tiistai 3. huhtikuuta 2012

Blemish balm, eli BB-voide


Jossain keskustelupalstoilla on suitsutettu naita voiteita, varsinkin Missha-merkkista, joten pitaapa kokeilla. Paadyinostamaan paketillisen pikkutuubeja, niista saa sitten valittua sen mieluisensa, ja ostaa siis suuremman tuubin varman paalle vasta sitten.

Nyt tama miniatyyrikokoelma sitten tuli. Yhdessa on helmiaista, yhdessa kultaa, jne.
Siis tama setti tuli hankittua. En kylla tainnut ostaa sita tuolta myyjalta, mutta haulla niita loytaa lisaa (hakusanana vaikka Skin79 miniature set  - tuolla kehutulla Misshallakin on vastaava). Huomaa, etta eBaysta voi tilata myos kertakayttoisia naytepussukoita, vaikka ei tama settikaan mikaan hintava ollut.

Kokeilin tuota ensimmaista, eli vasemmalla kullanhohtoisessa tuubissa olevaa. Sehan tuntui ihan sulavan ihoon! Enka alynnyt - tietenkaan - etta sita ei tarvita niin paljoa kuin meikkivoidetta, vaan ihan pieni maara riittaa, ja se levittyy iholle hyvin. Minusta tuntuu, etta se on jopa vedenkestavaa, silla sain sen kadenselasta pois vasta oljyisella puhdistusaineella.

Nuo nelja pikkutuubia riittavat todella kauaksi aikaa, olen hyvillani siita, etten tilannut suoraan yhta isoa. Nyt voi kokeilla noita kaikkia.

Vaikka se ei kiillellytkaan kasvoilla, niin hankinpa samalla tallaisen:

Kasilaukkuun sopiva irtopuuteri. Ei naama kiilla!

Kateva, kasilaukkukokoinen irtopuuteri vippoineen. Tassa yksi arvio sen kayttajalta. Mina ostin sen juuri tuon takia; ihon kiiltelyn valttamiseksi. Nyt tama kombo on jo ollut kolme tuntia naamassa, ja normaalisti naama jo tassa vaiheessa kiiltelisi, eli so far so good!

Tuon puuterin vari on lapikuultava, joten sopii joka ihon savylle, ei ongelmia siina suhteessa varin valinnassa. Itse jauhe on valkoista, eika siis taita mihinkaan variin pain. Eika tummene naamalla, niinkuin niin monella puuterilla on taipumus. Piilotti kuitenkin sopivasti juonteita ja ihohuokosia

Ei ihme, etta Koreassa on valikoima naita BB-voiteita, silla viikolla tuli YV-ohjelma 45 minuuttia, jossa oli korealaisnaisten kauneusleikkauksien yleisyydesta. Suorastaan poyristyttavaa!

Tassa linkki ohjelmaan, en tosin tieda, kuinka kauan se verkossa on katseltavana. Korean plastiikkakirurgiasta kertova juttu on 42 minuutin kohdalla. Kuulemma arviolta joka kolmannes 18-50 -vuotiaista naisista on kaynyt lapi kauneusleikkauksen. Jopa elokuviin on vaikea loytaa korealaiselta nayttavia naisia esiintymaan. Opiskelijoille vanhemmat antavat usein lahjaksi kauneusleikkauksen, koska sen katsotaan auttamaan menestymisessa.

Jos tilaa tuolta eBaysta naita, kannattaa katsoa paketti lapi tarkkaan, silla ainakin minulle oli laitettu mukaan nippu naytteita, jotka olivat vahalla havita roskikseen pakettitarpeiden mukana.

MUOKS: Kello on jo liki 21, ja silti naama matta ja silea! Ihanaa!

2 kommenttia:

  1. Hei Dzinni!

    Miltä BB -voiteet ovat tuntuneet?

    VastaaPoista
  2. Erinomaisilta! Nyt on arvonnassa naytteita niistakin, eli kannattaa osallistua!

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!