maanantai 28. tammikuuta 2013

Hiusöljyjä

Tänään on ollut jotenkin todella alavireinen päivä. Sain tiedon anoppini kuolemasta (sai sydänkohtauksen eilen ja menehtyi sairaalassa), mikä veti mielialan vieläkin matalammalle. Pidimme harvakseltaan yhteyttä poikansa (siis minun avikseni) kuolemankin jälkeen ja juuri olen muutaman viime viikon aikana miettinyt, että pitäisikin pitkästä aikaa soittaa hänelle. Tämän siitä saa kun vitkuttelee, olisi pitänyt vaan soittaa ilman mitään jahkailuja.

Mutta tänään piti puhua hiusöljyistä, jotka ovat niin suosittuja kuin Suave aikoinaan. Livboxin mukana tuli pullollinen argaaniöljyä (Moroccanoil), joka on näköjään saanut jotkut kosmetiikkabloggarit haltioihinsa.

Kovin on muodikasta tämä öljy nykyään, vaikkei se minun mielestäni ole edes kovin kevyt öljy. Olen jo aikoinani ostanut sitä Pohjois-Afrikasta, kauan ennemmin kuin se on tullut muotihitiksi. Kuten sanoin, öljy ei sinänsä ole mikään kovin kevyt, joten mitä raskaampi tukka on kannattaa valita kevyempi öljy.


Tällä hetkellä minulla on käytössä ylläolevan kuvan suihkutettava öljyseos, jonka laitan tukkaan ennen pesua vaikuttelemaan. Olen ostanut tämän tuotteen muistaakseni ihan vain pariisilaisesta marketista ja sen merkki on Le Petit Marseillais. Kyseessä on ns. kuivaöljy, eli erittäin ohut seos argaani-, karité- ja manteliöljyä. Ainakin argaani- ja manteliöljy ovat suhteellisen paksua tavaraa, joten ihmettelen, millä seos on saatu noinkin "kuivaksi". Öljy on kuivan ihon hoitoon, mutta minä olen käyttänyt myös hiuksiin.

Mielestäni tuo öljy on varsintavallista kamaa, eikä saa minulta mitään erityismainintaa. Suomestakin saa ihan hyviä öljyjä suihkupullossa, ja yksi on ihan tavallinen Aqualan-ihoöljy, jota voi käyttää myös hiuksiin. Eikä maksa maltaita.


Tämäkin öljy on säilöntäaineeton ja tuoksuton, mutta INCI-lista kuulostaa hiukan epäilyttävältä. Siinä, missä tuossa ranskalaistuotteessa on luonnonöljyjä, on tässä raaka-ainelista tämän näköinen:  Caprylic/Capric Triglyserides, Isopropyl Palmitate, Hydrogenated Polydecene. Kapryylihappo on sinänsä hyvä aine ja tappaa bakteereita, sieniä ja homeita. Öljyä voi käyttää myös limakalvoille, joten esimerkiksi sukuelinten hiivatulehduksissa tämä voi olla hyvä ratkaisu. Myös hilseen hoitona toimiva.

Isopropyylipalmitaatti on taas ihoa pehmittävä aine. Se saattaa kuitenkin suurina pitoisuuksina ärsyttää erittäin herkkää ihoa, ja tukkia huokosia, joten ei ole ehkä parasta hoitoa akneiholle. Isopropyylipalmitaatin alkoholiosuus on synteettinen, mutta siinä on myös käytetty usein palmuöljyä, jonka laajamittainen hyödyntäminen on turmioksi maailman sademetsille.

Hydrogenoitu polydeceeni on synteettinen ja kosteuttava ainesosa joka saadaan mineraaliöljystä. Tämä voi myös tukkia huokosia ja ärsyttää ihoa.


iHerb myy Mayumi-merkkistä skvalaaniöljyä, johon olen tykästynyt sen "kuivuuden" takia. Skvalaani on herkän ihon rauhoittava unelmaöljy ja hajuton sellainen. Sitä saadaan joko oliivista tai hain maksasta, ja skvalaani on myös yksi ihon luonnollisen rasvan osista, joten se sopii kosmeettiseen käyttöön erinomaisesti. Eläinperäisestä aineesta käytetään usein nimitystä skvaleeni. Ihme, ettei tätä öljyä auitsutella niin paljoa kauneusblogeissa kuin pitäisi.

Puhtaita öljyjä voi tilata iHerbin lisäksi myös suomalaisesta Pienestä Tuoksukaupasta, jonka sivuilla on tarkempia kuvauksia niistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!