torstai 29. joulukuuta 2011

Kuumeessa

Huh, uni ei ole tullut koko yona, olen varmastikin kuumeessa, silla paleltaa ja hiostuttaa. Kuumemittaria en omista, mutta tanaan on joka tapauksessa kaynti TYKSissa. Joku noista haavoista punotti hiukan kun viimeksi kavin sairaalassa, toivottavasti se nyt ei ole sitten tulehtunut. Kammottaa ajatus siita, etta joutuisi jaamaan sinne sairaalaan, nyt kun juuri olen sielta paassyt pois. Onkologian puoli on tassa hotakassa kaynyt hiukan liiankin tutuksi.

Taksi paivaksi olisi kaikenlaista puuhaakin, ainakin omalla asunnolla pitaisi kayda, ja aloittaa jotenkin sen remontinkin suunnittelu. Oletettavasti on tiedossa pienta vaantamista isannoitsijan ja vakuutusyhtion kanssa. Huh.

Eilen kavin kaupassa ensimmaista kertaa ilman autoa. Taytyy myontaa, etta olo on edelleen hutera kuin mika, mutta kyllahan sita verta menikin aika paljon. Rautatabletteja en haluaisi syoda, koska noista antibiootteista on vielakin maha ihan sekaisin.

Toivottavasti omalla asunnolla on siivottu rappukaytavasta ne veriroiskeet (siis sain dreenin liitoksen irti, ja jalki oli sen mukaista, verta pitkin portaita ja seinia, ihmiset varmaan ihmettelevat). Isannoitsija sattuikin samaan aikaan piipahtamaan katsomassa putkivaurion kuivattamista, ja sanoin, etten ole oikein kunnossa siivoamaan jalkia.

Pitaisi varmaankin kayda myos jossain vaiheessa leikkauttamassa tukka ennenkuin se sitten taas alkaa lahtea itsekseen. Jos TYKSissa sattuisi olemaan jaahuppu tarjolla, ei sekaan oikein toimi nain paksun kuontalon lapi, joten jo siitakin syysta lyhyt tukka olisi parempi.

Toivottavasti nuo sytostaattihoidot aikataulutetaan silla lailla, etta paasen tammikuussa Lontooseen, olisi aika paljonkin asioita hoidettavana siella paassa. Silti mieluummin sytostaatit kuin etta ruvetaan keuhkoja leikkelemaan. Jospa ne auttaisivat.

Murehdin naita asioita hoitavalle laakarille, joka sitten tylysti tokaisi, etta minun kannattaisi ensisijaisesti pitaa mielessa sairauden vakavuus ja tilanne, jossa taman kanssa ollaan. Totta tietysti sekin. Ei kai sita oikein ymmarra omaa kuolevaisuuttaan, tassa vaiheessa. Valitettavasti olen sitten viela helposti huolestuvaa sorttia. Asiat pitaisivat hoitua valittomasti. Enka oikein edes tajua tata voimattomuuden tunnetta. Pari kuhmua paassa tosin hiukan paransivat muistia, enka esimerkiksi pongahda sangysta ylos enaa niin akkinaisesti.

Muistelin tanaan syopasairasta ystavaani, joka otti oman kuolemantuomionsa aika tyynesti vastaan. Maksametareita, joille ei ollut enaa mitaan tehtavissa. Mina en oikein osannut olla niin paljoa tukena kuin olisi pitanyt. Myohaista katua sitakin nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!