maanantai 30. huhtikuuta 2012

Härdellivappu

Ei alkanut vappukaan kovin hyvin, ei. Hirveätä sähläämistä...

Kun sain aamulla silmäni auki, soitin rengasliikkeeseen ja anelin, josko saisin tänään kesädonitsini asennutettua. Kävihän se, klo 11. Koissun kanssa teimme aamulenkin ja sitten lähdin viipottamaan kaupungille.

No ei siinä mitään, kesärinkulat on nyt alla. Palasin kotiin monen mutkan kautta (=asioita hoidettavana) ja kiirehdin tuomaan ruokaostokseni kotiin (enkä nyt sitten tietty muistanut ostaa niitä munakoisoja, kauppa kun oli täynnä väkeä) vain todetakseni, että käsilaukussani oli kyllä avainnippuni, mutta ei juurikaan sitä kotiavainta.

Soitto huoltomiehelle, tunnin odottelu rappukäytävässä ja niinpä sieltä tuli nuori heppu avaamaan oven. Laskun pelossa muistin sitten valittaa ovikellosta, jonka nappi jää aina sisään (ei siis toimi  - postimies on aina tästä yhtä "iloinen"), ja jota en vaan ole muistanut korjauttaa. Ehkäpä se nyt sitten vaihdetaan koko keksintö, sillä puolen tunnin tussarointi sen kimpussa ei tuonut mitään tulosta.

Ja  - höh - mulla oli jo vessahätä lähtiessä sinne rengasliikkeeseen kiireellä, joten olin varmaan aivan jo jalat solmussa kun se huoltomies lähti.

Huoh. Lounastelukaveri ei onneksi saanut hepulia myöhästymisestäni, ja maukas kiinalainen, monen ruokalajin ateria tuli syötyä. Vieläkin mahaa piukottaa.

Tosi ärsyttävää tällainen kiire. Kun pääsin kotiin, niin kuukahdin koissun viereen vetämään tirsat. Ei minnekään humputtelemaan, ei ainakaan tänään!

Aiheesta seitsemänteen: Onko normaalia, etta PuuCee päivittelee ohjelmiaan useaan otteeseen päivässä, pitkään ja hartaasti? Eilen illalla jätin tympiintyneenä koneen ruksuttelemaan päivityksiään, eika homma ollut vielä aamullakaan selvä. Vasta iltapäivällä masiina ilmoitteli olevansa valmis, mutta kun uudelleenkäynnistin, niin systeemi ilmoitti, että kuusi uutta päivitystä on odottamassa. WTF???

Nyt nekin on sitten asennettu.

Hitsi, täytyy saada ainakin yksi noista Maceista toimimaan, muuten menee hermot.

PS: Kävin vielä toiseen otteeseen ruokakaupassa, mutta ne munakoisot ovat edelleenkin siellä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!