Elämää kuoleman jälkeen & Garnier Skinactive

Yleensä meikkaan aika kevyesti nykyäänkun ulos ovesta lähden. Ihon ikääntyessä on parempi suosia jotakin voidetta, joka tasoittaa ihoa, eikä kovin peittävää edes nykyään tarvitse olla, sillöä iho on aika hyvässä kunnossa.

Hankin tähän tarkoitukseen UV-suojan (SPF 50+) sisältävän Garnierin Skinactive Vitamin C Glow Boosting Fluid -voiteen. Voidetta on näemmä sekä ihon sävyisenä ja värittömänä.

Tämä on siis ohut, kevyesti pigmentoitu, korkean aurinkosuojakertoimen sisältävä voide, joka tasoittaa ihon sävyä ja sisältää mm. kosteuttavaa glyseriiniä, ihoa hoitavia peptidejä ja C-vitamiinia, joka toimii antioksidanttina ja kirkastaa ihoa.

Itse en tarvitse iholle tämän kanssa kuin hiukan peitevoidetta silmien alle ja nenänpielien punoitukseen.

Tämä on mukavan ohut voide, joka imeytyy ihoon hyvin, ja kun nettiarvioita lukee, monet tuntuvat myös käyttävän tätä meikin alla.

Voide näyttää iholla ensialkuun aika tummalta, mutta sulautuu levitettäessä sitten kuitenkin ihoon antaen sille hiukan väriä.

Olen tätä nyt käyttänyt arkena, joten eilen, kun ulos lähtiessäni päätinkin laittaa kasvoilleni Erborianin CC-voidetta (postaus siitä on täällä), näytinkin yhtäkkiä omiin silmiini ihan hirvittävän kalpealta. Tämä Garnierin voide antaa terveemmän hehkun iholle.

*****

Vähän kaksimielinen otsikko. Siinäpä pohtimista, että onko kuolleella elämään kuoleman jälkeen. Sitten toinen juttu on, että, onko sillä jälkeenjääneellä läheisimmällä enää elämää läheisimpänsä kuoleman jälkeen.

Kylläkyllä, saan kriisiapua, joten en itse tässä mentaalisesti halvaantuneesa tilassani olisi edes älynnyt hakea. Sattuipa nyt tk-lääkäri soittamaan tuosta edellisessa postauksessa mainitusta kolesteroliarvosta. En ollut aikonut puhua henkilökohtaisesta tilanteestani mitään, mutta sitten puhkesin itkuun ja... Kerroin. Unettomuus on aika hankalaa pidemmän päälle.

Tässä kuvassa muuten oli haudan kukat siirretty viistosti takana olevan toisen haudan päälle. En koskenut niihin, ettei kukaan lähiomainen (----> lapsensa) olisi vetänyt koko palkokasvipeltoa nenuunsa. mutta viestittelin silti miehen vanhimmalle tyttärelle:

MIKSI on edelleen hautajaisten jälkeiset kukat siirretty viistosti takavasemmalle haudalle?

Vihreät osuudet ovat minun kirjoittamiani

Jos oman omaisenin haudalle tuotaisiin muitten hautojen kukkavihot, niin vähintään hämmästelisin, ellen jopa kimpaantuisi.

Ei kai tällainen ole "normaali käytäntö" missään? Jos nuo kukat on siirretty pois hautakiven tieltä niin olisihan tuossa haudalla ollut tilaa läjätä ne muuallekin kuin jonkun toisen ihmisen haudalle.

Menen varmaan huomenna taas käymään siellä ja yritän tsekata, toimiiko lyhtyyn tuomani led-kynttilän hämäräkytkin. Se on Airamin led-kynttilä, jossa on kaksi säätöä, mutta ei mitään ohjetta siitä, kumpi niistä on hämäräkytkin.

*****

Laitoin toissapäivänä jotakin ylijäämätavaraani paikalliseen Roskalava-ryhmään poisjaettavaksi. Siinä oli mm. minulle tarpeettomia hanoja, varapatjoja sun muuta. Kahta patjaa hakemaan tuli joku intialaisperhe liki puoliltöin. Siinä oli rappukäytävässä sellainen pajatus, että nolostuneena arvelin koko taloyhtiön asukkaiden heräävän siihen.

Tämä perhe oli juuri muuttanut Turkuun, ja tarvitsee mm. talvivaatteita. Miesystäväni vaatteet lienee jo viety johonkin Punaiset Ristin Konttiin, enkä itse ole vaimon kanssa samaa kokoa, joten olen nyt kuulutellut ylijäämävaatteita kavereiltani. 

Tämä intialaisvaimo on täällä opiekelemassa (ovat sellaisia alle kolmikymppisiä) ja koska minä olen aikoinani vetänyt paikallisessa maahanmuuttajanaisten yhdistyksessä (Daisy Ladies) vetänyt vapaaehtoisten suomen kielen opettajien ryhmää, suosittelin tälle vaimolle sitä. Siellä on kaikenlaista aktiviteettia ja mahdollisuus tienatakin hiukan, sillä siellä päivittäin käyvät naiset pyörittävät lounaskahvilaa ja tarjoavat mm, ompelupalveluita.

Ajattelin itsekin taas aloittaa vapaaehtosityön siellä ja otinkin heti yhteyttä toiminnanjohtaja Hissuun (Hulya Kytö).

Siellä on aina tarvetta ylimääräiselle käsiparille. Saa taas kokea sen, että Turun torilla perässä juoksee kaavut heiluen noin puolitusinaa somalinaista huutaen, että "opettaja, opettaja!!".

Arvokastakin se työ on. Meillä oli kerran "työn alla" vanha arabimummu, joka oli asunut Suomessa oli 20 vuotta, mutta ei osannut edes lukea. Opettajaryhmämme eräs ammattiopettaja otti hänet yksityisopetukseensa pa puolen vuoden intensiivisen opetuksen jälkeen mummu osasi jo aakkoset ja oli oppinut hiukan suomeakin.

Se oli meille koko porukalle ihan huikea juttu!

Oli siinä opetustyössä kyllä hiukan ongelmiakin. Oppilaat olivat joskus todella lyhytjänteisiä ja pyrkivät karkailemaan rukousaikoina luokkasalin ulkopuolelle "rukoilemaan". Kun menin opetusvuorollani katsomaan, niin siellä sitä juoruiltiin keittiön pöydän ääressä. Komensin takaisin luokkaan tehtäviä tekemään.

Ongelmasta palaveerattiin opettajein ryhmän kanssa ja lopputulema oli, että meitä lähti delegaatio tapaamaan paikallista imaamia.

Imaami oli hyvinkin liberaali mies, ja sanoi, että tottahan toki suomen kielen osaaminen oli todella tärkeä juttu, samaten kuin osallistuminen yhdistyksen tarjoamiin aktiviteetteihin. Saimme siitä mustaa valkoisella ja imaamin lupa skipata rukoushetket tja keskittyä olennaiseen ehtiin selväksi myös oppilaille.

Se oli hieno "erävoitto".