perjantai 11. lokakuuta 2013

Liikuntapäiväkirja - 17 viikkoa takana

Kauden surkein viikko liikkumisen osalta tämä mennyt viikko. Tulihan sitä käveltyä paljon ja vedettyä joitakin pilatesliikkeitäkin ajankuluksi asunnolla, mutta Ei voi mitenkään taputtaa käsiään moiselle suorituksella.


Tänään sitten olin vielä ihan zombina puolenpäivän tienoilla  - siis ihan väsyneen töötti, joten ajattelin antaa kropan levätä. Ensi viikolla sitten taas uudella innolla.

Tässä muuten pakaralihaksille hyvä pilatesliike, jota voi kokeilla vaikka petissä (tietty lihasten lämmitys olisi sitä ennen suotavaa...).


Huomatkaa, että alla oleva jalka on hiukan koukussa, eli näette omat varpaanne. Ylempi jalka nostetaan sitten ylös ja sillä aletaan piirtää hitaasti eteen ja ylöspäin ympyrää nilkka suorana. Kun on päästy lakikorkeuteen, niin nilkka koukussa palautetaan jalka takakautta ympyrän muotoisesti alas (mutta se ei siis mene lepoon vaan jatketaan uutta ympyrää).

Pilates-hengitys kannattaa muistaa, eli aina nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Liike tehdään hengityksen kanssa samaa tahtia, eli uloshengityksellä etukautta ylös nilkka suorana ja takaa alas sisäänhengityksellä ja sitten toistuu taas.

Huomaa, että kasvattamalla ympyrän kokoa liikkeen teho ei parane. Noin halkaisijaltaan puolen metrin ympyrä riittää ja jalka on siis hitaasti liikkeessa KOKO AJAN. Tee liike rauhallisesti.

Tätä kun tekee minuutinkin yhtä soittoa niin tuntee kyllä omistavansa pakaralihakset....

2 kommenttia:

  1. Muutama vuosi sitten tein pilates-liikkeitä säännöllisesti. Sitten se vain jäi. Viime aikoina on ollut mielessä, että pitäisi aloittaa uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Pilates on joogan ohella yksi niitä lajeja, jossa minä en ehdi tuskastua tai sotkeutua omiin koipiini :D

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!