Vein auton huoltoon tänään ja pesetin ja vahautin sen samalla. Vahaamista kun olen suunnitellut keväästä saakka, mutta se tahmainen lehmus parkkipaikkani yllä on sotkenut joka kerta suunnitelmani täydellisesti. Oli siinä ilmeisimmin hiukan irvistelty autoni kimpussa. Tiedän, että sitä tahmaa ei saa helposti irti, mutta nyt auto taas kiiltää kuin uutena.
Luuhasin silläaikaa kaupungilla sateessa, kävin kasvohoidossa, lounaalla ja kahvilla (ja ahmin jättipullan sen kera!). Hyvin oli reissu mitoitettu, sillä viimeistä pullanpalaa nielaistessani soitettiin, että kaara on valmis.
Siinä sateessa raahustaessani osui silmäni tällaiseen ikkunaan:
Oooo, olisin varmaankin pyörtynyt ihastuksesta lapsena, jos olisin tuollaisen nukkekodin saanut! Tuo alimmassa kuvassa oleva nettiosoite vie tänne. Aivan ihania tarvikkeita, suloisia posliiniastiastoja ja paljon muuta!
Ei tuollaisia voinut koskaan edes kuvitella! Tosin lapsena myös olisin kovasti halunnut autoradan, sellaisen kuin naapurin pojilla oli. Sellaistakaan en tosin saanut, koska isäni mielestä se ei ollut tyttöjen lelu. Niinpä minä kävin naapurissa poikien kanssa päristämässä pikkuautoilla matonraitoja pitkin.
Isäpä eikuitenkaan ottanut ollenkaan huomioon, että oli itse hankkinut minulle - kun olin vielä todellakin vaahtosammuttimen kokoinen - auton etupenkin selkänojaan kiinnitettävän tuolin (silloin ei vielä murehdittu kovin turvallisuusasioita, ja Mersussa oli yhtenäinen etupenkki), jossa oli samanlaiset rattivaihteet ja ratti. Kakkosvaihde ei vaan koskaan pysynyt päällä, joten siitä tuli parkua, josta olen todellakin saanut kuulla jopa aikuisiälläni :D Itse en muista tosin niistä ajoista mitään, tietenkään.
Täytyypä lähettää nuo kuvat eräälle ystävälleni, joka on siis naispuolinen, ja suurinpiirtein ikäiseni. Hän usein sanoo, että haluaisi rakentaa viimeistään joskus eläkepäivinään ison ja ihanan nukkekodin.
Kaikenlaisia haaveita… Minä taas olen aina haaveillut oppivani soittamaan huilua. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä räväkämmäksi käy soitinkin, eli piccolohuilun asemesta se voisi olla vaikka sähkökitara.
Höh. Kaikkea hassua saa kuitenkin ajatella. Lieneekö teillä muilla mitään tällaisia hauskoja tulevaisuudensuunnitelmia?
Oih, onpa ihana nukkekoti! Minäkin halusin lapsena hienoa nukkekotia. Ystävällä, jonka isä oli hollantilainen merikapteeni, oli oikea unelmanukkekoti. Kaksi kerrosta, valot ja kaikki. Yhtenä jouluna isä oli sitten päättänyt toteuttaa toiveeni ja sain kuin sainkin nukkekodin - mutta se oli isän itse nikkaroima ja paljon kömpelömpi teelmys, huoneitakin vain kaksi. Olin ihan hirveän pettynyt, mutta en kehdannut näyttää sitä. Niinpä olen unelmoinut nukkekodista näihin päiviin saakka. Onneksi meidän tytöillä on nukkekoti (sellainen perusmalli) ja ihania Sylvanian families -tavaroita, siitä olen saanut vähän korviketta, mutta silti sellainen oikein iso ja aidonnäköinen nukkekoti olisi unelma, varmaan vaan tuijottelisin sitä kaiket illat ja kuvittelisin itseni niihin pikkuruisiin huoneisiin. Haaveilen myös, että ehtisin maalata öljyväreillä. Tai edes vesiväreillä.
VastaaPoistaNuo kuvissa olevat olivat ikkunassa ja todella isoja. Nuorimmalla siskollani oli joskus nukkekoti, mutta silloin olin itse teini-iässä, eivätkä sellaiset kiinnostaneet. Vaikkakin sinne tehtiin astioita ja pullapitkoja yms. Darwi-massasta tai taikataikinasta ne sitten vesiväreillä maalattuna.
VastaaPoistaViime jouluna sain mieheltäni lahjaksi nukkekodin:-) Lapsena minulla sentään oli autorata, kun olin isäntyttö :-)
VastaaPoista