sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuoden alkajaisiksi

Huh, olen yskinyt ja niistanyt koko paivan, ja maha viela meni iloisesti sekaisin noista antibiooteista. Ei varmaankaan ole kovin jarkevaa syoda maitohappobakteerikuuria samaan aikaan kuin mikrobilaakkeita, ihan samalla tavallahan ne nuo hyodyllisetkin bakut. Piimaa tosin olen juonut, mutta ei mainittavaa parantumista.

Keuhkot kipeana! Ilmeisestikin jokin virus, kun nuo mikrobilaakkeet eivat pure. Nenasta vuotaa taas verta kun sita oikein niistelee. Saksassahan tuo oikean sieraimen suoni jo kerran poltettiin, mutta eipa auttanut mitaan. Alkaa vaikuttaa silta, etta koko mun oikeanpuoleinen kroppani prakailee, syopakasvaimia, kyynarhermovaurio (tamakin on aika mystillinen juttu, jarjen mukaan sen olisi pitanyt parantua jo aikoja sitten), oikea jalka pidempi kuin toinen, piriformispinne oikealla juuri kaiketi tuosta syysta ja sitten tama sierain, joka on ihan ehtymaton. Pitaa varmaan viela ensi viikolla menna punkteerauttamaan tama selka, jospa samalla reissulla voisivat tamponoida tuon nokan umpeen. Eli ei mikaan hurrattava loppuvuosi, eika uuden vuoden alku. Sitten nuo peukalot, jotka ovat todellisia murheenkryyneja. Nyt olen syonyt muutaman paivan Lyricaa, mutta se kylla todentotta tekee ihan merkillisen olon, joten ehka sitten jatan kokonaan. Tuli mieleen viela sellainenkin vaihtoehto, jos kokeilisi fentanyylilaastaria. Ei ainakaan maha arsyyntyisi nain paljoa.

Ensi viikolla labroja ja sitten taas sille samalle onkologille. Olisin valinnut itse toisen henkilon, mutta nyt kun ollaan taas TYKSin hoidon piirissa, on kai tyydyttava siihen, mita sattuu saamaan.

Patologin raportinkin soisi pian saapuvan, etta se voikin kestaa nain kauan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!