Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pirkka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pirkka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. helmikuuta 2019

Edullinen arganöljykasvovoide

Tämän aiemmin esittelemäni silmänympärysvoiteen jäkimainingeissa en voinut olla ostamatta kokeiluun sarjan muitakin tuotteita. Ensimmäiseksi valikoitui merkin arganöljyllä tehostettu voide.


Hygieenisessä pumppupullossa myytävä voide on aikalailla myös täynnä hyviä aineita  -  ihan kuin saman merkin silmänympärysvoide. Lista on todella toimiva, eli voide sisältää mm. glyseriiniä, arganöljyä, hyaluronihappoa, sheavoita, kasviperäisiä rasvoja, pantenolia, keramideja ja allantoiinia. Veikkaanpa, ettei näitä kaikkia likikään löydy kalliimmista selektiivisen kosmetiikan tuotteista.

Voiteena se on varsin tavanomainen, vaatii hiukan hieromista upotakseen ihoon, mutta sehän vain kertoo siitä, ettei se ole ihan "löpöä" ja vetistä luirua. Sanoisin, että keskitäyteläinen voide, joka sopii joka ihotyypille.

Noin vitosen hinnalla tätä tuskin voi olla kokeilematta! Onhan tämä myös Suomessa valmistettu. Niin, ja mikä olikaan merkki?

Pirkkahan se.

Joko olet kokeillut?

tiistai 10. toukokuuta 2016

Cappuccinoa ja croissanteja

Mikä onkaan joskus parempaa - varsinkaan viikonloppuaamuina -  kuin latte tai cappuccino kaikessa rauhassa tuoreen, vastapaistetun croissantin kanssa! Tosin, jos haluaa ehdottomasti tuoretta saada (Suomessa), on joko ruvettava leipomaan niitä aamuhämärissä tai lähdettävä niitä ostamaan jostakin leipomosta suoraan. Kolmas vaihtoehto on ostaa jo edellisenä päivänä varastoon pussillinen pakastecroissantteja.

Olemme kevään mittaan niitä kovastikin testailleet, ja erään merkin hyväksi havainneet...




Esimerkiksi S-ryhmä myy Rainbow-merkillä sinisissä pusseissa voilla leivottuja pakastecroissanteja, jotka mielestäni tulivat tässä rytäkässä kakkoseksi.

Pirkka-merkillä, jota myydään K-ryhmän kaupoissa, on montaakin pakastettua sorttia croissantteja: on täysjyvää ja sitruunalla täytettyä sorttia. Pirkan tavalliset pakastecroissantit kuitenkin olemme rankanneet ykkösiksi niiden keveän rakenteen takia. Juuri täydellisiä!

Pakastecroissantit on helppo paistaa kotona aamialseksi.

Purkissa myydään myös Danerolles-merkkisiä, jotka ovat leikattuina taikinalevyinä pakattu. Säilytys on viileässä, ei pakkasessa. Ne pitää osata rullata poikein muotoonsa ennen pakastamista.


Purkillisesta tulee kuusi pientä voisarvea, jotka ovat ihan OK maultaan, mutta eivät niin ihanan rapeita kuin Pirkan tai Rainbown.

Kuinka moni tykkää lämpimästä croissantista aamukahvin kanssa?