sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Kuivan ihon pelastus

Hiukan alkaa jo flunssan kärki taittua. Hyvällä unella on kyllä paljonkin parantava vaikutus, kuten myös sillä, että täältä saa pseudoefedriiniä sisältäviä, tukkoista nenää helpottavia valmisteita ilman reseptiä, toisin kuin Suomesta.

Nenänpielet ovat kyllä kärsineet viikon kestäneestä niistelystä. Muutenkin taas iho tuntuu ärsyttävän pintakuivalta. Jossakin lehdessä oli taannoin artikkeli hoitonesteistä, ja allekirjoitan täysin sen, että mitä kuivempi iho, sitä harvemmin se pelkillä rasvoilla pelastetaan. Pitää olla myös kosteutta.



Ehkä parhain kokeilemistani hoitonesteistä on Whamisa-merkkinen. Tämä korealainen merkki on harvinaista kyllä luomusertifioitu. Koska en ole niinkään korealaisen kosmetiikan ystävä, hankin ensialkuun eBaysta pieniä testerikokoja, mutta niiden perusteella vakuutuin, että tämä toimii.
Muutaman euron pikkupullosta riittää moneen käyttöön.

Nestettä on kahta eri sorttia, Original ja Deep Rich. Toinen kosteuttaa ehkä vieläkin paremmin, kuin tuo Original, joka sekin on suorastaan hämmästyttävä vaikutukseltaan. Deep Rich -version käytön jälkeen en useinkaan edes tarvitse mitään voidetta tai kasvoöljyä sen päälle.

Molemmat hoitonesteet ovat aaloeuutepohjaan tehtyjä (ei siis tislattua vettä), sisältävät mm. maitohappobakteereja, hyviä öljyjä ja kasviuutteita. Jos nyt ainoa negatiivinen asia näistä pitäis keksiä, olisi se suhteellisen voimakas, kasvimainen tuoksu, joka tosin häipyy aika nopeasti.

Kuivan ihon pelastus löytyy myös toiselta korealaiselta merkiltä nimeltä Skinfood. Tämä Premium Avocado Rich Essence on oikeastaan maitomainen emulsiovoide. Tämä runsaasti glyseriiniä, kasviuutteita ja keramideja sisältävä voide on myös tehokas ihon pehmentäjä ja kosteuttaja. Eikä maksa montakaan euroa eBaysta tilattuna.

2 kommenttia:

  1. Olen kovasti halunnut testata tuota Deep Richiä, mutta pikkupulloa ei saa Stockalta, vaan vain isoa. Isoa en uskalla ostaa kokeilematta, koska vaikka pidänkin myös runsaista tuoksuista (toki hyvistä!) noin yleensä, ne testinuuhkaisut tuosta tuotteesta ovat saaneet empimään ison pullon ostoa. Kiva kuitenkin kuulla, että pidät sen kosteutustehoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei eBaysta halua ostaa, niin Suomessa muistaakseni ainakin Biodelly myy pikkukokoja. Valitettavasti omistajanvaihdoksen mukana Turun kivijalkakauppa hävisi, mutta nettikauppa on edelleen pystyssä.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!