keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Tee se itse - maailma

IKEAn myötä ihmiset ovat oppineet kokoamaan itse huonekalunsa  - säästäähän siinä toki. Enkä ole kenenkään kuullut purnaavan asiasta, paitsi siinä tapauksessa, että pöydän tms. ollessa jo kasassa paketista löytyy puoli tusinaa "ylimääräistä" ruuvia ja mutteria  - siitäkin huolimatta, että olet satavarma että kasaus on mennyt just eikä melkein painetun ohjeen mukaan.

Kerroin aiemmin siitä, kuinka tarkkana kannattaa olla omien lääkkeittensä kanssa. Sähköinen reseptipalvelu ehkä helpottaa asiaa, eli kontroli kokonaisuudesta säilyy apteekissa, mutta perään silti lääkäreiltä vastuuta siitä, mitä he määräävät ja sen sopivuudesta muuhun lääkitykseen. Ei se vapauta lääkäreitä olemasta skarppina farmakologiankurssilla. Eikä velvoita asiakasta perehtymään ko. aiheeseen, ellei sitä työkseen tarvitse.

Vaikka asia tulikin selvitettyä, minun luottamukseni ei enää palaa, sillä tämän lääkityksen yhteensopimattomuuden aiheuttamat ongelmat olivat liki megaluokkaa kropassani. Tästä syystä siis kertailen farmakologianoppeja mielessäni joka kerta kun käyn esimerkiksi syövän takia kontrollissa tai yleensäkin lääkärillä.


Viime viikolla kohistiin suomalaisessa mediassa erään toimittajan saamasta vastauksesta kun hän oli hampaansa lohjettua soittanut päivystykseen ja saanut ajan vasta parin viikon päähän kehoituksella hakea apteekissa paikka-ainetta ja paikata lovi itse. Se, mitä tiedotusvälineissä ei kerrottu on se, että tällainen paikka on siis aina vain ensiapu tilanteeseen, eikä sitä ole muuksi tarkoitettukaan. Päivystys ei kuitenkaan tässä tapauksessa ollut kiinnittänyt mitään huomiota kivun hoitoon, ja kipu tällaisessa tilanteessa voi jopa vaatia johtopuudutusta, koska aina eivät ilman reseptiä saatavat kipulääkkeet auta. Tarina kertoo kyseisen toimittajan menneen yksityiselle ja saaneen avun siitä.

Tuoren omakohtainen juttu näistä tee se itse -asioista on tältä päivältä. Sain tiedon, että minulle maksetaan laskuni mukaan eräs maksu ylihuomenna, eli 1.11. Olen jo aiemmin ilmoittanut ko. putiikkiin, että tilinumeroni on vaihtunut, ja koska he ilmoituksen jälkeenkin ovat maksanet laskujani vanhalle tilille (joka luojan kiitos on vielä olemassa), päätin soittaa ja tarkistaa, että kirjallinen ilmoitukseni, joka heille meni laskuni mukana, on huomioitu. Olin vielä kissankorkuisin kirjaimin siihen kirjoittanut, että HUOM: Tilinumero on vaihtunut.

Kas, sitä ei todellakaan oltu hoksattu ollenkaan. Henkilö, jonka kanssa puhuin puhelimessa kertoi, että "kun nuo sihteerit meillä prosessoivat laskut, eivätkä näköjään ole huomanneet viestiä". Heillä kun on aiempien laskutusteni vuoksi aikaisempi tilinumero systeemissään. EIKÄ maksun tiliä enää voi sitten mitenkään heidän systeemissään vaihtaa.

Minua ei kiinnosta tietää heidän laskujen prosessointisysteemiään, eikä siinä suhteessa vastuuhenkilöitään, vaan oletan homman hoituvan, jos laitan ko. puljuun muutoksen kirjallisesti ja LASKUN YHTEYDESSÄ. Eipä muuten mitään, mutta kyseessä on suurempi summa ja olen jo laittanut uudemman pankkitilini yhteyteen kaikki kyseiseen aikaan erääntyvät laskut (kuten yhtiövastike, luottokorttilaskut jne.) erääntymään ja nyt ne pitää purkaa siltä tililtä pois ja siirtää taas vanhan tilin yhteyteen. Aikaavievä urakka.

Nämä stoorit ovat vain jäävuoren huippu. "Pistä lapsi asialle ja mene itse perässä" -sanonta sopii niin moneen muuhunkin asiaan nyky-yhteiskunnassa. Pitäisi olla tietoa, taitoa ja aikaa hoitaa kaikki itse ja vahtia, että asiat tulevat hoidetuksi. Varsinkin tuon erikoistuvan onkologin lääkemääräyskämmin jälkeen olen ajatellut, että monetko muut ihmiset syövät täysin vääriä lääkkeitä? Varmaankin monet.

1 kommentti:

  1. voin kertoa että aika moni varmaan syö vääriä lääkkeitä. minä ainakin olen aika varma että minulle on väärätty väärät lääkkeet. eli siis syön lääkkeitä nivelreumaan ja koskaan ei ole verikokeissa näkynyt että minulla kyseistä sairautta olisi ja jjuuri nuo lääkkeet ei tunnu sopivan minulle ollenkaan ja vielä vähemmän auttaa ja niitä kuitenkin on ainakin viidet erilaiset. olen kyllä pyyätny lisätutkimuksia mutta koskaan en ole saanut vastaukseksi muutakuin kokeillaan nämä lääkkeet nyt vielä. nimim 1 g x 3 buranaa vielä lisäksi pahimpina päivinä

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!