin se pannacotta.

Koneen kyljessä oli hauska maalaus. Valitettavasti en halunnut tukkia väylää yrittämällä saada sen koko koneen pituudelta kuvaan.

Junassa oli saksankielistä juttuseuraa söpöine koirineen, jotka istuivat kiltisti lastenvaunuissa - vai olivatkojan ne vaunut ihan pikkukoirille jopa suunniteltuja? Yllätin itsenikin lörpöttelemällä heidän kanssaan saksaksi, ja tarvittaessa kaksikielinen, vieressäni istunut lentoemäntä tulkkasi.

Samainen lentoemäntä oli Rothe Erden asemalta menossa samaan suuntaan kuin minä, joten otimme saman taksin (tosin minulla olisi vain ollut 300 m kävelyä, joten periaatteessa taksia en olisi edes tarvinnut). Hän tipautti minut kotiini matkan varrella ja vaihdoimme yhteystietoja. Hänellä oli luvassa pari lentoa Korean Seouliin, mutta hän sanoi soittelevansa minulle, kunhan hänellä on pidempi vapaa. Käymme sitten yhdessä vaikka kaffeella jossain, Saksahan on "kahviloitten luvattu maa".

On ihan hyvä saada uusia tuttuja täällä, vaikkakin ajattelin tulla täältä kokonaan takaisin Suomeen heinäkuun lopulla.

Narciso Rodriguez For Her Intense + muuta

Kirjoittelin aiemmin täällä Narciso Rodriguezin For Her Musc Nude -flankkerista. Alkuperäinen For Her -tuoksu lanseerattiin vuonna 2003.

Nyt postiloodaani tupsahti näyte toisesta flankkerista, eli Narciso Rodriguez For Her Intensestä. Tämä tuoksu on ihan tuore, eli lanseerattu tänä vuonna 2025.

Tämä ambra-chypre -tuoksu avautuu mehukkaalla persikalla ja pirteällä calabrialaisella bergamotilla, joka syvenee valkoisten kukkien siivittämään ydintuoksuun, jota korostaa Narciso Rodriguezin tuoksuille tunnusomainen myskinuotti. Pohjatuoksussa yhdistyvät kermainen vanilja ja maanläheinen vetiveri, jättäen jälkeensä lumoavan puumaisen ambran.

Kuvakaappaus: fragrantica.com

Mitä tästä voi muuta sanoa, kuin että onpa taas jännä tuoksu! Ei niin läpitunkeva ja kauan iholla pysyvä (tai siis voimakas) kuin muut kokeilemani Narciso Rodriguezin tuoksut, mutta kivan puuterinen ja hedelmäisen vaniljainen kuitenkin.

*****

Minulla on soinut puhelin tänään (siis perjantaina) jopa tuskastumiseen saakka. Työasioita. Päivän päätteeksi lähdin kaupungille, kun piti ostaa mm. putkenaukaisijaa, mutta eksyin sitten Elisenbrunnenin jätskikahvilaan jätskille ja kuumalle kaakaolle, vaikka ilma olikin todella lämmin (+21 C). Se putkenaukaisijan osto unohtui, kun oli niin kiva istuskella ulkona katselemassa ohikulkijoita.

Kaksi palloa tryffeliä ja yksi pallo Malagaa, eli rommirusinajätskiä.

Illan alkaessa pimentyä, piti vielä juoda Russische Chocolate, joka oli siis kaakaota kermavaahdolla ja tuikulla rommia. Tosin, en tiedä, mikä tästä virityksestä venäläisen tekee.

Tunnelmallinen Elisenbrunnenin paviljonki illan pimetessä. Jätskikahvila tuossa oikeassa päädyssä, keskellä lähde ja toisessa päässä turisti-info ja kahvila.

Paluumatkalla kävin tapani mukaan Nobisin leipomossa, jossa on maailman parhaat sämpylät. Niin rapeakuoriset ja ilmavat sisältä. Olen ihan addiktoitunut näihin, vaikka normaalisti voin viettää kuukausia syömättä leipää. 

Kulman takana, Nobisin leipomomyymälää vastapäätä oli joku merkillinen näytös käynnissä poliisiautoineen. Kaupungilla havaitsin jo mennessäni, että poliisiautoja oli muutenkin normaalia enemmän. Kummallista.

Ei aavistustakaan siitä, mitä tuolla oli käynnissä. Kotiin päästyäni menin katsomaan NINA-hälytysappista, mutta ei sielläkään ollut mitään, PAITSI...

Huomasin, että viikonloppuna Dortmundissa tapahtuu...

Kuvakaappaus: NINA-varoitusappi

Dortmundista on siis ilmeisesti löydetty maaperästä toisen maailmansodan aikaisia lentopommeja, joita aletaan kaivaa ja purkaa sunnuntaina 6.4. Tämän. johdosta yli 8600 asukasta joutuu evakkoon kotoaan sunnuntaiaamuun mennessä.

Kaikkien evakuointisäteen sisällä asuvien on kuulemma poistuttava asunnoistaan ja taloistaan viimeistään kello 8.00 sunnuntaiaamuna. Dortmundin järjestysvalvontavirasto valvoo tätä.

Kahden vanhainkodin asukkaat kuljetetaan toisiin hoitokeskukseen ambulanssilla - samoin avun tarpeessa olevat henkilöt, jotka ovat ilmoittautuneet etukäteen Dortmundin kaupungille.

Johan on taas revohka! Yrittävät saada kuitenkin pommit purettua sunnuntain aikana.

Onhan noita pommeja löytynyt täältä Aachenistakin, mutta ihan noin massiivisia evakuointeja ei ole tarvinnut ainakaan tietääkseni tehdä. Johan repeäisin liitoksistani, jos tällainen osuisi meidän nurkillemme.

Vaikka mistä sitä ikinä tietää.

Mukavaa viikonvaihdetta!