maanantai 4. toukokuuta 2020

May Bank Holiday ja puutarhaostoksia

Tänään on ollut May bank holiday ja ihan tervetullut vapaa se on ollutkin. Kävin asioilla heti aamusta, lähinnä korva-nenä-kurkkulääkärillä, jonne sain lähetteen, koska muutaman viikon takaisessa PET-kuvauksessa aktiviteetti nenänielussa on voimistunut. Vuositolkullahan sitä on ollut, mutta nyt voimakkaampana kuin koskaan.

Minulla oli viime vuoden puolella aikamoinen nuha, mutta panin sen Irlannin homeasunnon ja kosteuden piikkiin. Ei ehkä ole sitten sitäkään täysin, sillä nenänieluuni valokaapelin avulla kurkkinut knk-lääkäri totesi "siellä olevan ylimääräistä massaa/kertymää", josta pitäisi ottaa biopsia.

Minulle tuo valokuituputki tähystimen päässä oli jo ihan tänään liikaa, ja kun olen puudutteelle yliherkkä (=lidokaiini tekee sydämen rytmihäiriöitä joko adrenaliinilla tai ilman), homma päätettiin tehdä ensi maanantaina nukutuksessa. Ei kai se kiva ole muutenkaan olla valokuitukaapeli toisessa sieraimessa ja ne biopsiapihdit toisessa. Operointiaika tulikin sitten nopsaan, eli ensi maanantai kuluu sairaalassa.

*****
Tämä käynti ja sen lopputulos hiukan latistivat vapaapäivää. Olin ajatellut käydän sieltä päin FLÖR-nimisellä puutarhalla (entinen Kauppila), mutta jo kun sinne ajelin, ei tuntunut huvittavan ostaa mitään, kummallista kyllä. Yleensähän järki katoaa ja mopo lähtee lapasesta heti, kun sinne pääsen, vaikka itselläni Aurajoen rannassa ei olekaan muuta kuin parveke joelle (mutta miehellä on iso puutarha omakotitalonsa ympärillä).






Nuo yrttikuvat nyt sitten ovat tuolla alkupäässä. Se pisin ja hapsukas etualalla on oliiviyrtti, eli santolina. Muita ostoksia olivat sileälehtinen persilja ja valkosipuliruoho, eli kiinansipuli, joka on hiukan kuin ruohosipulin lättänä versio.

Mitä tulee näihin persiljoihin - tässä mielenkiintoinen artikkeli.

1 kommentti:

  1. Auts, kuulostaa aika pahalta tuo nenänielun ronkkiminen. Niiin ymmärrän sinua. Itse olen ollut kahdesti kyynelkanavan putkituksessa, joka oli vastaavanlaista ronkkimista nenän aj kyynelkanavan kautta. Siinä tullaan niiden neulojen, pitkien puudutuspiikkien ja muiden härpättimien kanssa pikkusen liian lähelle.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!