Vappu on mennyt kotoillessa, kuten varmaan monilla. Itse asiassa tänäänhän olisi minulla ollut normaali työpäivä, mutta otin päivän lomaa. Meillähän sitten on (UK:n "perintönä", siis Irlannissa) taas May bank holiday maanantaina, joten tästä tuli kiva ja pitkä viikonloppu, varsinkin kun käytin hyväksi kuukausittaisen "flexi-day"-oikeuteni, eli puolipäivävapaan eilen.
Mutta asiaan, eli näihin löytöihin. Ensimmäinen on niinkin tavallinen asia, kuin kynsilakanpoistoaine. Olen aiemmin käyttänyt Lidlin asetonitonta versiota, mutta nyt en halunnut juosta useammassa kuin yhdessä kaupassa, joka sitten sattui olemaan Turussa Länsikeskuksen Prisma. Kyseisessä kaupassa on tämän tästä pulaa jos jostakin asiasta, kuten esimerkiksi vanulapuista, joten jonkin aikaa kierreltyäni olin harmistunut, kun en heti löytänyt sitä, mitä halusin. Viimein sekin sitten löytyi ja kynsilakanpoistoainetta oli jopa paria sorttia. Nappasin ekaksi käteeni osuneen.
Tuote näkyy olevan tallinnalaisen firman tuote, Wild & Mild merkiltään. Koska se on asetoniton, ostin sen.
Tämä kuuluu niihin kynsilakanpoistajiin, joiden purkissa sormi vaan kastetaan. Toimi muuten hämmästyksekseni todella nopeasti, ja purkin sisällä oleva vaahtomuovikin oli todella pehmeää ja hienojakoista rakenteeltaan. Toisin kuin joidenkin purkkien karkeampi sisällys, josta joskus jopa lähtee murusia kun sinne sormiaan dippailee.
Vahva suositus, eikä tainnut maksaakaan juuri mitään.
Toinen hyvä marketti löytö oli HTH:n uusi, erittäin kuivan ihon voide. HTH on ollut nuoruudestani saakka yksi ihonhoidon kulmakivi minulle. Todella toimiva voide, jonka jäljiltä iho on kosteutettu ja pehmeä!
Voide on vegaaninen, sillä on pohjoismainen Nordic Swan Ecolabel (suomalainen Joutsenmerkki on osa tätä) ja pakkaus on 56%:sti kierrätettyä materiaalia.
Suosittelen, vaikka ei olisikaan ihan rutikuiva iho! Ostaisin toki mielelläni isommassa pumppupullossa.
Mukavaa vappua ja viikonloppua!
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi, joskaan siitä ei ole sen kummemmin ollut vaivaa. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HTH. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. toukokuuta 2020
lauantai 14. marraskuuta 2015
Voidevertailua: HTH Universal Cream vs. L300 Body Lotion
Edelliseen postaukseen tuli hyvä kysymys, kiitos tp! En ole kiinnittänyt paljoa huomiota L300-sarjaan, joskin olen sen kaupoissa noteerannut. Jos nyt tarkastellaan molempien voiteitten ainesosia, niin eivätpä ne paljoa eroa.
HTH
Universal Cream
|
L300
Body Lotion
|
Aqua
|
Aqua
|
Urea
|
Urea
|
Propylene
glycol
|
Propylene
glycol
|
Betaine
|
Betaine
|
Lactic
acid
|
Lactic
acid
|
Glyceryl
stearate
|
Cetearyl
alcohol
|
Ceteraryl
alcohol
|
Diethylhexyl
carbonate
|
Dietylhexyl
carbonate
|
Tromethamine
|
Petrolatum
|
Glyceryl
stearate SE
|
Sodium
citrate
|
Cetyl
phosphate
|
Glyceryl
stearate SE
|
Dimethicone
|
PEG-30
stearate
| |
Dimethicone
| |
Cetyl
phosphate
|
Kuten nähdään, L300:ssa on vähemmän aineksia. Eroavaisuuksista sen verran, että PEG-30 stearaatti on pinta-aktiivinen aine, tromethamine on happamuudensäätöaine ja mikä vielä on ihan hyvä juttu, on se, että L300-voiteesta puuttuu öljynjalostuksen sivutuote petrolatum. Olen merkinnyt eroavaisuudet listoissa punaisella (yllä). Tosin se pitää kosteuden hyvin ihossa.
Trometamiini (tromethamine) on itse asiassa myös lääkeaine, jota käytetään esimerkiksi elektrolyyttiepätasapainon hoitoon (esimerkiksi metabolinen asidoosi). Kosmetiikassa tätä ainetta on kuitenkin alta hoitoon käytetyn tason, eli siitä ei ole mitään vaaraa.
Kiitos vielä, tp! Vaikka löysinkin paikan (linkki tässä), taidan siirtyä tuohon L300:an. Hinnoissakaan ei juuri ole eroa.
tiistai 13. lokakuuta 2015
Ihonhoitoa
Aikani tuftattua noitten kulmamuottien kanssa, tulin siihen tulokseen, että ne ehkä toimisivat paremmin, jos olisivat hiukan joustavampaa muovia. En siis välttis suosittele noita e.l.f:in juttuja, vaikka sarja pääsääntöisesti hintaisekseen hyvä onkin.
Kirjoittelin täällä taannoin HTH-voiteesta. Nyt tuntuu siltä, ettei sitälöydy mistään kaupoista! Hitsamandeera! Ostin kokeeksi apteekista A-Derman Epithéliale H.A. - voidetta, mutta ei ole sama :(
Tämä voide onkyllä mukavan kevyttä ja rauhoittaa ihoa, couperosapunoitus on hiukan vähentynyt, luulen.
INCI-lista ei tosin saa ihan riemusta kiljumaan:
Aqua, Butyrospermum Parkii (Sapotaceae Suku), Glyceryl Stearate, Hexylene Glycol, Glycerin, Squalane, Cyclomethicone, Avena Sativa, Stearic Acid, Batyl Alcohol, Cetearyl Alcohol, Cetearyl Glucoside, Dimethiconol, Methylparaben, Propylparaben, Retinol, Sodium Hyaluronate, Tocopheryl Acetate, Triethanolamine.
Kaurauute näkyy olevan tehoaineena ja glyseroli, sheavoi, skvalaani, hyaluronihappo ja retinoli kosteuttavat. Parabeeneista en tykkää.
Sitten kuukauden löytö: Juuri kun pääsin suitsuttamasta niitä edullisia meikinpuhdistuspyyhkeitä, niin ystäväni vinkkasi minulle Lidlin vauvanpyyhkeistä. Ovatpas todella edullisia ja toimivat hyvin, poistavat meikin kuin meikin ihoa kuivattamatta.
Taidan vaihtaa kokonaan näihin! Ne ovat tukevia, tarpeeksi suuria ja kosteita, sisältävät panthenolia, eikä niissä ole hajusteita eikä väriaineita. Ja niitä samoja saa oikeastaan mistä tahansa, Lidlejä kun on Euroopassa hiukan joka paikassa. Suosottelen!
Ja nyt mä menen vääntämään toisen toscakakun, oli kuulemma niiiiiiin hyvää, että pitää saada lisää, joten tehdään nyt sitten, kotirauhan säilyttämiseksi :)
*****

lauantai 27. kesäkuuta 2015
Taidetta ja hiukan alennusmyynneistäkin
Tulin Suomeen työasioiden takia, mutta pian taas baanalle...inhottavan levotonta elämää ja näin käy aina kun on aikomus lomailla. Juhannuksena oli tosiaan vieras Suomesta, mutta perjantaina minulla oli puhelinasioita, mikä oli äärettömän noloa, mutta minkäs sille voi. No tulipa pitkästä aikaa kierrettyä Lontoon turistirysiä, kävimme mm. Tate Modernissa, jossa oli vallan loistava Sonia Delaunay -näyttely, suosittelen. Tämä taiteilijahan on viettänyt paljon aikaa Suomessakin nuoruudessaan. Valitettavasti siellä ei voinut ottaa valokuvia :( Minusta hän oli monitaituri niin tekstiilien ja vaatteiden suunnittelussa, kuin simultaanitaiteessa, katsokaapas vain vaikka näitä flamencoartisteja. Siinä sitä on liikettä ja tunnetta!
Asiasta toiseen; Lontoossa asuva, alunperin suomalainen ystävättäreni ihastui muuten ikihyviksi nähdessään minulla tuubin HTH-voidetta (tästäkin on tullut aiempi postais). Hänen ystävättärensä, niinikään suomalainen alkujaan ja jolla on koti Pariisissa ja Palm Beachilla, ja joka käyttää vaan ja ainoastaan HTH:ta kasvovoiteenaan (ja muutenkin, ja hänellä jos kenellä olisi todellakin varaa kalliimpiinkin). No, annoin hänelle miltei täyden tuubin aikomuksenani ostaa uusi Turusta. Kuinkas kävikään, kiersin eilen kiukkuisena kaupunkia, ja se oli joka paikasta loppuunmyyty! Toisaalta en yhtään ihmettele, mutta koska minulla on puolisen tuubia sitä nyt ainoastaan jäljellä, soisin uuden putelin löytyvän hyvin pikaisesti. GRRR.
Ja mitä sitten ostin alennusmyynneistä? Tarkemmin sanoen S-ryhmän alesta. Siis en toden totta tarvitsisi mitään, mutta obsessio on obsessio...
No ensinnäkin haluan tietää, onko Cliniquen Dramatically different Moisturizing Lotion niin hyvä kuin sitä on kehuttu. Pieni puteli sitä siis. Uskon kuitenkin palaavani HTH-linjallle, sillä HTH:ta ennemmin on lukuisia kalliita voiteita käyty läpi.
Toisekseen ostin Isadoran tuommoisen jumbo-bronzerkynän. Ehkä tässä aurinkosuojasta huolimatta ruskottuu sen verran, eetä se saattaa olla kätsy.
Ihmiset näyttävät myös vaahtoavan noista Diorin viisikoista, joten kokeilenpa sitten tuota Pink Designiä, joka lähti puoleen hintaan.
Joo ja mitäänhän mä en tarvinnut....
Nyt ryysään tästä viinitastingiin, vanha viiniklubimme Botrytus Aboensis (tai sen ydinryhmä) kokoontuu pitkästä aikaa.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
Vanha konsti parempi kuin pussillinen uusia
Olen lukuisaan otteeseen rutissut syöpälääkityksen kuivattamasta ihostani, ja siihen on uponnut paljon voidepurkkeja ja rahaa. Ihan turhaan. Vanha konsti ja vanha voide on osoittautunut kuitenkin parhaimmaksi. Terästettynä Kiehl'sin Midnight Recovery Concentratella tarvittaessa. Tosin täytyy sanoa oikeudenmukaisesti, että tämä on myös todella hyvä.
Vanhalla konstilla tarkoitan voidetta nimeltä HTH. Siitä kerrotaan Cederroth Oy:n nettisivuilla seuraavaa:
Eräs ystäväni, joka kärsi huuliherpeksestä, joka puhkesi heti kun oli jokin stressitilanne, tai hän sai liikaa aurinkoa tai iho muuten vaan kuivahti, ja hän alunperin keksikin, että tämä voide pitää herpeksen tehokkaasti poissa. Kokeilin sitten minäkin, ja voide tuli tutuksi jo nuoruusvuosina. Edullista ja tehokasta kosteutusta, joka peittoaa mennen tullen kalliimmatkin voiteet, joihin edelleen kuitenkin usein haksahdan.
Ainesosaluettelo ei ole niin kovin kummallista luettavaa - noita aineita löytää monesta muustakin voiteesta, mutta tämä kombo toimii todella hyvin, eikä edes maksa paljoa. Plussaa hajuttomuudesta! Väriaineeton ja parabeenitonkin vielä. Harmi vaan, ettei käsittääkseni Suomesta saa kaikkia sarjan tuotteita.
Edullinen vinkki: Riko perus-HTH:n sekaan yksi Omega-öljykapseli, niin ihosi kiittää! Löytyykö lukijoista muita HTH:n ystäviä / käyttäjiä?

HTH on syntynyt lääkeyritys Pharmacian ja kuuluisan ruotsalaisen dermatologin professori Gunnar Swanbeckin yhteistyönä. Swanbeck havaitsi 1960-luvulla, että kuivalta iholta puuttuu kosteuttavia ainesosia. Yhdistämällä niistä kaksi, karbamidin ja maitohapon, oli vaikutus kuivalle iholle erinomainen. Keksintö johti moniin tuotteisiin, ja ensimmäinen HTH-vartalovoide lanseerattiin 1970.
Ihon uloimmassa kerroksessa (sarveiskerros) on luonnollista kosteuttajaa karbamidia. Luonnollisiin kosteuttajiin kuuluu myös maitohappo, joka vaikuttaa ihon elastisuuteen ja solujen uudistumiseen, sekä betaiinia, joka sitoo kosteutta ja parantaa ihon elastisuutta. Betaiini myös vahvistaa ihoa ja tekee siitä kestävämmän ärsyttäviä ainesosia vastaan. Käyttämällä HTH-voidetta lisäät siis ihon luonnollisia ainesosia, joita iho tarvitsee ylläpitääkseen hyvän kosteustasapainon, elastisuuden ja vastuskyvyn.
![]() |
| Mitäpä se muuta sitten tarttiskaan. |
Eräs ystäväni, joka kärsi huuliherpeksestä, joka puhkesi heti kun oli jokin stressitilanne, tai hän sai liikaa aurinkoa tai iho muuten vaan kuivahti, ja hän alunperin keksikin, että tämä voide pitää herpeksen tehokkaasti poissa. Kokeilin sitten minäkin, ja voide tuli tutuksi jo nuoruusvuosina. Edullista ja tehokasta kosteutusta, joka peittoaa mennen tullen kalliimmatkin voiteet, joihin edelleen kuitenkin usein haksahdan.
Ainesosaluettelo ei ole niin kovin kummallista luettavaa - noita aineita löytää monesta muustakin voiteesta, mutta tämä kombo toimii todella hyvin, eikä edes maksa paljoa. Plussaa hajuttomuudesta! Väriaineeton ja parabeenitonkin vielä. Harmi vaan, ettei käsittääkseni Suomesta saa kaikkia sarjan tuotteita.
Edullinen vinkki: Riko perus-HTH:n sekaan yksi Omega-öljykapseli, niin ihosi kiittää! Löytyykö lukijoista muita HTH:n ystäviä / käyttäjiä?
tiistai 4. maaliskuuta 2014
Ensimmäiset kaksi porrasta
Jatketaanpa edellistä juttua. Jos aloitetaan ensimmäiseltä portaalta, eli aurinkovoiteista, olen kirjoitellut niistä aiemmin esimerkiksi täällä. Haulla löytyy muutakin asiaa. Havahduin nimittäin siihen viime keväänä, että vaikka aurinko ei paistaisikaan, tai paistaisi pilviverhon takaa, niin ainakin merellä (ja hiihtorinteissä keväällä) kannattaa suojata iho hyvin.
Suomessa myytävistä päivävoiteista pääsääntöisesti puuttuu suojakerroin, joten alle on laitettava jotakin. Tällä hetkellä käytän Bionin aurinkosuojaa, joka on mekaaninen, eli homma hoituu titaanidioksisilla ja sinkkioksidilla.
Tämä tuubi on pieni ja näppärä ja mahtuu hyvin vaikka taskuun. Jälleenmyyjiä on pitkin Suomea, joten sitä ei välttämättä tarvitse hankkia mistään ulkolaisesta nettikaupasta. Suojakerroin on korkea (30) ja INCI-listassa ei ole mitään hälyttävää, kuten parabeeneja. Sarjaa mainostetaan sillä, että sen sisältämät ainesosat ovat 100% luonnollisia ja luontaisessa olomuodossaan. Niissä ei myöskään ole keinotekoisia hajusteita (täytyy myöntää, että minua välillä nyppii kaikki hajustettu kosmetiikka parfyymejä lukuunottamatta). Mutta lukekaapa itse lisää.
Toinen, ja todella pitkäaikainen suosikki, jota käytin jo teini-iässä, on HTH:n voide. Hajuton, edullinen markettivoide. Minulla oli nuorempana aika rasvoittuva iho, ja toinen ongelma oli aika-ajoin suupieleen puhkeava herpesrakkula, joka ilmestyi varsinkin silloin, kun huulet pääsivät kuivahtamaan. Kun aloin käyttää HTH:ta, rakkuloita ei sen koomin ole juurikaan näkynyt, joten joku taika tuossa voiteessa on. Ilmeisimmin myös siksi sitä valmistetaan ja myydään edelleen.
Sarjassa näkyy olevan nykyisin enemmänkin tuotteita kuin vain tuo yksi voide. Ja tämä voide on myös hajustamaton ja parabeenitön.
Huomisessa postauksessa jatketaan sitten portaita vielä ylemmäksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)