keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Huxley Secrets of Sahara Grab Water

Minulla on pintakuiva, mutta kuitenkin aika helposti öljyisen kiltelevä iho, joten tasapainoilu sen kanssa on suoranaista taidetta ja olenkin tästä syystä erilaisten kasvoseerumien suurkuluttaja. Toisteiseksi on parhaiten pelittänyt tämä Vichyn seerumi, mutta nyt löytyi toinenkin, joka on tarpeeksi koostumukseltaan kevyt meikinkin alle.


Tein taas Yliopiston apteekkiin tilausta, kun siellä oli yömyynti, jolloin alennukset ovat jo tuntuvia. Korealaisesta kosmetiikasta en ole oikeinn koskaan innostunut, mutta silti klikkasin ostoskoriini tämän Huxley Secrets of Sahara Grab Water - hoitonesteen, joka siis ei ole varsinainen seerumi, vaikka omassa naamassani nyt sitä virkaa toimittaakin.


Nyt on pullollisesta enää vain noin kolmasosa jäljellä, ja voin sanoa, että pidän siitä. Se myös jättää iholle hieman tahmean pinnan, joten olen loppupeleissä tehnyt meikin suoraan sen päälle.

Itse tuote on kirkasta, hiukan geelimäistä nestettä, joka sisältää Yliopiston apteekin tuotesivun mukaan mm. kaktusviikunan siemenöljyä, hyaluronihappoa ja keramideja sekä ihoa raikastavaa, antioksidanttisen marjasekoituksen (acaimarja-, kvinoa-, japaninaprikoosi- ja camu camu -uute) ja greipinsiemenuutetta. Lisäksi seerumissa on ripaus ihoa rauhoittavaa ja virkistää piparminttua.

Öljymäistä se ei kuitenkaan missään nimessä ole, vaikka öljy onkin INCI:n alkupäässä. Uppoaa hyvin ihoon, kun taas öljyt tapaavat jäädä omaan ihooni lillumaan ikävästi sen pinnalle ja päätyvät iltaisin tyynynliinoihin.

Vahva suositus!

2 kommenttia:

  1. Sinulla on mielenkiintoinen blogi. Löysin sen toisen blogin kautta. Olen nyt seuraajasi ja blogisi on blogini NÄITÄ LUEN-luettelossa. Minä kokeilin tuota korealaista ihonhoitoa yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa. URANG-merkki oli hyvä ja tuotteet ihanan ruusuntuoksuisia. Tosin nyt korealainen ihonhoitorutiini on jäänyt, mutta käytän edelleen tuota hoitonestettä eli essenceä. Minullakin on pintakuiva iho - kuten monella suomalaisella - ja olen kokeillut monia, monia seerumeja.Olen vähän hästääjä. Tällä hetkellä käytän Mahalon seerumia. Käytän vain luonnonkosmetiikkaa, nyt jo puolitoista vuotta. Olen ollut kasvissyöjä 36 vuotta ja olen kiinnostunut terveellisestä ruuasta ja elämäntavasta. Miksei blogisi ole tuolla lifestylen puolella? Tämähän sopisi sinne, paljon enemmän kuin minun blogi Marja 50+ eloa ja oloa, lifestyle kaksi ja puoli vuotta sitten tuntui omalta alueelta, mutta ei tunnu enää, koska kirjoitan paljon asiapostauksia yleensä psykologisista aiheista, ja teen vain harvakseltaan yhteistyöpostauksia luonnontuotteista ja luonnonkosmetiikasta.Blogini on niin sanotusti ekologinen. Mukavaa keskiviikko iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos, ja tervetuloa lukijakuntaan! Käynpä vilkaisemassa myös sinun blogiasi vastavuoroisesti!

      Vastauksena kysymykseesi: En osaa sanoa. Blogilla on ikää ja se on muotoutunut vuosien varrella paljonkin. Ehkä sen asemointia voisi tarkastella taas uusiksi. Aiheellinen kommentti! Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!