perjantai 7. marraskuuta 2014

Vanha konsti parempi kuin pussillinen uusia

Luin Acorellen deodorantista, jonka pitäisi hidastaa karvankasvua kainaloissa. Karvat eivät ole minulla mikään oikea ongelma, sillä toisessa kainalossa niitä ei kasva ollenkaan sädehoidon jäljiltä, ja toisessakin kasvu on heikkoa. Tukka tosin rehottaa.

Olen käyttänyt yleensä jotakin mineraalikivideodoranttia, joka on oikeinkin kätevä reissaavalle, sillä se on kiinteässä muodossa ja hangataan kostealle iholle. Toimii erittäin hyvin ja on edullinenkin. Esimerkiksi tässä on todella hyvä ja se riittää jopa vuosia.

Acorelle-pullo on hiukan suttuisen näköinen, koska se oli suljettu teipillä kuljetuksen ajaksi.

Acorelle on roll-on -pullossa ja maksaa noin 15 euroa. Nettikauppojen hinnoissa oli aikamoisia eroja, tämän pullon ostin Ekolon verkkokaupasta.

Olen nyt käyttänyt sitä jonkin aikaa, ja ehkä lievää karvojen kasvun hidastumista on ollut näkyvissä, mutta valitettavasti hienhajua se ei  pysty kovin hyvin estämään. Jos aamulla käy suihkussa ja iltapäivällä menee salille, niin dunkkis valitettavasti tuntuu. Olin aikalailla siis pettynyt, enkä aio hankkia uutta pulloa kun tämä on käytetty loppuun. Mineraalikivellä siis jatketaan edelleen!

Onko muilla näistä kummastakaan kokemuksia?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!