tiistai 27. marraskuuta 2012

Tunisialainen salaatti grillatuista kasviksista

Olen onnettomuudekseni tuoreelle paprikalle intolerantti, joten pyrin välttelemään sen syömistä. Jotkut sanovat, että paprikan kuori on se, joka pistää monet röyhtäyttelemään ikävästi parikin päivää paprikan syönnin jälkeen, mutta minulla ei ole kärsivällisyyttä ruveta nipertämään niitä kuoria pois ja syödä sitten vasta. Joten kärsi sielu, kärsi ruumis, olethan sen ansainnutkin.

Tässä salaattiohje, joka muistuttaa minua matkoista Pohjois-Afrikkaan. Ainekset ovat varsin tavalliset, mutta mausteet ja valmistusmenetelmä tekevät kasviskombosta omanlaisensa.

Vihannekset (niin, tähänhän voi käyttää miltei mitä tahansa kasviksia) saa näppärästi grillattua valurautaparilalla hellalla, uunin grillivastuksen alla tai jos omistat raclettelaitteen, mikä estää pitämästä raclettekekkereitä (meillä ei pannun päällä paistella koskaan lihaa vaan erilaisia kasviksia, jotka sitten syödään juuston kanssa) ja käyttämästä ylijäämät vihannekset salaattiin. Siinäpä niitä samalla seurustellessa näppärästi paistelee. Olenpa joskus muistaakseni lykännyt rehut savustuspussiinkin ja siitä tuli kyllä aika jännä maku.




Tunisialainen salaatti grillatuista kasviksista

1 iso munakoiso
4 luumutomaattia
4 keskikokoista paprika (mielellään erivärisiä)
1 iso mieto vihreä chilipalko

Marinadi:

¾ dl oliiviöljyä
runsas dl sitruunamehua
1 tl kurkumaa
1 tl jeeraa (juustokumina)
1 ½ dl hienoksi hakattua tuoretta korianteria
½ punainen chilipalko hienonnettuna (siemenineen)
8 valkosipulinkynttä

Laita marinadin ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi.

Viipaloi munakoiso pitkittäin noin cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Halkaise tomaatit. Halkaise paprikat ja chilipalko ja ota kanta ja siemenet pois.

Laita kasvikset kulhoon ja kaada marinade niiden päälle. Kääntele kasviksia käsin niin, että marinade leviää tasaisesti joka puolelle. Anna siesta marinadissa vähintään 30 minuuttia.

Grillaa kasvikset molemmin puolin, niin, että ne saavat hiukan väriä, mutta eivät pehmene ihan soseeksi (n. 4-5 min).

Ota kasvikset grillistä ja laita leikkuualustalle jäähtymään.

Kun kasvispalat ovat jäähtyneet, pilko ne terävällä veitsellä suupalan kokoisiksi ja laita tarjoulukulhoon tai annoslautasille sekoitettuna.

Pirskota päällle hiukan sitruunamehua ja oliiviöljyä, koristele korianterinlehdillä ja tarjoa joko lisukkeena tai sellaisenaan.

Salaatin päälle voi murustaa jotakin fetan tapaista juustoa, jos haluaa salaatistaan ruokaisamman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!