Visiitti ortodoksikirkkoon ja omituinen bensajuttu + muuta

Heti ensiksi täytyy kertoa, että eräs ystäväni kertoi autonsa jättäneen hänen tielle. Moottori oli hajonnut, ja se tietystikin tiesi isoa laskua. MUTTA, kummallista kyllä hänen käyttämänsä 95E10 -bensan lisäksi tankista oli löytynyt DIESELiä, joka oli ilmeisimmin syyllinen moottorin hajoamiseen.

Tankki oli täytetty Nesteen huoltsikalla, ja Neste tutkii asiaa par'aikaa. Kunnes asia selviää, ainakin minä kierrän Nesteen asemat kaukaa (no, yleensä käynkin ABC:lla). Tämä vaan nyt tiedoksi teille kaikille autoileville lukijoille.

*****

Tänään R-klubimme kävi paikallisessa ortodoksikirkossa. Kuulimme opastuksen mukana ortodoksisuuden periaatteista, mikä oli ihan mielenkiintoista, varsinkin siksi, että meitä oli varsin monikansallinen porukka, mukana eri uskontokuntia edustavia. Esim. minä en tiennyt, että synnintunnustukset tehdään ortodoksiseurakunnassa samaan tapaan kuin roomalaiskatolisessa, mutta kirkoissa ei ole rippituoleja vaan papin kanssa jutellaan jossain rauhallisessa paikassa, vaikka sitten toimistossa.

Minusta tuollainen tapa tunnustaa syntinsä olisi hyvä luterilaisessakin kirkossa. Ainakin se auttaisi ihmisiä olemaan tasapainoisempia ja varmaan myös monelta alakulolta ja masennukselta vältyttäisiin. Siis tarkoitan, että se olisi mielenterveyttä tukevaa toimintaa.

Käynti oli hyvinkin valaiseva monelta eri kantilta, ja ainakin henkilökohtaisesti toivoisin, että voisimme tutustua myös muihinkin uskontoihin kuin kristinuskon eri haaroihin samalla tavalla. Klubissamme on kyllä eri kristinuskon suuntaukset edustettuna (roomalaiskatolinen, romainailaisortodoksinen, luterilainen, anglikaani, nämä nyt ainakin mainitakseni) sekä islam. Mahtaisiko ola liian radikaalia ehdottaa, että menisimme tutustumaan esim. paikalliseen juutalaiseen seurakuntaan?

Uskonto on kyllä toisaalta kaiken pahan alku ja juuri. Liekö mikään asia maailmassa, rahan ja kaiken muun vaihdon välineiden lisäksi, aiheuttanut niin paljon eripuraa ja sotia pitkin maailmaa.

*******************************************************************************

Bensajuttu on edennyt monien mutkien kautta, ja lukuisten kiemuroiden jälkeen tämä oli lopputulema:

* Nesteeltä oli saatu aivan oikeaa bensaa. Neste otti asian vakavasti ja tutki huolellisesti.
* VW Center Espoo oli haistellen todennut dieselin tankissani- VIRHEELLINEN HAJU (500 eur virhe!!)
* huoltolaskusta palautetaan tämä summa

Minun huomautukseni: Alkaa mennä usko näihin Volkkarinliikkeisiin.

Mun isäin oli sotamies...

Katsoin Klaus Härön elokuvan Äideistä parhain. Sota todellakin muutti ihmisten elämää silloin merkittävästi. Sitä ei minun sukupolveni, saatika sitten nuoremmat edes ymmärrä.

Isävainaani oli aikoinaan sodassa, Aunuksella, Karjalan kannaksella. Hän puhui niistä ajoista aina iloisella mielellä, optimistinen taivaanrannanmaalari kun oli koko ikänsä. Toisin kuin eräs sairaalassa tapaamani vanha pappa, jolle tuli aina kyyneleet silmiin niitä aikoja muistellessaan. Hän jutteli niistä asioista minulle mielellään, varsinkin kun kerroin isäni myös olleen sodassa.

Isä sai koko sodan kuulostamaan pojankloppien hauskalta ulkomaanmatkalta, vaikka he etulinjassa olivatkin, eikä se takuulla ollut mitään lastenleikkiä. Hauskin juttu minusta oli se, että hän  - hyväuninen kun aina oli  - oli kerran nukahtanut hylätyille hevoskärryille ja vihollisen tankit olivat jyristellet ohi ja hän oli jäänyt linjojen taakse. Heräämättä jytinään. Muut olivat luulleet hänen kuolleen, mutta niinpä hän sitten kuitenkin oli keplotellut herättyään itsensä omien puolelle takaisin. Ilman, että viholliset olivat häntä edes huomanneet. Luulivat kaiketi myös häntä yhdeksi kaatuneista. Tämä juttu ei tietystikään tuntuisi yhtä hauskalta, jos näin olisi oikeasti ollut asia, tai jos hän olisi joutunut vangiksi.

Vapaa-ajasta korsuissa hän jutteli myös mielellään. Hän oppi siellä pelaamaan shakkia  - niin hyvin, että oli siinä voittamaton, ja joulunpyhät yleensä menivätkin äidin harmistukseksi shakkilaudan ääressä ja hän sai sen luota suorastaan repiä porukan ruokapöytään. Muitakin lautapelejä, mm. tammea korsuissa harrastettiin, ja korttipelejä. Pasianssia hän myös osasi useanlaista, ja opetti ne taidot lapsilleen.

Joitain kyseenalaisempiakin pojankloppien harrastuksia heillä oli. Naureskellen hän kertoi, että heidän porukassaan oli joka pojan sarkahousujen pehva mustaksi palanut, he kun kokeilivat kuinka pieru palaa... Toinen minua kauhistuttanut asia oli se, että he eivät osanneet arvostaa ortodoksikirkoista ryöstettyjä ikoneita, vaan käyttivät näitä ampumatauluinaan.

Siis ei hän mikään mallisotilas ollut! Kaverinsa ja myöhemmän kollegansa kanssa heillä ei lisäksi ollut oikea ja vasen hallussa, joten rivissä kääntyilivät aina mihin suuntaan milloinkin, kun komennettiin käännös oikealle tai vasemmalle. Voin kuvitella, miten koomista se oli, vaikkeivat he sitä tahallaan tehneetkään! Näistäkin jutuista kertoiltiin jälkeenpäin naureskellen.

Nyt ovat ajat ja sodankäynti muuttuneet. Isäkin on kuollut jo ajat sitten. Mutta ovatko ihmiset viisastuneet yhtään viimeisen maailmansodan jälkeen? Ellei suurvaltojen sekaantumista muiden maiden ongelmiin olisi, olisiko esimerkiksi terrorismi niin suuri uhka? Olisiko maailmassa rauha?

Vaikea sanoa, mutta aika näyttää, mihin suuntaan mennään.