sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Pieni herkkusienialkupala

Jostain syysta olen syonyt viime kesasta lahtien tuoreita herkkusienia (siis kypsennettyina) suorastaan kaksin kasin. Sittemmin luin, etta ihan tavalliset herkkusienet estavat esim. hormoniriippuvaista rintasyopaa vahentamalla kehon estrogeenipitoisuuksia. Sienissa on luonnon aromataasinestajaa.

Noniin, sekin siis selvisi. Kroppa osaa vaatia jotakin, mita tarvitsee.

Tanaan tein pienia herkkusieniruukkuja ihan vaan alkupalaksi illalliselle.

Herkkusieniruukkuja valmiina.
Herkkusieniruukut

250 g tuoreita herkkusienia
nippu tuoretta rakuunaa (kuivattukin kay)
suolaa
mustapippuria
kermaa (n. 3 dl riittaa hyvin)
4 pienta kohokasvuokaa

Laita uuni lampenemaan 180 C. Viipaloi herkkusienet ohuiksi siivuiksi (mita ohuempi, sen parempi!). Pakkaa (siis nama saa laittaa aika tiiviisti) kohokasvuoat puoleenvaliin asti nailla siivuilla. Sirota paalle hiukan suolaa (taman kanssa saa olla varovainen, silla makua on jo aika paljon muista aineksista), rouhaistua mustapippuria ja kerros hienonnettua rakuunaa.

Jatka vuokien tayttamista, ja laita paallimmaiseksi taas suolaa, mustapippuria ja rakuunaa.

Valmistus kaynnissa.
Kun sienet ovat pakattu tiukkaan, kaada paalle kermaa niin, etta sienet juuri ja juuri peittyvat (sienikerroksen ylarajaan saakka siis).

Laita vuoat uuniin ja paista n. 15-20 min, kunneskerma kuohuaa.

Tahan jos lisaa paalle maitovaahtoa (rasvaton maito vaahdottuu hyvin), voisi ruokalajia kutsia herkkusienicappuccinoksi, ja mika estaa valmistamasta sen vaikkapa uunin kestavassa teekupissa. Syodaan lusikalla.

Valmista poytaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!