perjantai 24. kesäkuuta 2011

Vinkkeja matkustavaisille

Tuli mieleen listata muutama hyva vinkki reissuihmisille.

Suurten lentokenttien screeneilta on joskus aika hankalaa loytaa omaa jatkolentoaan. Koska useimmilla ihmisilla kuva tulee ennen kirjoitusta (siis kuva havaitaan helpommin), suosittelenkin opiskelemaan kayttamiensa lentofirmojen logot, toisinsanoen helpoiten ne oppii kentalla katsomalla koneen pyrstokuvia. Samalla se on ihan kivaa ajankulua kentilla.

Passista kannattaa skannata kopsu ja lahettaa se omaan sahkopostiin, josta sen voi nettikahvilassa tarpeen tullen kaivaa esiin. Jos on jostain syysta menettanyt passinsa, on kopion kanssa huomattavasti helpompi saada uusi passi.

Samaten esimerkiksi tarkeat puhelinnumerot kannattaa kerata omaan e-meiliboksiinsa, kannykka voi aina rikkoutua tai tulla varastetuksi, joten tietoja ei tarvitse kaivaa monen mutkan kautta.

Esim. Finnair myy silkkisia matkalakanoita, jossa on anti-bug -kasittely. Ei tarvitse menna USAa eksoottisempaan maahan, kun petissa voi piileskella esim. luteita, ja silloin lakana on ihan kullanarvoinen juttu.

Majoitusvaihtoehtoina B&B:t ovat hyvinkin usein hotelleja edullisempi ja usein jopa todella hyvan aamiaisen tarjoavia paikkoja.

Britteihin matkustettaessa jopa virallisilla nettisivuilla kerrotaan, etta henkilokortti kelpaa immigration-checkissa, mutta nain ei todellakaan ole. Passi on valitettavasti ainoa (Iris-skannauksen lisaksi), jolla maahan paasee, vaikka tulisikin toisesta EU-maasta. Jos UK:ssa vierailee ahkeraan, kannattaa skannauttaa silmansa turvatarkastuksen jalkeen olevassa, silmankuvalla varustetussa kopissa (rekisteroityminen sujuu siis maasta poistuttaessa). Seuraavan kerran maahan tullessa sitten paaseekin kivasti jonojen ohi vaan nayttamalla silmiaan kameralle. Iris-rekisterointi ei maksa mitaan, ja kelpaa kaikilla maan lentokentilla.

Tippien antaminen eri maissa: Tarkista ensin kuitista, onko service veloitettu automaattisesti. Ellei ole, lisaa 10-20% tippia, maan tavoista riippuen. Esimerkiksi Briteissa palvelu aika usein veloitetaan automaattisesti, eli maksat silloin vain sen summan, mita laskussa on.

Printattavia valuutanmuunnosoppaita (FxCheatSheet) loytaa taalta:

http://www.oanda.com/currency/travel-exchange-rates

Katevia taskussa reissatessa, niin ei tarvitse kannykan laskinta kayttaa joka valissa.

Hotellissa kannattaa pitaa vaatteet aina matkalaukussa, riippumatta siita, miten "hieno" hotelli on. Siella kun saattaa kuitenkin asustaa esim. sellaisia hyonteisia, joita ei valttamatta halua kotiin kantaa (koit, luteet).


Kuvassa tapaksia Brysselin lentokentalla lahtoa odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!