sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Vanha konsti parempi kuin pussillinen uusia

Olen lukuisaan otteeseen rutissut syöpälääkityksen kuivattamasta ihostani, ja siihen on uponnut paljon voidepurkkeja ja rahaa. Ihan turhaan. Vanha konsti ja vanha voide on osoittautunut kuitenkin parhaimmaksi. Terästettynä  Kiehl'sin Midnight Recovery Concentratella tarvittaessa. Tosin täytyy sanoa oikeudenmukaisesti, että tämä on myös todella hyvä.

Vanhalla konstilla tarkoitan voidetta nimeltä HTH. Siitä kerrotaan Cederroth Oy:n nettisivuilla seuraavaa:

Historia

HTH on syntynyt lääkeyritys Pharmacian ja kuuluisan ruotsalaisen dermatologin professori Gunnar Swanbeckin yhteistyönä. Swanbeck havaitsi 1960-luvulla, että kuivalta iholta puuttuu kosteuttavia ainesosia. Yhdistämällä niistä kaksi, karbamidin ja maitohapon, oli vaikutus kuivalle iholle erinomainen. Keksintö johti moniin tuotteisiin, ja ensimmäinen HTH-vartalovoide lanseerattiin 1970.

Ihon oma kosteuden tuottaja

Ihon uloimmassa kerroksessa (sarveiskerros) on luonnollista kosteuttajaa karbamidia. Luonnollisiin kosteuttajiin kuuluu myös maitohappo, joka vaikuttaa ihon elastisuuteen ja solujen uudistumiseen, sekä betaiinia, joka sitoo kosteutta ja parantaa ihon elastisuutta. Betaiini myös vahvistaa ihoa ja tekee siitä kestävämmän ärsyttäviä ainesosia vastaan. Käyttämällä HTH-voidetta lisäät siis ihon luonnollisia ainesosia, joita iho tarvitsee ylläpitääkseen hyvän kosteustasapainon, elastisuuden ja vastuskyvyn.
Mitäpä se muuta sitten tarttiskaan.

Eräs ystäväni, joka kärsi huuliherpeksestä, joka puhkesi heti kun oli jokin stressitilanne, tai hän sai liikaa aurinkoa tai iho muuten vaan kuivahti, ja hän alunperin keksikin, että tämä voide pitää herpeksen tehokkaasti poissa. Kokeilin sitten minäkin, ja voide tuli tutuksi jo nuoruusvuosina. Edullista ja tehokasta kosteutusta, joka peittoaa mennen tullen kalliimmatkin voiteet, joihin edelleen kuitenkin usein haksahdan.

Ainesosaluettelo ei ole niin kovin kummallista luettavaa  - noita aineita löytää monesta muustakin voiteesta, mutta tämä kombo toimii todella hyvin, eikä edes maksa paljoa. Plussaa hajuttomuudesta! Väriaineeton ja parabeenitonkin vielä. Harmi vaan, ettei käsittääkseni Suomesta saa kaikkia sarjan tuotteita.

Edullinen vinkki: Riko perus-HTH:n sekaan yksi Omega-öljykapseli, niin ihosi kiittää! Löytyykö lukijoista muita HTH:n ystäviä / käyttäjiä?


4 kommenttia:

  1. Olipa osuva otsikko. Minulla hth oli käytössä vuosikymmeniä; takavuosina aina pesun jälkeen käsiin, lähinnä sormenpäihin ja petiin mennessä vähintään kantapäihin. Pitkään se oli ainoana voiteena, usein jopa kasvoihin. Tuli toki muutakin ostettua, mutta aina palasin hth-voiteeseeni. Nyt se on ollut vähän syrjässä, kun lääkärit ja kosmetologit on kaupanneet omiansa, ja tullut kokeiltua. -tp-

    VastaaPoista
  2. Täällä kovaa hakua, kun HTH on hävinnyt monen vakiokaupan hyllyltä. Jostain sitä onneksi vielä löytyy. Olen käyttänyt sitä 70-luvulta saakka ja on ainoa maailmassa, mikä omaan nahkaan sopii. Samoin on iho kuivunut entisestään hoitojen takia ja ihoa tarvii rasvata välillä päivälläkin - ilta- ja aamurasvaus ei riitä. Oma kikkakuutonen on pari tippaa Arganöljyä joukkoon, niin pärjää hienosti talven rasitukset. ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea lisätä hiukan jotakin öljyä mukaan, kiitos!

      Minäkin olen puhissut kiukusta, kun eitä HTH:ta ei mistään enää saa, mutta sitten joku vinkkasi minulle, että L300 on tavallaan tullut sen sijaan valikoimiin. Vertailin hiukan INCI-listoja, ja samanlaiselta tavaralta vaikuttavat. Täältä voi lukea lisää:

      http://dzinninajatuksia.blogspot.fi/2015/11/voidevertailua-hth-universal-cream-vs.html

      Poista
    2. Luin vertailun. Siinä olisi pitänyt olla vierekkäin kasvovoiteet HTH Universal Cream ja L300 Intensive Moisture Face Cream. HTH Original Body Lotion ja L300 Body Lotion, niillä on sama INCI.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!