Livboxin huhtikuun teemana on "Hipiä heleäksi". Jotenkin arvelin siellä olevan ihonhoitotuotteita, mutta olihan siellä muutakin. Värimaailma oli taas pinkki valkoisella pehmukerouheella.
Aloitetaanpa ilahduttavammasta päästä, eli hiuslakasta. Cutrinin Chooz Super Strong -kiinne on mukava pikkupullollinen, joka sujahtaa heti käsilaukkuun käytettäväksi.
Toinen kiinnostava tuote on Osis+:n Big Blast -volyymigeeli, joka lupaa olla tahmaamatta hiuksia ja antaa voimakkaan tuen ja kuumuussuojan. Volyymia ei oma pehkoni oikeastaan kaipaa, mutta muut ominaisuudet tekevät siitä mielenkiintoisen kokeiltavan. Tosin voihkin jo etukäteen tuota föönin käyttöä, kun en jaksaisi sillä koskaan hiuksiani kuivattaa. Mutta katsotaan, miten käy.
SIM:in System 4 Oil Cure Hair Mask on varmaan kuin tehty mun päänahalleni, joka hilseilee ja kiukuttelee koko ajan nyt kun en ole salilla pessyt sitä Herbinalla, josta päänahka tykkää. Menee kokeiluun. Turhan pieni tuubi tosin oli.
Lumenen Arctic Glow -huuliöljy on myös mielenkiintoinen kokeiltava.
Colgaten hammastahnaa oli taas täysi tuubi. Eikös tätä ole ollut jo aikaisemminkin? Valkaiseva hammastahna on aina OK, ja menee kyllä käyttöön, joskaan siinä ei mitään jännitysmomenttia ole.
Lopuksi paketissa oli täysi pullollinen Garnierin Respons Mythic Olive -vartaloöljyä. Täytyisi näitä ruveta käyttämään oikein täydellä teholla pois, sen verran on öljyjä tuolla kylppärissä jo ennestään.
Pitkäaikaistilaajien yllärinä oli loodan pohjalle piilotettu Ecotoolsin p´kuoriva pesukinnas. Näitä pesuhärpäkkeitäkin on moneen lähtöön, mutta kokeillaan nyt tämäkin.
Lisäksi loodassa oli alennuslipuke Anttilan nettikauppaan; -20% Colgaten valkaisukynästä ja hammasharjasta koodilla CGEXPERT. Tarjous on voimassa ad 15.4.
Että silleen. Ei nyt mitään kovin jännää, mutta käyttökamaa taas.
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huhtikuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huhtikuu. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 6. huhtikuuta 2016
tiistai 26. toukokuuta 2015
Birchbox, huhtikuu 2015
Tässä tulee nyt hiukan randomia juttua näistä boxeista, en ala ihan joka ikisestä kirjoitella kuitenkaan.Helmi- ja maaliskuun boxeista minulla ei ole mitään tietoa, enkä myöskään hankkinut Birchboxin ja Tatlerin yhteistyönä syntynyttä loodaa.
Huhtikuun Birchboxin aiheena oli "Royally Good" - tietty, koska odoteltiin uutta kuninkaallista vauvaa. Boxeja oli kahta lajia, vaaleanpunaisia ja vaaleansinisiä. Minulle osui sininen. Jutun idis oli se, että pinkin boxin saajien kesken (edellyttäen, että vauva on tyttö) arvotaan palkinto vaaleanpunaista kivaa £500 edestä, jos he lähettävät kuvan boxistaan ja kertovat mitä tekisivät, jos saisivat olla "Queen for a day". No, ei onnistanut kun lapsukainen oli tyttö.....
Tämän boxin helmiä olivat Liz Earlen useaan otteeseen palkittu kasvojenpuhdistusaine musliiniliinoineen ja Laura Mercierin ripsiväri. Mercierin tuotteen sai varata kolmesta vaihtoehdosta: primer, eyeliner ja ripsari. Primerit hävisivät heti valikoimista, joten otin ripsivärin, koska siitä tykkään ja olen siitä aiemmin bloggaillutkin.
Tuo Liz Earle Beauty co'n Cleanse & Polish -putsari kannattaa hankkia, jos niitä jossakin näkee, putsaa hyvin jopa vedenkestävän meikin pois. Voide levitetään kasvoille ja pyyhitään kädenlämpöiseen veteen kastetulla musliiniliinalla pois.
Lola Barcelonan fuksianpunaista kynsilakkaa (Garcia) ei kaikissa kuvissa ole, sillä eräs ystäväni sai sen, koska minä en niin ole sen värin perään :)
Percy & Reed on merkki, jolla on kiinnostavia hiustuotteita, ja boxissa oli mukanaSmoothed, Sealed & Sensational Volumising No Oil Oil, joka siloittaa hiukset kevyesti.
Vielä oli boxissa mukana Pommade Divine Nature's Remedy Balm, 97% luonnollinen jokapaikanvoide, joka toimii ongelmaiholla.
Bonuksena pakkauksessa oli myös Inner Me -vitamiini- ja mineraalikapseleita.
Jaa, no löytyi yksi kuva sentään kynsilakallakin!

tiistai 21. huhtikuuta 2015
Lookfantastic Beauty Box, huhtikuu 2015
Taas on raportoimattomia Birchboxeja sun muuta, mutta tässä nyt sitten tämän kuun Lookfantasticin boxin esittely. Tilasin sen saamallani alekoodilla, mutta jostakin syystä sitä alennusta ei vähennetty, vaikka valitin heti tilauksen teon jälkeen ko. puljulle. Tilausta ei voinut peruakaan, joten neuvoivat palauttamaan sen sen saatuani.
Höh. Mukaan oli taas laitettu grocery store -alekuponkeja, joista tuota Hello Freshin palvelua tulikin jo viime talvena Lontoossa käytettyä, ja hyvä olikin, ruokaa paljon enemmän kuin kahdelle hengelle oli tarpeen ja hienosti ovelle kuljetettuna ja pakattuna. Tykkäsin. Mahtavatko vaan antaa vanhan asiakkaan käyttää alekuponkiaan? Pitääpä lukea pieni teksti tarkkaan.
![]() |
| Hello Freshin ruokaboxeista taisin kirjoitellakin talvella. |
Ja mitä sitten boxi sisälsi? Yksi juttu jäi ylimmästä kuvasta pois, eli Korresin ihoa pehmentävä Calendula (kehäkukka-) saippua.
Tämän lisäksi siellä oli Balance Me:n Revitalising Hand & Body Wash -tuubi (kuvassa vasemmalla).
BYÄÄÄÄÄHHHH! Miksi hemmetissä joka boxissa on noita suihkugeelejä sun muita! Niitä on jo niin paljon varastossa, että voisin ruveta tituleeraamaan itseäni jo saippuakauppiaaksi! Esimerkiksi misellivedet kelpaavat hyvin, mutta näitä saippuoita sun muita ihonpesutuotteita pyörii joka puolella! Salilla käydessäni käytän siellä olevaa tarjontaa, eli kun taas käsi on kunnossa, en juurikaan käy kotona suihkussa.
Toisaalta voihan nuo säilöä taas ensi jouluun ja jakaa Lontoon kodittomille. Sitä en kyllä tosin sitten osaa sanoa, missä he suihkussa kävisivät, mutta ehkä kädet ja naaman ja jotakin muutakin voi pestä jossakin.
Sitten boxissa oli Inikan kajalkynä. Olen aikast varma, että sellainen on tullut aiemminkin, ja että sekin luuraa vielä jossakin laatikossa avaamatta! Musta oli väriltään, 05 Black Caviar. Olen kyllä nyt ihastunut enemmän värillisiin rajauksiin, etenkin lilaan.
CB12 hengistystä raikastava suuvesi matkakoossa oli kiva juttu! Sitä on muutenkin kaapissa isommassa pystissä.
Forza Supplementsin dieettivitamiinit ovat myös ihan tervetulleita. Minullakin on niitä kiireisiä aikoja, jolloin syöminen on hiukan sitä tai tätä.
Alterna on kiva hiustuotemerkki, ja sen tykätystä Bamboo Style -sarjasta omistan tällä hetkellä kuitulakan, jolla saa todella pöyheää tulosta (joskaan minun tukallani ei tuuhennusta tarvita, mutta kaikkea pitää kokeilla....). Tässä boxissa oli saman sarjan matkakoko "Boho Waves". Ilmeisimmin jonkinlainen suolasuihkeen tapainen. Hmmm...minun tukkani on kyllä ihan tarpeeksi bohotyylinen aamuisin muutenkin, mutta katsotaan, sanoi tohtori.
Elisemmoinen boxi tällä kertaa! Tässä alla vielä hiukan päivän kynsikuvia. Alla China Glazen lakka (Nude 827) ja päällä kerros tätä suuresti rakastamaani Barry M:n kultasuikalelakkaa, josta on ollut jo juttua aiemminkin.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Livbox, huhtikuu 2015
Huhtikuun Livbox todellakin pöllähti yllätyksenä, sillä en kiireissäni ole muistanut koko boxia. Teemana oli tällä kertaa preppaus kesää varten ja väri vaaleanpunainen.
Sisällöstä en jaksa niin kamalasti innostua. Ensimmäisenä pistivät silmään sheivausvehkeet. RFSU:n terä, intiimisheivausgeelinäyte ja after shave - tuubi. Ei taida olla käyttöä.
Dovelta tuli tällä kertaa Talc Soft -antiperspirantti. No, kokeillaan.....
Essien kynsilakka oli pikkuruisessa pullossa. Tämänsävyisiä taitaa löytyä laatikosta aika monta vielä avaamatontakin.
Iberolta oli kiva boxillinen meikkisieniä. Ihmettelinkin ensin, että mikä kumman puuteripurkki tuo oikein on.
Paras kaikista oli Lumene Lab:in Hydrasmooth 24 h Rich Siloittava Kosteusvoide normaalille ja kuivalle iholle. Noniin, asiaa! Kerrankin jotakin tälle ihotyypille!
Mitäs sanotte boxista tällä kertaa?

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Huhtikuun Livbox
Tulihan se sieltä sitten kuitenkin. Tällä kertaa kolme silmiin käytettävää tuotetta ja yksi koko kasvoille.
Simple on sarjana ollut suosikkini jo ennen kuin siitä Suomessa oli edes kuultu mitään. Silmämeikinpuhdistustyynyt ovat varmaankin todella käteviä, varsinkin reissun päällä. Paesen luomiväritriossa oli onneksi juuri minun värejäni, eli varmaan tulee käytettyä sekin.
Tässä vielä pieni kuva siitä, miten edellisen kuukauden paketissa ollut palashampoo kuivuu ilmavasti.
| Cliniquen All About Eyes (rasvaisempi verso) on ollut hankintalistalla jo pitkään, samaten tuo Avenen Eau Thermal on kiinnostanut. |
Simple on sarjana ollut suosikkini jo ennen kuin siitä Suomessa oli edes kuultu mitään. Silmämeikinpuhdistustyynyt ovat varmaankin todella käteviä, varsinkin reissun päällä. Paesen luomiväritriossa oli onneksi juuri minun värejäni, eli varmaan tulee käytettyä sekin.
| Sisältö - klikkaa suuremmaksi. |
Tässä vielä pieni kuva siitä, miten edellisen kuukauden paketissa ollut palashampoo kuivuu ilmavasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)