lauantai 10. joulukuuta 2011

Leikkauksen jalkeen

Herasin hiukan asiattomaan aikaa. Leikkauksen jalkeen on ollut ihan mahdoton arsytysyska, ja paatin laittaa itselleni kuumaa juomaa, koska se ei vaan lopu ollenkaan (siis yskanarsytys). Tuntuu, etta aani menee tasta yskimisesta, mutta valilla sielta keuhkoista nousee kaikenlaista "tavaraa" ylos. Todella kamala keuhkokutina, en muista tallaista kokeneeni. Ehka keuhkot eivat ole kunnolla tuulettuneet, koska olen paasaantoisesti ollut vuodelevossa leikkauksen jalkeen. Pitaa hankkia jokin pulloonpuhallusviritys, ellei tama lopu. Ei noita kauhkoputkia oikein voi pulloharjallakaan lahtea rassailemaan.

Minulla on yksi dreeni (selkahaavan putki) jaljella. Ylilaakari nippaisi rintadreenin pois aamukierrolla, enka edes huomannut koko asiaa, kun vasta sitten puolen paivan aikoihin saikahdin, etta olin itse kadottanut sen jonnekin (voisin kylla hyvin kuvitella, etta minun vauhdillani se olisi ihan hyvin voinut jaada hissin oven valiin etc.). Harjoittelin eilen sitten hiukan taman letkun kanssa (haitari-imu on aika painava, ja siihen pussi viela paalle, silla selasta poistettiin lihas, joten se vuotaa todennakoisesti kauan, ja siltikin voidaan joutua punkteeraamaan monta kertaa).

Kun kokosin tavaroitani omasta asunnostani, sain sitten jotenkin dreenin liitoskohdan poikki, ja nyt siella on veriroiskeita aina rappukaytavaa myoten. Isnnoitsija sattui silloin paikalle, ja auttoi tavaroiden kantamisessa, ja ymmartaa (toivon mukaan), etta en voi tassa kunnossa niita lattioita ja seinia ruveta luuttuamaan. Saas nahda onko siella taas jokin seinalehtinen ukaaseineen odottamassa.

Kovan onnen dreeni, haitari-imu ja keruupussi, jota saa alvariinsa olla tyhjentelemassa.


Luulin eilen ottaneeni asunnostani kaiken oleellisen mukaan, vaan ei. Tyroksiinit jaivat sinne, joten aamulla on luvassa reissu sinne. Samoin Bamix taytyy hakea. 

Kipulaakkeeksi minulle on maaratty koksibi, jonka arvelen aiheuttavan taman kuumotuksen tunteen kasvoilla. Olen kylla suhteellisen riutunut naky: Silmat punoittavat (ilma oli kuumaa ja kuivaa sairaalassa, eika sellainen ole kuin harmiksi). Juuri tamantyyppisilla koksibeilla saattaa olla taipumusta nostaa verenpainetta, joten jos tarvitsen kipulaaketta, paadyn naihin "vanhanaikaisiin", kumminkin. Parasetamoliakin sairaalassa syottivat, mutta sen suhteen olen liki paranoidinen, silla se on maksatoksista ainetta.

Tavallista NSAID:ta vaan, ja maltilla sitakin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!