Kirjoittelin aiemmin täällä Narciso Rodriguezin For Her Musc Nude -flankkerista. Alkuperäinen For Her -tuoksu lanseerattiin vuonna 2003.
Nyt postiloodaani tupsahti näyte toisesta flankkerista, eli Narciso Rodriguez For Her Intensestä. Tämä tuoksu on ihan tuore, eli lanseerattu tänä vuonna 2025.
![]() |
Kuvakaappaus: fragrantica.com |
Mitä tästä voi muuta sanoa, kuin että onpa taas jännä tuoksu! Ei niin läpitunkeva ja kauan iholla pysyvä (tai siis voimakas) kuin muut kokeilemani Narciso Rodriguezin tuoksut, mutta kivan puuterinen ja hedelmäisen vaniljainen kuitenkin.
*****
Minulla on soinut puhelin tänään (siis perjantaina) jopa tuskastumiseen saakka. Työasioita. Päivän päätteeksi lähdin kaupungille, kun piti ostaa mm. putkenaukaisijaa, mutta eksyin sitten Elisenbrunnenin jätskikahvilaan jätskille ja kuumalle kaakaolle, vaikka ilma olikin todella lämmin (+21 C). Se putkenaukaisijan osto unohtui, kun oli niin kiva istuskella ulkona katselemassa ohikulkijoita.Kaksi palloa tryffeliä ja yksi pallo Malagaa, eli rommirusinajätskiä. |
Illan alkaessa pimentyä, piti vielä juoda Russische Chocolate, joka oli siis kaakaota kermavaahdolla ja tuikulla rommia. Tosin, en tiedä, mikä tästä virityksestä venäläisen tekee. |
Tunnelmallinen Elisenbrunnenin paviljonki illan pimetessä. Jätskikahvila tuossa oikeassa päädyssä, keskellä lähde ja toisessa päässä turisti-info ja kahvila. |
Paluumatkalla kävin tapani mukaan Nobisin leipomossa, jossa on maailman parhaat sämpylät. Niin rapeakuoriset ja ilmavat sisältä. Olen ihan addiktoitunut näihin, vaikka normaalisti voin viettää kuukausia syömättä leipää.
Kulman takana, Nobisin leipomomyymälää vastapäätä oli joku merkillinen näytös käynnissä poliisiautoineen. Kaupungilla havaitsin jo mennessäni, että poliisiautoja oli muutenkin normaalia enemmän. Kummallista.
Ei aavistustakaan siitä, mitä tuolla oli käynnissä. Kotiin päästyäni menin katsomaan NINA-hälytysappista, mutta ei sielläkään ollut mitään, PAITSI...
Huomasin, että viikonloppuna Dortmundissa tapahtuu...
![]() |
Kuvakaappaus: NINA-varoitusappi |
Dortmundista on siis ilmeisesti löydetty maaperästä toisen maailmansodan aikaisia lentopommeja, joita aletaan kaivaa ja purkaa sunnuntaina 6.4. Tämän. johdosta yli 8600 asukasta joutuu evakkoon kotoaan sunnuntaiaamuun mennessä.
Kaikkien evakuointisäteen sisällä asuvien on kuulemma poistuttava asunnoistaan ja taloistaan viimeistään kello 8.00 sunnuntaiaamuna. Dortmundin järjestysvalvontavirasto valvoo tätä.
Kahden vanhainkodin asukkaat kuljetetaan toisiin hoitokeskukseen ambulanssilla - samoin avun tarpeessa olevat henkilöt, jotka ovat ilmoittautuneet etukäteen Dortmundin kaupungille.
Johan on taas revohka! Yrittävät saada kuitenkin pommit purettua sunnuntain aikana.
Onhan noita pommeja löytynyt täältä Aachenistakin, mutta ihan noin massiivisia evakuointeja ei ole tarvinnut ainakaan tietääkseni tehdä. Johan repeäisin liitoksistani, jos tällainen osuisi meidän nurkillemme.
Vaikka mistä sitä ikinä tietää.
Mukavaa viikonvaihdetta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!